Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

9.1.2016 klo 10:40

Rasismia ja katupartioita

Marko_Heikkila_uusi_kolumni-kuva_150x494_Katri_SartaMARKO HEIKKILÄ
Suomi on maa, jossa rasismia ei tunnisteta. Maan hallitus ja poliisi väheksyvät maamme rasistisia ilmiöitä. Suomeen pätee yhä edelleen ajatus siitä, että rasismi ei ole koskaan läsnä, se on aina jossain muualla. Näkyvän rasismin määrään verrattuna Suomessa on todella vähän oikeuden tuomioita rasistisesta toiminnasta. Täytyy muistaa, että rasismi on aina rikos ihmisarvoa ja ihmisyyttä vastaan.

Yhä yleisemmiksi käyneet puheet, joissa vaaditaan maahanmuuttajilta ja turvapaikanhakijoilta maassa maan tavalla – käyttäytymistä, ovat lähinnä populistista pisteiden keruuta. Maassa maan tavalla – argumentoijat ovat unohtaneet, että Suomi on muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan surullisessa kärkikastissa.

Suomi on myös muihin Länsi-Euroopan maihin nähden hyvin väkivaltainen maa. Ruotsi, jossa maahanmuuttajia on moninkertainen määrä Suomeen verrattuna, esiintyy huomattavasti vähemmän väkivaltaa.

Mielestäni maassa maan tavalla – puheet tuovat vääristyneen kuvan siitä, millainen maa Suomi todellisuudessa on. Suomi on väkivaltainen ja rasistinen maa, tätä asiaa ei kukaan voi kiistää. Tämän asian ymmärtäminen maan johtoa ja poliisia myöden voisi saada aikaan muutoksen, jossa Suomi olisi parempi paikka kaikille Suomessa asuville.

Nyt meille on tullut myös uusi rasistinen ilmiö. Katupartiot ovat ilmestyneet joidenkin kaupunkiemme kaduille. Katupartioiden jäsenillä monilla on väkivaltaista taustaa ja kovin irvokkaalta tuntuu, että nämä väkivaltarikoksista tuomitut miehet ovat ”turvaamassa” meidän suomalaisten arkea.

Henkilökohtaisesti koen suurta turvattomuutta, kun ajattelen, että Tampereen kaduilla partioi uusnatseja. He todennäköisesti ovat valmiita väkivaltaan, jos törmäävät tilanteeseen, joka ei ole heidän maailmankuvansa mukainen. Ei kiitos. En halua väkivaltaisia katupartioita Tampereelle, enkä minnekään muuallekaan. Menkää pois.

Yleisradion uutisista saimme huomata, että Joensuussa rohkeat nuoret naiset ovat tulleet esiin muun muassa rasisminvastaisine toimineen. Kyllikin siskot – niminen ryhmä tuo Joensuuhun juuri sitä kaivattua suvaitsevaisuutta ja rauhaa, jota maamme kipeästi tarvitsee.

Toivottavasti muissakin kaupungeissa nähdään tarve tällaiselle rauhantyölle. Kyllikin siskot – ryhmä on upea esimerkki siitä, miten jokaisen kansalaisen tulisi toimia rasismia vastaan. Hiljaa oleminen ja asioista vaikeneminen antavat kuvan, jossa hyväksytään rasistiset toimet.

Jokaisen vastuuntuntoisen ihmisen tulisi omassa arjessaan edistää suvaitsevaisuutta ja väkivallattomuutta. Meillä ei saa olla tilaa rasismille ja väkivallalle.

Kirjoittaja on kangasalalainen politiikan harrastaja

|||
Etusivun kuva Rajat auki -mielenosoituksesta Tampereella 2.10.2015. Kuvaaja Cai Melakoski

*

Kommentteja: 2

  1. Vaikka Suomi olisi kuinka rasistinen ja väkivaltainen maa niin täällä kuitenkin
    naisilla on tasa-arvoinen asema miesten kanssa, täällä kunnioitetaan vainajia eikä niiden haudoilla hypitä. Onko kaikki katupartiot rasistisia? Lasten vanhemmat partioivat kaduilla nähdäkseen missä heidän lapsensa ovat ja mitä tekemässä. Kielletäänkö nekin

  2. Yksityiset katupartiot ovat vaarallinen ennakkotapaus Suomessa. Historiasta löytyy esimerkki Saksasta, Adolf Hitlerin SA eli Sturmabteilung, josta tuli Waffen SS:n esikuva, Hyvä artikkeli aiheesta:

    http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209416-natsien-katupartiot

    Toinen hyvä juttu, jossa todetaan: ”Oikeustieteen professorit Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen kirjoittivat jo viime elokuussa, että kansainvälisten sopimusten nojalla Suomella ei ole vain mahdollisuutta vaan myös velvollisuus puuttua Suomen Vastarintaliikkeen, Soldiers of Odinin ja vastaavien järjestöjen toimintaan.”:

    http://blogit.image.fi/vesanlinja/uusnatsien-katupartiointi-kuriin-laillisesti-pariisin-rauhansopimukseen-vedoten/

    Terveisin,

    Jorma Mäntylä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *