Artikkeli: Uutiset 2013–2018

13.11.2015 klo 16:01

Kontula kysyy ministerien verokikkailusta

Anna Kontula. Kuva on otettu Tampereella viime viikolla Siirtolaisuus ja raismi Suomessa keskustelutilaisuudessa.
Anna Kontula. Kuva on otettu Tampereella viime viikolla Siirtolaisuus ja rasismi Suomessa keskustelutilaisuudessa.

 

Teksti: VASEMMISTON EDUSKUNTARYHMÄ, kuva: KAI JOKELA
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kritisoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakan päätöstä lopettaa veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua tutkivan kansalaisjärjestö Finnwatchin rahoitusta viimeaikaisten uutisten valossa.
‒ Kansalaisten luottamusta hallitusta kohtaan ei juurikaan lisää päätös lopettaa veronkiertoa ja verosuunnittelua tutkivan kansalaisjärjestön rahoitus samaan aikaan kun ministerin järjestelee omia omistuksiaan belgialaisen holding-yhtiön kautta, Kontula sanoo.

Kontula viittaa uutisiin, joiden mukaan ministeri Toivakka on järjestellyt omistamansa kiinteistösijoitusyhtiön omistuksiaan belgialaisen holding-yhtiön kautta.

‒ Näyttäisi siltä, että isolla osalla hallituksen ministereistä on omakohtaisia kokemuksia verosuunnittelusta ja veroparatiiseista. Ettei olisi taas pukki kaalimaan vartijana, Kontula epäilee.

Sipilän hallitus päätti syksyllä leikata kehitysyhteistyövaroista 200 miljoonaa ja pääomittaa yritysten kehitysmaahankkeisiin sijoittavaa Finnfundia 130 miljoonalla eurolla. Leikkaukset kohdistuvat myös kansalaisjärjestö Finnwatchiin, jonka rahoitus lakkautetaan kokonaan. Finnwatch on keskeisin aggressiivista verosuunnittelua, veronkiertoa ja yritysten yhteiskuntavastuuta tutkiva suomalainen toimija, joka on julkisuudessa arvostellut muun muassa lisäpääomaa saavan Finnfundin ja sen sijoituskohteiden vastuullisuutta.

‒ Viimeaikaisten uutisten valossa voisikin kysyä, miten meni ministeri Toivakka, noin niinku omasta mielestä, Kontula kuittaa.

Kontula jätti tänään kirjallisen kysymyksen Finnwatchin rahoituksesta ja ministerien verosuunnittelusta.

 

Lue lisää muualta verkosta:
Ministeri Toivakka järjesteli suuren kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle (YLE 11.11.2015)

*Kontula-Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *