Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

20.10.2015 klo 08:26

Vasemmisto tekee, persu puhuu

Jouni_Siren_kapeaJOUNI SIRÉN

Timo Soini on raviharrastaja, mutta hänen joukoissaan on myös ratsastajia. Ratsuksi otetaan tarpeen tullen myös ihmisten hätä ja ennakkoluulot.

Savitaipalelainen perussuomalaisvaikuttaja Reijo Tossavainen peräänkuulutti blogissaan Asunnottomien päivänä 17.10. ”kuplassa elävää suvaitsevaistoa” muistamaan Suomen yli 7 000 asunnottoman asiaa. Häntä häiritsi se, että asunnottomuutta ei kuulemma vastusteta samalla innolla kuin Olli Immosen rasistisia möläytyksiä heinäkuun Meillä on unelma -mielenosoituksissa.

Soini puolestaan vaati hallitukselta ja kunnilta toimia asunnottomuuden poistamiseksi, sillä ”myös vaikeina aikoina on otettava vastuuta kaikista heikoimmassa asemassa olevista”.

Ulkoministeri Soinilta oli ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että hän itse istuu siinä hallituksessa, joka on leikkaamassa kovalla kädellä pienituloisimmilta muun muassa juuri asumisen tuesta.

Ex-kansanedustaja Tossavainen puolestaan ei ollut kuullut niistä tapahtumista, joilla kansalaisjärjestöjen vapaaehtoiset osoittivat mieltään asuntotilanteen parantamiseksi. Asunnottomien yö -tapahtumia oli ainakin 25 paikkakunnalla.

Tampereella Asunnottomien yön mielenilmauksen järjesti tänäkin vuonna Vasemmistonuoret. Muiden poliittisten järjestöjen edustajia ei Keskustorilla tavattu. Ehkä Tossavaisen puoluetoverit olivat osoittamassa mieltään kohtuuhintaisen asumisen puolesta jossakin muualla.

Tossavainen muistuttaa blogissaan, että useimmat asunnottomista ovat tehneet pitkän päivätyön tämän maan hyväksi ja nyt on meidän kaikkien velvollisuus huolehtia myös heistä. Siinä hän aivan oikeassa.

Tampereella asunnottomien asiat ovat vuodesta 2013 olleet vasemmistoliittolaisen apulaispormestarin Mikko Aaltosen huolena. Vuonna 2008 Tampereella oli 214 pitkäaikaisasunnotonta. Vuonna 2014 heitä oli 64. Ensi vuonna otetaan käyttöön entiseen Pispalan paloasemaan rakennettu asumisyksikkö, johon tulee paikkoja 34 asunnottomalle. Kriisimajoitus löytyy jokaiselle: kenenkään ei tarvitse yöpyä kadulla.

Tekemistä silti riittää. Tampereelle muuttaa joka vuosi tuhansia ihmisiä, joten asuntotilannetta täytyy seurata jatkuvasti.

Hätämajoitukset ja asuntolat ovat tietysti vain väliaikaisratkaisu, muistuttaa Soinikin. Tavoitteena tulee olla se, että kaikilla Suomessa on mahdollisuus oikeaan asuntoon. Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä.

Vasemmistoliitto onkin esittänyt asuntotakuuta, jolla ihmisarvoisesta asunnosta tehdään samanlainen laissa määrätty subjektiivinen oikeus kuin lasten oikeudesta päivähoitoon. Jos ihmisellä ei olisi asuntoa, olisi kunnan velvollisuus järjestää se (ja valtio tietysti tukisi kuntaa kustannuksissa).

Kun tamperelaisen kansanedustajamme Anna Kontulan aloite asuntotakuusta tulee eduskuntakäsittelyyn, Soini ja muut Tossavaisen puoluetoverit ovat tervetulleita kannattamaan sitä.

Kirjoittaja Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja.

 

Asiasta muualla:

Anna Kontula: Kodista subjektiivinen oikeus
Reijo Tossavaisen blogi
MTV 17.10.2015: Soini vaatii hallitukselta rahaa

|||

Etusivun kuva: Tampereen Vasemmistonuoret pitivät Keskustorilla telttaa pystyssä asunnottomien yönä ja jakoivat ruisleipää sekä kuumaa mehua. Kuva: Tampereen Vasemmistonuorten Facebook -sivu.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *