Artikkeli: Uutiset 2013–2018

8.7.2015 klo 12:36

Kansanliike vakiduunin ensi etappi voitokas

Henrik Kähkönen ja Juhapekka Lindfors esittelivät Operaatio vakiduunia ja keräsivät allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen Keskustorin markkinoilla myös viime maanantaina.
Henrik Kähkönen ja Juhapekka Lindfors esittelivät Operaatio vakiduunia ja keräsivät allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen Keskustorin markkinoilla myös viime maanantaina.

 

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI
Operaatio vakiduunin tavoite on nollatuntisopimusten kielto. Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut jo yli 60 000 kansalaista, mutta kannatusta haetaan aktiivisesti ensi viikon keskiviikkoon asti. Edetäkseen eduskunnan käsiteltäväksi kansalaisaloitteen on saatava 50 000 allekirjoitusta puolen vuoden kuluessa.

Allekirjoituksia saatiin riittävästi jo vappuna, mutta allekirjoitusten keruu jatkuu. Kansanliikkeen aktivisti Juhapekka Lindfors, miksi keräätte yhä nimiä?

‒ Pyrimme aktiivien kanssa tekemään kampanjaa tunnetuksi myös niille ihmisille, jotka eivät siitä vielä tiedä. Vaikka vaadittava minimimäärä kannatusilmoituksia onkin jo saatu kasaan, on aloitteen läpiviemisen kannalta edelleen tärkeää olla esillä, perustelee Lindfors.

‒ Mitä enemmän meillä on näkyvyyttä ja mitä suurempi määrä meillä on allekirjoituksia, sitä suuremman paineen uskoisin sen myös luovan eduskunnalle, että he ottavat asiamme vakavasti. Henkilökohtaisella tasolla pyrin omalla esimerkilläni kannustamaan myös muita toimimaan yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden eteen. Yritän olla se muutos, jonka haluan maailmassa nähdä.

Tavoitteena 18 tunnin viikottainen minimityöaika

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan nollatuntisopimuksella työskenteleviä on 83 000. He ovat sitoutuneet työantajaan, joka saattaa antaa viikossa töitä jopa nolla tuntia. Lakialoitteessa vaaditaan, että osaaikatyössä on oltava vähintään 18 tunnin viikkotyöaika. Aloite pitää sisällään mahdollisuuden lyhyempäänkin työaikaan, jos työntekijä niin haluaa.

Juhapekka Lindfors on kerännyt nimiä jo puoli vuotta, Miten ihmiset ovat suhtautuneet?
‒ Keräys on sujunut ilman sen suurempaa draamaa. Olen keräillyt yksin ja yhdessä, työpaikalla, toreilla ja toisinaan jopa suoraan vieraiden ihmisten kotiovilla.

‒ Vastaanotto on pääasiallisesti ollut myönteistä. Toisinaan ei ole montaakaan sanaa ehtinyt aloitetta kuvailemaan, kun paperia on jo suorastaan revitty käsistä, että henkilö on päässyt sen täyttämään.

‒ Välillä toki vastaan on tullut myös näitä hieman haastavampia tapauksia. Perusteellisen selvityksen jälkeen on usein myös sieltä allekirjoitus irronnut. Toisiin taas ei ole mikään perustelu purrut. Yhden kerran eräs keski-iän kynnyksellä ollut herrasmies hieman vähemmän kohteliaasti käski painua helvettiin rappukäytävästään, muistelee Lindfors.

Kampanjan ensimmäinen etappi päättyy viikon päästä keskiviikkona 15.7. Aloitteen voi allekirjoittaa verkossa tunnistautumisen jälkeen. Jos tunnistautuminen verkossa esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla ei käy, voi kansalaisaloitteen verkkosivulta tulostaa esitäytetyn lomakkeen, jonka voi postittaa perille.

Kampanjan toinen vaihe alkaa syksyllä, kun aloitteen käsittely eduskunnassa alkaa.

Lue lisää:

Operaaatio vakiduuni
Kansalaisaloite (virallinen sivu allekirjoittamista varten)

Asiasta aiemmin Vasen Kaistassa:
Jo riittää mielivalta – työväki yhteistoiminnassa (20.12.2014)
Työväki yksituumaisena: Nollatuntisopimukset kuriin (10.12.2014)
Osa-aikatyön väärinkäyttö estettävä (1.12.2013)

 

Operaatio vakiduunia käynnistettiin Tampereen Keskustorilla helmikuussa.
Operaatio vakiduunia käynnistettiin Tampereen Keskustorilla helmikuussa.

 

Ruutukaappaus Operaatio vakiduunin verkkosivuilta
Ruutukaappaus Operaatio vakiduunin verkkosivuilta

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *