Artikkeli: Uutiset 2013–2018

24.5.2015 klo 07:57

Vasemmistokristillisyyttä etsimässä

Vasemmistokristittyjen tapaamisesta – keskellä koollekutsuja Ilkka Hirvi. (Kuva: Cai Melakoski)
Vasemmistokristittyjen tapaamisesta – keskellä koollekutsuja Ilkka Hirvi. (Kuva: Cai Melakoski)

Teksti: ILKKA HIRVI
Tiistaina kokoontui pieni joukko Tampereen Seurakuntien talolla pohtimaan vasemmistokristittyjen toiminnan lähtökohtia. Yhteiskunnalliset vääryydet jäävät luterilaisen kirkon ja muidenkin uskonnollisten yhteisöjen julistuksessa ja toiminnassa sivuosaan. Tämän ajan yksilökeskeiset ja porvarilliset arvot ohjaavat kristillisen uskon tulkintaa. Kristityn ei pitäisi kuitenkaan hyväksyä eriarvoistamista, ahneutta, sortoa ja riistoa. Raamattu julistaa pikemminkin jakamista ja auttamista.

Kristillistä vakaumusta ja vasemmistolaista ajattelua on kauan ollut vaikea yhdistää toisiinsa. Siksi vasemmistokristitytkin ovat hajanainen ryhmä. Tarkoituksena onkin syksyllä järjestää Raamatun yhteiskunnallista ajattelua käsittelevä luentosarja. Se toisi vasemmistokristittyjä yhteen ja syventäisi ymmärrystämme uskon ilmentymisestä arkielämässä ja myös poliittisessa päätöksenteossa.

 

Lisätietoja: ilkkahirvi[at]hotmail.com

Vasen Kaista vasemmistokristittyjen toiminnasta:

Lehikoinen ja Kosola kirkkovaltuustoon (10.11.2014)

Vasemmisto seurakuntavaaleissa (8.11.2014)

Seurakuntavaaleissa vasemmistolainen vaihtoehto (25.8.2014)

11 opetuslasta (10.5.2014)

 

Kommentteja: 2

  1. Missä tällainen luentosarja järjestetään ? Voiko sitä seurata etänä ? Onko vasemmistokristityt Vasemmistoliiton rekisteröity yhdistys ? Kiitos

    1. Tampereen vasemmistokristityt on vähitellen muodostumassa oleva toimintaryhmä, johon kuuluu vasemmistoliittolaisia, sosiaalidemokraatteja ja sitoutumattomia vasemmistolaisia. Luentosarjaa suunnittelemme toimintamme ja näkyvyytemme tehostamiseksi, mutta sen käytännön toteuttaminen on vielä täysin avoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *