Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

21.9.2016 klo 15:55

Kynttilä Jimille

Kuva: Antti Yrjönen
Kuva: Antti Yrjönen

 

Teksti: LIISA AHOLA
Hiljaisia ihmisiä valuu vähitellen hämärtyvässä syyskuun illassa Keskustorin suihkukaivon äärelle. Toiset tulevat ryhmissä, jotkut yksin. Vähitellen suihkulähteen reuna täyttyy palavista kynttilöistä. Vesi solisee, liekit heijastuvat veden pinnasta. Hetkeksi kynttilän tuoja hiljentyy seuraamaan kynttilän syttymista kuin muistaisi rakasta omaista haudan reunalla. Me kaikki olemme surevia omaisia.

Suremme mielipiteensä puolesta henkensä menettänyttä Jimi Karttusta. Suremme pari vuotta nuorempaa pahoinpitelystä epäiltyä. Suremme molempien nuorten miesten läheisiä. Suruun sekoittuu suuttumusta ja vihaa. Helsingin asema-aukion tapahtuma sallittiin välinpitämättömyyden tähden. Ei välitetty ottaa vakavasti. Pahoinpitelijä tuomitaan, mutta henkisesti vastuulliset löytyvät yhteiskuntamme ylätasolta ja politiikan huipulta.

 

Kuva: Seppo Säämäki
Kuva: Seppo Säämäki


Jimin kuolema ylitti jonkin kynnyksen ja siirryimme aikaan, johon emme halunneet. Helsingissä asema-aukiolla ihmiset käyvät ilmaisemassa järkytystään ja suruaan. Jyväskylässä järjestetään muistaminen maanantaina. Siellä äärioikeiston avoin väkivalta pulpahti yleisön tietoisuuteen ensi kerran vuonna 2013. Tuolloin Suomen vastarintaliikkeen jäsen puukotti yhtä kuulijaa
Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson kirjan esittelytilaisuudessa. Sittemmin vastarintaliikkeen jäsenet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin useasti.

Jimi Karttusen kuolemaan johtanut teko ei tullut tyhjästä. Enteitä on ollut. Äärioikeistolainen liikehdintä on lisääntynyt. On monenlaisia joukkioita, mutta yhteistä niille on se, että niihin kuuluu vähäinen määrä väkivaltaisesti käyttäytyviä ihmisiä.

Äärioikeisto saa itsensä näyttämään isolta ja tärkeältä.Ydinjoukko on kuitenkin pieni. Näyttäähän toki asia tilastollisesti toiselta, jos yksi ihminen kuuluu moneen eri yhteenliittymään. Joukon pienuus ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että vähättelisimme tilannetta. Huolestuttavaa ja arveluttavaa on poliisin ja johtavien poliitikkojen puuttumattomuus rikoslakimme mukaan rikolliseen toimintaan.

Selkäni takana Keskustorilla nuori mies lukee ääneen kavereilleen verkosta Suomen rikoslakia. Kuulen ainakin kolme kohtaa, joiden mukaan Suomen vastarintaliikkeen toiminta on rikollista ja tuomittavaa.

 

Kuva: Päivi Tyni
Kuva: Päivi Tyni

 

Tampereella Kynttilä Jimille -tapahtuma syntyi halusta esittää vastalause vihalle ja fasismille. Myös pahoinpitelystä epäillylle toivotaan viisautta tulevaisuudessa. Nuorella miehellä on rankka rikostausta. Hän on löytänyt fasistisesta ja väkivaltaan tukeutuvasta yhteisöstä hyväksyviä samoin ajattelevia ja toimivia ihmisiä. Hänellä on vielä mahdollisuus muuttua, mutta Jimin piti kuolla, koska hän uskalsi kertoa eriävän mielipiteensä uusnatseista.

Keskustorin suihkukaivon reunan sadat kynttilät palavat Jimin muistolle ja kertovat halustamme elää rauhassa ja sovussa. Kynttilämeren viesti on selvä: Suomen vastarintaliikkeen ja muiden väkivaltaan tukeutuvien järjestöjen toiminta pitää lakkauttaa.

 

Kuvat: Antti Yrjönen
Kuvat: Antti Yrjönen

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *