Artikkeli: Uutiset 2013–2018

25.2.2016 klo 13:58

Irlannin vaalit huomenna: Vasemmiston Sinn Féin voittoon

Irkkuvaaliennuste_julkaistava_800x500_cm


Teksti ja kuva: CAI MELAKOSKI
Vasemmistopuolue Sinn Féinille on luvassa komea vaalivoitto huomisissa Irlannin parlamentin alahuoneen
Dáil Éireannin vaaleissa. Nykyiset 14 paikkaa tuplaantuvat tuoreen vaaliennusteen mukaan 28 paikaksi 158 edustajan joukossa.

Paljon huonommin on käymässä tiukkaa talouskuripolitiikkaa hallituskumppaneina toteuttaneille puolueille, Fine Gaelille ja Labourille. Fine Gael on menettämässä yhdeksän paikkaa ja saa 57 kansanedustajaa, jos gallupit pitävät kutinsa. Labour on häviämässä peräti 28 nykyisistä 33 paikastaan ja on putoamassa pikkupuolueiden suureen joukkoon 5 paikallaan.

Irlannin talousihmeet syventäneet kansan jakoa kahden kerroksen väeksi

Suomalaiset oikeistolaisen talouspolitiikan kannattajat ovat nostaneet Irlannin jalustalle kahdesti. Ensimmäisen kerran tämän vuosituhannen alussa, jolloin Irlanti laski veroja ja purki talouselämän säätelyä. Oikeistolaisten suosimat talousmittarit nousivat hetkellisesti, ja Irlanti oli esimerkkinä vapaan markkinatalouden voimasta.

Huonostihan siinä kävi: kupla puhkesi, ja Irlannin rahaa tyhjästä luonut pankkisektori suistui kriisiin. Irlannin talous joutui Troikan (Euroopan keskuspankki, Euroopan komissio ja Kansainvälisen valuuttarahaston) ohjaukseen. Irlannin sopeutusohjelmaksi kutsuttu talouskuriohjelma tehtiin vuonna 2010.

Vuoden 2013 lopulla Irlanti irtautui sopeutusohjalmasta, ja on sen jälkeen ollut jälleen oikeistopoliitikkojen ylistämä esimerkki säästöpolitiikan siunauksista. Sen oikeistolaiset jättävät kertomatta, että pankkien pelastamisen ja talouden vakauttamisen hinta on langennut talouseliittiin kuulumattomien maksettavaksi.

Nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat johtaneet erityisesti nuorten maastapakoon, sosiaaliturvaa ja julkista terveydenhoitoa on heikennetty samaan aikaan, kun köyhimpien verotusta on kiristetty.

 Sinn Féin oikeudenmukaisen elpymisen puolesta

Sinn Féinin (SF) haluaa lopettaa kansan jakamisen kahteen toisistaan etääntyvään kerrokseen. Puolueen vaalimanifestin otsikko on For a fair recovery, oikeudenmukaisen elpymisen puolesta. SF katsoo, että kaikilla kansalaisilla on tietyt perusoikeudet, jotka on turvattava, oikeus kotiin, terveydenhoitoon, koulutukseen, tasa-arvoon. Vammaisten oikeudet on turvattava, ja nuorilla pitää olla oikeus elää ja tehdä työtä synnyinmaassaan.

Irlannin kieltä puhuvilla tulee olla oikeus käyttää kieltään kaikissa arkisissa tilanteissa. Irlannin yhdistäminen on ollut puolueen tavoitteena aina, Irlannin pohjoisen osan on päästävä osaksi Irlannin tasavaltaa.

Sinn Féin haluaa myös parantaa pienten ja keskisuurten yritysten sekä itsensätyöllistäjien asemaa, jota talouskuripolitiikka on heikentänyt.

Sinn Féinillä on vaalimanifestissaan suunnitelmat:

  • 100 000 uuden kodin rakentamiseksi ja koronkiskonnan lopettamiseksi
  • yleisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseksi nykyisen kahden kerroksen terveydenhuollon sijaan
  • 250 000 uuden työpaikan luomiseksi ja sen varmistamiseksi, että työntekijöillä on kohtuullinen palkka ja turvallinen työympäristö
  • oikeudenmukaisesta elpymisestä talouskriisistä, joka helpottaa keskivertoperheen taakkaa: uusi vesimaksu ja omaisuusvero poistetaan, neljännemiljoona ihmistä vapautetaan sosiaaliturvamaksusta ja elinkustannuksia alennetaan
  • Irlannin jälleenyhdistämiseksi

Sinn Féin toimii koko Irlannissa

Sinn Féin on ollut suuri puolue Pohjois-Irlannissa mutta tähän asti keskisuuri Irlannin tasavallassa.

Pohjois-Irlannissa SF on toiseksi suurin puolue 29 kansanedustajalla 108 edustajan alahuoneessa. SF:lla on myös neljä edustajaa Britannian alahuoneessa ja yksi edustaja Euroopan parlamentissa. (Tosin Britannian alahuoneeseen valitut edustajat eivät ole voineet ottaa vastaan paikkojaan, sillä heiltä vaaditaan uskollisuusvalan vannomista kuningattarelle.)

Irlannin tasavallan parlamentissa nykyinen paikkaluku on 14, ja Euroopan parlamentissa SF:lla on kolme Irlannin yhdestätoista paikasta.

Huomisten vaalien jälkeen Sinn Féin on yksi kolmesta suuresta puolueesta Irlannin tasavallassa, jos mielipidemittauksiin on vähänkään luottamista.

Myös toiselle vasemmistopuolueelle, Anti-Austerity Alliance–People Before Profit (Talouskurin vastainen allianssi – Ihmiset voiton edelle) povataan vaalivoittoa. Puolueella on neljä parlamenttipaikkaa, ennusteet lupaavat viisi paikkaa uudessa Dáilissa.

Vaikeat hallitusneuvottelut luvassa

Hallitusneuvotteluista tullee vaikeat. Jompikumpi suurista porvaripuolueista on tähän asti johtanut hallitusta pienempien puolueiden tuella tai yhdessä Labourin kanssa. Ulkopuolisen silmissä vaikuttaisi luontevalta, että porvaripuolueet kantaisivat hallitusvastuun yhdessä, nehän näyttäisivät saavan parlamentaariseen enemmistöön tarvittavat 79 paikkaa.

Fine Gael ja edellisissä vaaleissa ikuisen suurimman puolueen asemasta pudonnut talousromahduksen arkkitehti Fianna Fáil ovat eri leireissä Irlannin yhtenäisyyskysymyksessä. Fine Gael  pitäisi nykyiset Irlannin rajat, Fianna Fáil on Irlannin yhtenäisyyden kannalla. Jälkimmäisen ei katsota missään olosuhteissa harkitsevan ”suurta koalitiota” kahden porvaripuolueen kesken.

Vasen Kaista palaa asiaan viikonvaihteessa.

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *