Artikkeli: Uutiset 2013–2018

22.12.2015 klo 16:12

Podemos kaatoi Espanjan kaksipuoluejärjestelmän

Tällä kuvalla Podemos kiittää 5 189 333 äänestäjäänsä yhteisöpalvelu Twitterissä.
Tällä kuvalla Podemos kiittää 5 189 333 äänestäjäänsä yhteisöpalvelu Twitterissä.

 

Teksti: HEIKKI LAKKALA
Espanjan vaalitulos teki lopun maassa yli kolme vuosikymmentä käytännössä vallinneesta kaksipuoluejärjestelmästä, jossa oikeisto (PP) ja sosialistit (PSOE) ovat kumpikin vuorollaan hallinneet yksinkertaisen enemmistön turvin. Nyt maassa on kaksi merkittävää puoluetta lisää: vasemmistolainen Podemos (Me voimme tai Me saamme sen aikaan) sekä liberaaliporvarillinen Ciudadanos (Kansalaiset).

Vaikka oikeistolainen PP menettikin noin kolmanneksen ääniosuudestaan edellisiin vaaleihin verrattuna, se jäi kuitenkin suurimmaksi puolueeksi 123 (-64) edustajallaan. Sosialistinen PSOE tuli toiseksi 90 (-20) edustajalla. Podemos ylsi ensikertalaisena kolmanneksi ja sai 69 edustajaa, vaikka ääniero sosialisteihin oli vain 1,3% (22,0 vs. 20,7%) Siksi puolue vaatiikin muutoksia vaalijärjestelmään. Neljänneksi tullut Ciudadanos sai 40 paikkaa.

Oikeiston PP haluaisi suurimpana lähteä perustamaan hallitusta, mutta kukaan ei oikein halua sen kanssa yhteen. Ohjelmallisesti lähinnä oleva Ciudadanos on ilmoittanut jo ennen vaaleja, ettei se tee yhteistyötä, jos puolue ei vaihda korruptioskandaaleissa ryvettynyttä johtajaansa. Vaikka PP ja Ciudadanos menisivät yhteen, ei se riittäisi enemmistöön 350 paikkaisessa parlamentissa.

Enemmistöön ei riitä myöskään sosialistien ja Podemosin yhteinen paikkamäärä. Yhteistyö Podemosin kanssa  vaatisi PSOE:lta sitä paitsi nöyrtymistä ja myönnytyksiä muun muassa autonomisten alueiden, joita ovat kaikki maakunnat, itsehallinnon lisäämisessä ja vaalijärjestelmän muuttamisessa. Podemos tukee kansanäänestystä katalaanien itsenäisen aseman lisäämisestä. Sosialistit taas vastustavat tätä.

Podemosin perustuslakipakettiin kuuluu myös sosiaalisten oikeuksien, kuten julkisen koulutuksen ja terveydenhuollon, kirjaamista perustuslakiin. Tälle voisi löytyä tukea sosialisteilta, jotka myös ovat puhuneet perustuslain uudistustarpeesta.

Podemos vastustaa korruption lisäksi tähänastisen säästöpolitiikan aikaansaamaa kurjistumista ja sitä, että asuntokuplan puhkeamisen jälkeisessä tilanteessa monet asuntovelalliset ovat menettäneet asuntonsa.

Edes asunnon arvoa ei ole vähennetty velkasummasta. Asunto on mennyt, ja koko velka jäänyt niskaan. Yhteistä pohjaa Podemosille ja sosialisteille löytyisi perustuslain uudistamisen lisäksi ainakin korruption ja eriarvoisuuden vastustamisesta, jota molemmat puolueet korostivat vaalikampanjoissaan.

Podemosin ja PSOE:n yhteishallitus vaatisi tuekseen kansallismielisiä alueellisia pienpuolueita Kataloniasta, Baskimaalta ja Kanarialta. Näiden tuen saaminen todennäköisesti edellyttäisi periksi antamista Podemosin vaatimuksille alueiden itsehallinnon lisäämiseksi. Podemos ajaa monikansallisuuksista Espanjaa.

Podemos menestyi koko Espanjassa. Puolue oli ensimmäisenä äänimäärissä Kataloniassa ja Baskimaassa, toisena Madridissa, Valenciassa, Navarrassa, Baleaareilla (eli Mallorcalla ja naapurisaarilla) ja Galiciassa.

Suuri koalitio oikeiston ja sosialistien kesken on tietysti yksi vaihtoehto, mutta kreikkalaisen Pasokin, PSOE:n  veljespuolueen, jäljet pelottavat. Sen suuri koalitio oikeiston kanssa johti kannatuksen romahtamiseen.

Myös Espanjassa tuollainen epäpyhä liitto veisi lisää äänestäjiä sosialisteilta Podemosin riveihin. Varsinkin, kun se mitä suurimmalla varmuudella veisi läpi EU:n ja Euroopan keskuspankin haluaman säästö- ja kurjistamisohjelman.

Oikeiston ja sosialistien henkilösuhteetkaan eivät ole repivän vaalitaistelun jälkeen kunnossa. Suuri koalitio on myös kyselyjen mukaan kansalaisten kaikkein vähiten haluama vaihtoehto. Maanantaiaamuna sosialistit ilmoittivatkin olevansa PP:n johtamaa hallitusta vastaan.

Olisiko sosialistien paras vain ottaa oppia länttisistä aateveljistään Portugalin sosialisteista ja ryhdyttävä neuvottelemaan vasemmistokoalitiosta, jota alueelliset pienpuolueet ainakin sietäisivät?

Tämän ehtona on tietysti, että PP ei saa ostettua näiltä puolueita porvarihallituksen tueksi.

Screenshot 2015-12-22 at 16.06.07

|||

Lue myös:
Varoufakis: Europankit kuin neuvostotankit (Vasen Kaista 20.11.2015)

*

Kommentteja: 1

  1. Juuri näin Suomen pitäisi tehdä, vaali järjestelmän uudistaminen, perustuslakiin kirjattava ihmisoikeudet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *