Artikkeli: Uutiset 2013–2018

30.11.2015 klo 07:30

Torkkola ja Linnusmäki jatkavat puheenjohtajistossa, Salonen uusi varapuheenjohtaja

Sinikka Torkkola (vas.) Tampereelta ja Tuula Linnusmäki Lempäälästä valittiin vasemmistoliiton Pirkanmaan piirin puheenjohtajistoon myös vuodeksi 2016.
Sinikka Torkkola (vas.) Tampereelta ja Tuula Linnusmäki Lempäälästä valittiin vasemmistoliiton Pirkanmaan piirin puheenjohtajistoon myös vuodeksi 2016.

 

Teksti: JOUNI SIRÉN Kuva: PENTTI HÄNNINEN
Pirkanmaan Vasemmiston syyspiirikokous valitsi uudelleen puheenjohtajaksi Sinikka Torkkolan. Torkkola on tutkija ja Tampereen yliopiston pääluottamusnainen. Hän on myös Tampereen kaupunginvaltuuston varavaltuutettu ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen sekä Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittaja.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Salonen Tampereelta. Salonen on Sandvikin Tampereen tehtaan pääluottamusmies, Tampereen Metallityöväen ammattiosasto 7:n puheenjohtaja ja Metalliliiton hallituksen jäsen.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin uudelleen Tuula Linnusmäki. Linnusmäki on tanssitaitelija, maakuntahallituksen jäsen, Lempäälän kunnanvaltuuston varavaltuutettu ja Lempäälän Vasemmiston puheenjohtaja.

Piirihallituksen jäseniksi valittiin Juhani Jara (Akaa), Vilho Ponkiniemi (Hämeenkyrö), Leena Saarela (Sastamala), Veera Kiretti (Valkeakoski), Marja-Leena Torkki (Nokia), Sami Vastamäki (Ylöjärvi), Rauno Lehtinen (Pirkkala), Risto Viitanen (Virrat) sekä Liisa Ahola, Kalle Hyötynen, Milla Jurva ja Antti Yrjönen Tampereelta. Varajäseniksi valittiin Pertti Salo (Kangasala) ja Jari Salmi (Valkeakoski) sekä Eriikka Magnusson, Kiti Neuvonen ja Anu Ropponen Tampereelta.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaistalla

Leipomukset mukaan piirikokoukseen (23.11.2015)
Vasemmisto pää pystyssä eteenpäin (Uutinen kevätpiirikokouksesta 25.4.2015)
Torkkola Pirkanmaan vasemmiston johtoon (Uutinen syyspiirikokouksesta 29.11.2014)
Piirikokous vaati parempia lääkkeitä työelämään (Uutinen kevätpiirikokouksesta 14.4.2014)
Hyötynen jatkaa piirin puheenjohtajana (Uutinen syyspiirikokouksesta 1.12.2013)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *