Artikkeli: Uutiset 2013–2018

6.9.2016 klo 15:10

Intian ennätyslakossa jopa 180 miljoonaa työntekijää

Teksti: MILKA HANHELA     
Intiassa alkoi viime perjantaina julkisen sektorin vuorokauden kestänyt yleislakko, jota on kuvailtu maailmanhistorian suurimmaksi. Sen osallistujamäärä laskettiin kymmenissä miljoonissa, ja nousi intialaisten ammattiliittojen mukaan 150–180 miljoonaan ihmiseen. Lakossa oli muun muassa valtion pankkien, virastojen ja kaivosten työntekijöitä. The Guardianin mukaan myös kouluja ja sähkölaitoksia suljettiin lakon ajaksi.

Pääministeri Narendra Modin talouspolitiikkaa vastustavat työntekijät protestoivat valtion laitosten yksityistämisaikeita vastaan, sekä vaativat minimipalkkojen nostoa ja julkisen sosiaaliturva- ja terveydenhoitojärjestelmän perustamista. Suurlakon taustalla on Modin uusliberaali talouspolitiikka sekä valtion liikelaitosten avaaminen ulkomaisille sijoittajille.

Perjantaina käynnistynyt lakko oli jo neljäs valtakunnanlaajuinen yleislakko Intiassa vuoden 2009 jälkeen.

 

Lisää aiheesta muualla:

Tens of millions of Indian workers strike in fight for higher wages (The Guardian 2.9.2016) 

Millions of Indian workers strike for better wages (Al Jazeera 2.9.2016)

|||

Etusivun kuva: Ruutukaappaus The Hindun lakosta raportoivasta uutiskoosteesta

HinduTV_ruutukaapppaus_900x550

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *