Artikkeli: Uutiset 2013–2018

26.10.2015 klo 08:07

Rajaton rauha rajattomassa auringossa

Sanat, sävelet ja ihmset rauhan puolesta tänäkin vuonna.
Sanat, sävelet ja ihmset rauhan puolesta tänäkin vuonna.

Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: PENTTI HÄNNINEN
Tuskin koskaan lokakuussa on ollut niin kaunis ja lämmin päivä Tampereella kuin oli lauantaina. Suomen liput juhlistivat YK:n päivää. Aurinko sai puiden ruskan hehkumaan kirkkaan sinistä taivasta vasten. Se lämmitti, häikäisi ja hehkui.

Yhdistyneet kansakunnat, YK perustettiin 70 vuotta sitten toisen maailmansodan raunioille vaalimaan rauhaa. Valitettavasti uusia raunioita tehdään kaiken aikaa lisää, samalla kun maailman yhteistä kulttuuriperintöä tuhotaan. Ihmisten on vaikea uskoa rauhanjärjestöön; ainakin se näyttää menettäneen arvovaltansa.

Onneksi rauhan aate elää ja voi hyvin. Suomen Rauhanpuolustajat ja Taida ry pitivät Tampereen Koskipuistossa juhlan YK:n kunniaksi. Päivän teemana on ollut edistää rauhaa ja muistaa sodan uhreja. Tänä vuonna saivat myös pakolaiset omat puheenvuoronsa.

Maailman tämänhetkinen tila tuli suorastaan sarkastisella tavalla esille Tampereella. Samaan aikaan Keskustorilla oli Rajat kiinni -mielenosoitus, Tullintorilla järjestäytyi Rajat auki -mielenosoitusmarssi. Sen aikomuksena oli kaiketi marssia Keskustorille, mutta matka päättyi Hämeenkadulla Koskipuistoon. Suomen Rauhanpuolustajien YK-juhla näytti jäävän näiden kahden tapahtuman jalkoihin, sillä poliisi oli päättänyt estää mahdolliset kahakoinnit. Juhla pääsi kuitenkin alkamaan aikataulussaan.

Omar Salah_Pentti_Hanninen  350
Omar Salah muistutti puheessaan, että pakolainenkin on jonkun omainen, sukulainen, ystävä.

Rauhanpuolustajien puolesta Jouni Sirén toivotti yleisön tervetulleeksi. Raumalaistaustainen Ragnar B. Hauta viritteli mielet etsimään rahaa kauniimpia arvoja maailmasta musiikillaan. Irakilaistaustainen, englanniksi puhunut Omar Salah puhui pakolaisuudesta ja pakolaisten asemasta. Hän muistutti, että pakolaisella  on  lähtömaassaan monta eri asemaa ja sosiaalista roolia: hän on jonkun lapsi, äiti, isä, sisar, veli, työtoveri tai naapuri. Pakolaiseksi joutuminen merkitsee näiden muiden roolien unohtamista. Pakolaiseksi joutunut ihminen nähdään vain pakolaisena. Samanlaisen roolien riisunnan kohteeksi joutuivat juutalaiset keskistysleireillä.

Katseen valta

Libanonilaistaustaisen, suomeksi puhuneen Mahmoud Machaalin mielestä on idioottimaista ajatella, että kukaan lähtisi hengenvaaralliselle matkalle Irakista Suomeen muutaman sosiaalitoimen maksaman euron takia. Monet pakoon lähteneet ovat hyvin koulutettuja, opettajia, lääkäreitä ja insinöörejä. He ovat lähteneet pakoon, koska Irakin valtio on hajonnut, eikä sen raunioilla ole enää turvallista asua.

Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja Mikko Väisänen puhui ihmisoikeuksista yksilön näkökulmasta. Hän korosti, että jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena ihmisenä kuin on. Erilaisuuden ei pitäisi merkitä joutumista hylkivän katseen alaiseksi.
– Mahdammeko tulla edes ajatelleeksi katseen voimaa, kysyi Väisänen yleisöltä.

J.K. Ihalainen sanaili sotaa vastaan. Sanataiteella maalattiin mielettömiä maailmoja. Musiikin säestämä muutama harkittu ilmaisu piirsi sodan järjettömyyden ja kaoottisen tuhon syvälle mieleen.

Jouni Siren ihmetteli, kuka oikeastaan on tamperelainen, alkuperäiset Mäkisetkin ovat Kyttälästä kotoisin.
Jouni Sirén ihmetteli, kuka oikeastaan on tamperelainen, alkuperäiset Mäkisetkin ovat Kyttälästä kotoisin.

Taustojen politiikka

Jouni Sirén esitteli esiintyjät kertomalla heidän taustansa. Esiintyjien juuret juontuivat niin Raumalta Libanoniin kuin Irakista Sotkamoon. Tamperelaisille esittely olikin hyvä tehdä näin, sillä alkuperäisiä tamperelaisia on enää vähiin käyvä Mäkisen suku, joka sekään ei ole kotoisin varsinaisen kaupungin puolelta vaan Kyttälästä, kosken toisella rannalla. Suurin osa meistä, oikeastaan siis lähes kaikki, ovat muualta muuttaneita.
– 
Milläs oikeudella me hengitämme arvokasta Tampereen ilmaa ja tallaamme sen katuja, pohti Sirén.

Itselleni tuli lähes kuvottava olo, kun irakilaistaustainen nuori mies kiitteli englanniksi sitä, että sai tulla Suomeen. Mitä kiittämistä siinä on, että pääsee tänne kylmään ja pimeään maahan tylyjen ihmisten törkkimäksi? Keskustorilla vaadittiin rajojen sulkemista juuri heiltä ja he kiittelevät suomalaisia ystävällisyydestä. Kuvotuksen rinnalle nousi häpeä.

Totuutta ei voi omia

Tamperen seurakuntien yhteiskunnallisen työn johtaja Ilkka Hjerppe kertoi YK:n päivän vieton pitkästä perinteestä Tampereella ja yhteisestä järjestelytyöstä Rauhanpuolustajien kanssa.

Hjerppe pyysi meitä kaikkia osallistujia toivottamaan vierellä seisova tervetulleeksi tilaisuuteen. Monet kävivät toivottamassa myös maahanmuuttajaryhmän tervetulleeksi.
– Miksi muslimit tulevat Suomeen, sitä minulta on tämän syksyn aikana usein kyselty, totesi Hjerppe ja jatkoi näkevänsä uskonnot kuten sosilogi Émile Durkheim. Uskonto on ihmisten yhteen saattamista ja eri uskonnoilla on enemmän yhteistä kuin erilaista. Kenelläkään ei ole oikean totuuden omistamisen varmuutta.

Hannu Häkkisen rauhanlaulut päättivät juhlan, joka oli todella rajaton rauhan JUHLA. Puitteet olivat vaatimattomat,  Rauhanpuolustajien telttakatos, mikrofoni ja äänentoistolaite. Kahvia ja teetä oli tarjolla ilmaiseksi, mutta kakku puuttui. Ehkä joku olisi tuonut keksejäkin tarjolle Yhdistyneden kansakuntien kunniaksi, jos olisi ymmärtänyt. Materiaalisesta niukkuudesta huolimatta juhla teki tehtävänsä, näytti toivon. Sitä me tarvisemme.

vastamielenosoitus_Pentti_Hanninen
Rasismin vastainen mielenosoitus järjestäytyi Tullinaukiolla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *