Artikkeli: Uutiset 2013–2018

16.3.2016 klo 09:05

Pekonen puhuu piirikokouksessa

Syyspiirikokouksessa oli tunnelmaa ja makua. Kokouksen osanottajat toivat tarjottavat tulleessan. Kuvakollaasin kuvat: Pentti Hänninen, kollaasi: Sinikka Torkkola
Syyspiirikokouksessa oli tunnelmaa ja makua. Kokouksen osanottajat toivat tarjottavat tulleessan. Kuvakollaasin kuvat: Pentti Hänninen, kollaasi: Sinikka Torkkola

 

Teksti: SINIKKA TORKKOLA
Pirkanmaan vasemmistoliiton piirikokoustaa sunnuntaina Tampereella. Kokoukseen odotetaan runsasta osanottoa, sillä poliittisen keskustelun ohella kokous päättää Pirkanmaan ehdokkaista puoluevaltuustoon.

Poliittisen tilannekatsauksen pitää vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen. Viimeaikaisessa keskustelussa Pekonen on nostanut esiin vanhustenhuollon ongelmia, jotka ovat puhuttaneet Pirkanmaallakin. Vuonna voimaan tulleen vanhuspalvelulain tavoitteet eivät ole toteutuneet.
– 
Vaikka laki edellyttää, että kotihoidon palvelut ovat vanhukselle riittävät, käytännössä asiassa on tulkinnanvaraa ja hoidon laadun valvonta on riittämätöntä. Palveluiden määrä ja laatu vaihtelevat alueittain, kritisoi Pekonen kolumnissaan Kansan Uutisissa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen selvittää parhaillaan vanhusten kotihoidon puutteita.
‒ Heti kun selvityksen tulokset saadaan, on siinä esiin tuodut epäkohdat hoidettava kuntoon. Kysymys on vanhustemme perus- ja ihmisoikeuksista. Niitä ei voida polkea rahapulan varjolla, vaatii Pekonen.

Pirkanmaan vasemmistoliiton kevätpiirikokous 20.3. klo 12.3o Vanha kirjastotalo Tampere. Tervetuloa jäsenet ja seuraajat. (1)Lapset ja leipomukset mukaan

Piirikokous järjestetään syyspiirikokouksen tapaan nyyttikesti-periaatteella. Kokouksen osallistujien toivotaan tuovan mukanaan makeaa ja suolaista kastettavaa kahvin ja teen kanssa. Kahvituksen järjestäjät toivovat, että leipomuksiin liitettäisiin aineista kertova lappunen allergisia varten.

Piirikokokoukseen voi tulla myös lasten kanssa, sillä kokouksessa on järjestetty lastenhoito. Lastenhoidon järjestäjät toivovat, että lastenhoitoa tarvitsevat ilmoittaisivat hoitoa tarvitsevien lasten määrän ja iät pikaisesti piiritoimistolle.

Kokouspaikkana on Vanha kirjastotalo, Kokous alkaa puoli yhdeltä. Ennen kokousta kello yhdeltätoista on samassa paikassa kaikille avoin kuntavaalitapaaminen.

Viittä paikkaa tavoittelee ainakin 17 ehdokasta

Kevätpiirikokouksen keskeinen tehtävä on arvioida vuoden 2015 toimintaa ja puida niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Vuoden 2015 toimintakertotomus on julkaistu piirin verkkosivulla; tilinpäätös jaetaan kokouksessa.

Kokouksessa tultaneen myös äänestämään Pirkanmaan vasemmistoliiton ehdokkaista puoluevaltuustoon. Pirkanmaalla, sillä ehdokkaita on esitetty jo ennakkoon enemmän kuin piirjärjestöllä on paikkoja. Pirkanmaan vasemmistoliitolla on puoluevaltuustossa viisi varsinaista valtuutettua ja viisi varavaltuutettua.

Puolueosastot ovat esittäneet etukäteen 17 ehdokasta puoluvaltuutetuiksi. He ovat Jouni Ahlgren (Valkeakoski), Tatu Ahponen (Tampere), Henrik Jaakkola (Tampere), Milla Jurva (Tampere), Rauno Kesseli (Ylöjärvi), Veera Kiretti (Valkeakoski), Heikki Lakkala (Tampere)  Kimmo Lamminsivu (Nokia), Hannu Lehikoinen (Lempäälä), Rauno Lehtinen (Pirkkala), Tuula Linnusmäki (Lempäälä), Jorma Mäntylä (Kangasala), Kiti Neuvonen (Tampere), Jouni Sirén (Tampere), Laura Tohka (Tampere) ja Sinikka Torkkola (Tampere). Ennakkoon esitetyt ehdokkaiden esittelyt on julkaistu piirijärjestön verkkosivulla.

Ehdokkaita puoluevaltuustoon voi esittää myös piirikokouksen aikana. Esitykset on tehtävä vaalivaliokunnalle kello yhteen mennessä. Puoluevaltuutetuista päätetään Vasemmistoliiton puoluekokouksessa kesäkuussa Oulussa.

 

Lue lisää aiheesta Vasen Kaistalta

Omituinen kohu kansanedustajan tutustumiskäynnistä (7.3.2016)
Renkkahallitus sai kyytiä piirikokoukselta (Uutinen syyspiirikokouksesta 30.11. 2015)
Torkkola ja Linnusmäki jatkavat puheenjohtajistossa, Salonen uusi varapuheenjohtaja (30.11.2015)
Leipomukset mukaan piirikokoukseen (23.11.2015)
Vasemmisto pää pystyssä eteenpäin (Uutinen kevätpiirikokouksesta 25.4.2015)
 

Lue lisää aiheesta muualla verkossa

Piirikokouksen asiakirjat ja kokousohjeet Pirkanmaan vasemmistoliiton verkkosivulla
Puoluvaltuutettuehdokkaiden esittely Pirkanmaan vasemmistoliiton verkkosivulla
Puoluekokouksen aikataulut ja ohjeet Pirkanmaan vasemmistoliiton verkkosivulla

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *