Artikkeli: Uutiset 2013–2018

30.11.2015 klo 17:38

Raiskauskeskustelu ohittaa uhrin

Anna Kontula puhuu piirikokouksessa
Suomessa vain noin yksi prosentti raiskaajista saa tuomion, Anna Kontula (oik.) muistutti. Vasemmalla piirin puheenjohtaja Sinikka Torkkola ja piirikokousta johtanut Rauno Kesseli.

 

Teksti: JOUNI SIRÉN,  Kuva: PENTTI HÄNNINEN
Pirkanmaan Vasemmiston piirikokouksessa lauantaina käsiteltiin myös medioissa vellovaa keskustelua turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista.

Kansanedustaja Anna Kontula muistutti, että tutkimusten mukaan Suomessa raiskataan joka vuosi 15 000 naista. Raiskauksista noin tuhat ilmoitetaan viranomaisille. Ilmoitus tehdään helpommin silloin, kun tekijä on tuntematon, mutta mikään tutkimus ei kerro, että jokin etninen ryhmä syyllistyisi raiskauksiin muita enemmän. Raiskaajat ovat yleensä 17-39-vuotiaita miehiä etniseen ja kulttuuriseen taustaan katsomatta. Suurimmassa osassa raiskauksista tekijä on uhrin lähipiiristä.
– Vain noin yksi sadasta raiskaajasta saa tuomion. Onkin kyseenalaista, onko Suomi naisten turvallisuuden kannalta oikeusvaltio.

Kontula kertoi haastatelleensa muun muassa nyt 70-vuotiasta vammaista naista, joka oli kokenut seksuaalista väkivaltaa.
– Häntä loukkasi suuresti se, että hänen kokemustaan käytetään aseena rasistisessa keskustelussa, kun aikaisemmin se ei ollut kiinnostanut ketään.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaistalla

Renkkahallitus sai kyytiä piirikokouksessa (30.11.2015)
Torkkola ja Linnusmäki jatkavat puheenjohtajistossa, Salonen uusi varapuheenjohtaja (30.11.2015)
Leipomukset mukaan piirikokoukseen (23.11.2015)
Vasemmisto pää pystyssä eteenpäin (Uutinen kevätpiirikokouksesta 25.4.2015)
Torkkola Pirkanmaan vasemmiston johtoon (Uutinen syyspiirikokouksesta 29.11.2014)
Piirikokous vaati parempia lääkkeitä työelämään (Uutinen kevätpiirikokouksesta 14.4.2014)
Hyötynen jatkaa piirin puheenjohtajana (Uutinen syyspiirikokouksesta 1.12.2013)

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Anna Kontulan verkkosivu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *