Artikkeli: Pääkirjoitus 2013–2018

2.10.2015 klo 08:14

Demarit liukastelevat päivähoitokannoissaan

SINIKKA TORKKOLA
Perusporvarihallituksen leikkauspäätökset jalkautuvat kunnalliseen päätöksentekoon. Lähiviikkoina väännetään muun muassa siitä, säilyykö kunnissa lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus.

Tampereella lasten oikeutta varhaiskasvastukseen käsitellään seuraavan kerran, kun valtuusto päättää vuoden 2016 budjetista. Lautakuntahan päätti äänin 7-4 rajoittaa lasten päivähoito-oikeutta; yksi lautakunna jäsen äänesti tyhjää. Myös kaupunginhallitus äänesti asiasta päättäessään kaupungin lausunnosta hallituksen esitykseen varhaiskasvatuslaista. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta äänestivät vasemmistoliiton Sirkkaliisa Virtanen ja vihreiden Jaakko Mustakallio. Sen sijaan kaikki kaupunginhallituksen sosialidemokraattiset jäsenet Atanas Aleksovski, Anneli Kivistö ja llpo Sirniö äänestivät päivähoitorajausta kannattavan lausunnon puolesta, kuten myös kokoomuksen  Harri Airaksinen, Anna-Kaisa Ikonen, Ilkka Sasi ja Elina Siren sekä kristillisdemokraattien Satu Sipilä ja perussuomalaisten Seppo Silvennoinen. 

Erityisesti sosiaalidemokraattien äänestyskäyttäytyminen on keskusteluttanut kaupunkilaisia, sillä se on ilmeisessä ristiiriidassa sosiaalidemokraattisen puolueen tuoreiden linjausten ja puolueohjelmankin kanssa. Lasten ja nuorten lautakunnassa demareiden äänet jakaantuivat kaksi äänesti subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta, yksi vastaan. Nähtäväksi jää, mikä näkökanta voittaa, kun asiaa valtuustossa käsitellään.

Sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa 2014 hyväksytyssä perhepoliittisessa ohjelmassa demareiden kanta varhaiskasvatukseen on kristallin kirkas. Ohjelmassa todetaan: Kannatamme laajaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Varhaiskasvatuksen on oltava jokaisen lapsen oikeus riippumatta vanhempien varallisuudesta tai työllisyystilanteesta.

Tampereen demarit tuskin mukisematta seuraavat kaupunginhallituksessa istuvien demarien puoluehjelman syöntiä. Muun muassa kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin tviittasi eduskunnan apulaisoikeusmiehen Maija Sakslinin kannasta, jonka mukaan kuntien säästötarpeet eivät ole ole perusoikeuksien kannalta hyväksyttävä peruste. Hallituksen esitys varhaiskasvatuslain muutoksesta tarkoittaa, että  vanhempien elämäntilanne ja perheen lapsiluku vaikuttavat lapsen oikeuteen saada varhaiskasvatusta ja asettavat lapset keskenään eriarvoiseen asemaan. Perustuslaki kuitenkin edellyttää kansalaisten, myös lasten yhdenvertaista kohtelua.

Demarien perhepoliittisessa ohjelmassa edellytetään myös lapsi- ja perhevaikutusten arviointia päätöksenteossa. Ohjelma mukaan arviointi on erityisesti tarpeen talousarvio- ja säädösvalmistelussa sekä työmarkkinavalmistelussa. Tampereen ensi vuoden talousarvion suunnittelussa ei ole edes mainittu sitä, miten aiotut varhaiskasvatuksen rajoitusaikeet vaikutttaisivat lapsiin ja heidän perheisiinsä. Ehkä arviota ei edes uskalleta tehdä, arviohan voisi osoittaa aivan päinvastaista kuin mitä rajoituksia ajavat poliitikot väittävät.  

Helsinki, Jyväskylä ja Turku ovat lausunnoissaan varhaiskasvatuslain muutoksesta ottaneet kannan subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttämisen puolesta. Tampereen toivoisi seuraavan esimerkkiä ja luopuvan aikeista rajata tamperelaisten lasten oikeutta varhaiskasvatukseen. Päätöksen suunnan muuttaminen  on vielä mahdollista, jos vain on riittävästi poliittista tahtoa. Tutkitusta tiedosta saisi oivan selkänojan näkökannan reivaamiselle. 

 

Kirjoittaja on Vasemman Kaistan päätoimittaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston varavaltuutettu

 

Lisää aiheesta Vasemmalla Kaistalla

Lautakunta esittää päivähoito-oikeuden rajoittamista (25.9.2015)
Tampere: varhais- ja perusopetuksen johtokunta kannattaa subjektiivista päivähoito-oikeutta (23.9.2015)
Päivähoito on jokaisen lapsen oikeus  (22.9.2015)
Somen mahti -tuhannet puolustivat päivähoitoa (15.6.2015)

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Sosiaalidemokraattien perhepoliittinen ohjelma (2014)

 

III

Etusivun kuva on Vain kaksi kättä -mielenilmauksesta Tampereen Keskustorilata kesäkuuss 2015. Kuvaaja Karoliina Järvinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *