Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

22.3.2016 klo 12:08

Lainsuojattomat vammaiset ja vanhukset

Liisa_Ahola_300x300_Antti_YrjönenLIISA AHOLA
Suomen johtajilla on ollut kova tavoite – saadaan sosiaali- ja terveyspalvelut yhdenmukaiseksi koko valtakunnassa. Tämän tavoitteen mukana uitetaan toinen yhdenvertaisuus joukkoon: yksityiset ja julkiset terveyspalvelut maksavat käyttäjälleen saman summan. Luvassa on Ylen uutisen mukaan palvelujen hinnannousu. Perustekin on ylevä. Ihmisten on otettava enemmän vastuuta omasta terveydestään. On myös ymmärrettävä, että läheisistään joutuu ottamaan enemmän vastuuta. Toisin sanoen on hoidettava itse läheisensä.

Onko vanheneminen rikollista?

Meidän renkkahallituksemme huopaa ja soutaa veneen tappi irti. Sen hallitus on päättänyt, että kaikki kansalaiset osallistuvat taloustalkoisiin. Kaikilta leikataan, supistetaan ja poistetaan. Iäkkäät vammaiset menettävät vammaispalvelulain mukaiset tukipalvelunsa täytettyään 75 vuotta. Liikuntavammainen ei saa enää kuljetuspalveluita eikä näkövammainen opasta ainakaan valtion kustantamana. Kunnat saavat antaa asukkailleen palveluja, mikäli kunnilla siihen varaa on.  Vaarana on, että vammaisen kodista tulee vankila, vaikka hän ei ole rikosta tehnytkään. Ellei ihminen itse kykene omatoimisesti poistumaan kotoaan, hän on vankina ja ainoa syy siihen on 75 vuoden täyttäminen. Ikääntymisestä siis näyttää tulevan rangaistava teko.

Mistäpä kunnilla olisi varaa kustantaa kuntalaisilleen ainakaan heidän tarvettaan vastaavaa palvelutasoa, sillä valtio supistaa jatkuvasti kuntien taloutta. Iäkkäiden vammaisten tilanne muuttuu kestämättömäksi, mikäli hallitus toteuttaa aikeensa.  Helsingissä elokuussa 2015 Sipilä oli luvannut 15 vuotiaalle vammaiselle pojalle, ettei vammaisilta leikata. Poika oli purskahtanut itkuun. Kotimatkalla hän oli selittänyt tunteneensa Sipilän valehtelevan. Poika oli oikeassa: maaliskuussa 2016 hallitus tuo nämä 61 miljoonan säästöaikeensa esille ja ne koskevat nimen omaan vammaispalveluja.

Vammaisten kohtelu on rikollista!

Sitten kun hallitus toteuttaa kaikki leikkausaikomuksensa, on jo aika vedota ihmisoikeustuomioistuimeen. Vaihtoehtona on hallituksen haastaminen käräjille vammaisten  heitteellepanosta. Rikoslain 21 pykälässä todetaan: ”Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaisen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heittelillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Voin kuvitella hallitusherrojen tyrmistyneen naurun haasteen tullessa:
‒ Mikä trolli tämä on – emmehän me ole tätä Saimi Sokeaa edes nähneet. Tai tätä Jaakko Jalatonta. Kuinka me muka voisimme olla heidän hädänalaisesta tilastaan vastuussa?

Jos esimerkiksi kunnallisella kotipalveluhenkilöllä on työaika loppunut ajat sitten eikä Jaakko Jalattoman kaapissa ole muruakaan ruokaa, kotipalveluhenkilökö on vastuussa? Sipilä tullee televisioon kertomaan ottavansa poliittisen vastuun. Mitä se on? Ei ainakaan virikkeellistä ja arvokasta vanhuutta. Kansan ja yhteiskunnan sivistystason mitataan sillä, kuinka se kohtelee heikoimpiaan. Muistaakseni Sipilä kertoi olevansa alkiolainen. Santeri Alkio oli aatteen mies, ei heikkoja rankaiseva vatuloija.

Helsingin Joukkovoima-mielenosoituksen vammaisten blokin yksi puuhanainen totesi: Onpa tämä vammaisten blokki ihanan pitkä. Täällä on tosi paljon väkeä. Ja meitä todella oli paljon. Ihmiset kadun varrella katsoivat epäuskoisesti nauraen. Mutta meille kyllä huudettiin myös: Mitä te siellä marssitte? Menkää töihin. Onneksi joku jaksoi huutaa takaisin: Katso kenelle sinä huudat. Ei huutaja tajunnut.

|||

Etusivun kuva: Kirjoittaja osallistui Joukkovoima-mielenosoitukseen Helsingissä 12.3. Kuva: Liisa Ahola
Etusivun kuva: Kirjoittaja osallistui Joukkovoima-mielenosoitukseen Helsingissä 12.3. Kuva: Liisa Ahola

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *