Artikkeli: Uutiset 2013–2018

22.6.2016 klo 12:38

Aktiivipassi ja sosiaalinen luotto Tampereen köyhyysohjelman hedelmiä

Apulaispormestari Mikko Aaltonen ja uunituore aktiivipassin esite huhtikuussa 2015.
Apulaispormestari Mikko Aaltonen ja uunituore aktiivipassin esite huhtikuussa 2015.

 

Teksti ja kuva: CAI MELAKOSKI   
Tampereen köyhyysohjelman väliraportti julkistettiin tänään. Ohjelman tavoitteista on toteutunut jo aktiivipassi, ja sosiaalinen luototus on käynnistymässä, mutta ehkäisevän toimeentulotuen määrässä on vielä kehitettävää.

Vuonna 2014 laadittu Tampereen kaupungin köyhyysohjelma sisältää lukuisia käytännön toimenpide-ehdotuksia ja tavoitteita vuosille 2015–2016 työttömien ja pienituloisten tukemiseksi sekä yhteisöllisyyden lisäämiseksi.

Kouriintuntuvimmin on toteutunut aktiivipassi. Aktiivipassia käytti viime vuonna lähes 2000 henkilöä ja tänä vuonna aktiivipassi oli huhtikuun loppuun mennessä saanut jo 1300 käyttäjää.

Aktiivipassi ehkäisee passivoitumista tekemällä joukkoliikenteen käytön Tampereen kaupungin alueella merkittävästi huokeammaksi. Aktiivipassilla pääsee myös uimahalleihin, kaupungin kuntosaleille ja taidemuseoihin.

Aktiivipassin saa 18 vuotta täyttänyt tamperelainen, joka on saanut vähintään 10 kuukautta toimeentulotukea viimeisen 12 kuukauden aikana.

Käytännössä aktiivipassi on tällä hetkellä bussilippu, sen muu käyttö on ollut hyvin vähäistä. Onko aktiivipassi rajoittumassa pelkäksi joukkoliikenteen maksukortiksi?

‒ Mahdollisuuksia aktiivipassin laajennuksiksi on selvitetty, ja niihin palataan syksyllä. Paljon riippuu tietenkin siitä, löydämmekö yhteiskumppaneita tarjoamaan palveluja aktiivipassiin, kertoo apulaispormestari Mikko Aaltonen.

‒ Asioiden toivoisi tietenkin etenevän nopeammin, mutta jos vertaamme köyhyysohjelman tavoitteiden toteutumista vuoden takaiseen tilanteeseen, on sosiaalinen luototus nyt käytössä ja ennaltaehkäisevän sosiaalityön osuus on selvästi nousussa, iloitsee Aaltonen.

Köyhyysohjelman toteutumisen väliraportin mukaan köyhyysohjelman tavoitteena on, että toimeentulotuen määrärahoista 3,3 prosenttia käytettäisiin ehkäisevään toimeentulotukeen. Vuonna 2014 määrä oli 2,1 prosenttia, tänä keväänä 2,67 prosenttia.

Raportti kertoo myös muun muassa seuraavista edistysaskelista:

Sosiaalityön mahdollisuuksia paneutua asiakkaiden tilanteisiin on parannettu toukokuussa 2015 käynnistyneellä asumisneuvonnan hankkeella.

Kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuuksia vahvistaa asiakkaiden omaehtoista toiminnallisuutta, kasvua ja yhteisöllisyyttä on lisätty palvelumuotoilun avulla.

Ohjelman mukaisesti tukiasumisen toimintamallia on laajennettu rakentamalla Härmälään tukiasumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Lisäksi vuoden 2016 lopussa avataan Pispalan vanhalle paloasemalle pitkäaikaisasunnottomille 34 asunnon yksikkö, kerrotaan Tampereen köyhyysohjelman väliraportissa.

Vasen Kaista köyhyysohjelmasta:

Tampereen valtuusto äänestää päivähoidosta iltapäivällä (16.11.2015)

Sosiaalinen luototus etenee epävarmasti (12.6.2015)

Tamperelaisten köyhyys vähenee hitaasti (28.5.2015)

Aktiivipassista vihdoin totta Tampereella (18.11.2014)

Tampere sai köyhyysohjelman (20.10.2014)

Lue lisää Tampereen kaupungin sivuilta:

Aktiivipassi

Sosiaalinen luotto

Tampereen köyhyysohjelma

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *