Artikkeli: Uutiset 2013–2018

22.10.2016 klo 14:59

Rauha Syyriaan -kynttiläkulkue Tampereella maanantaina

Kuva on Suomen Rauhanpuolustajien kaksi viikkoa sitten järjestämästä kynttilämielenilmauksesta Syyrian uhrien muistolle. Tilaisuus järjestettiin Venäjän suurlähetystön edessä Helsingissä. (Kuva: Antti Kurko)
Kuva on rauhanjärjestöjen kaksi viikkoa sitten järjestämästä kynttilämielenilmauksesta Syyrian uhrien muistolle. Tilaisuus järjestettiin Venäjän suurlähetystön edessä Helsingissä. (Kuva: Antti Kurko)

 

Toimittaja: CAI MELAKOSKI   
Rauha Syyriaan on tämänvuotisen Yhdistyneiden kansakuntien päivän teema. 24. lokakuuta Keskustorille Vanhan kirkon eteen järjestäytyvä kynttiläkulkue jatkaa jo 1960-luvulla alkanutta perinnettä kokoontua yhteiseen rauhanmarssiin tai muuhun mielenilmaukseen rauhan puolesta.

Rauha_Syyriaan_flyer_24.102016_pulut‒ Syyriassa on meneillään yksi tämän hetken pahimmista humanitaarisista katastrofeista. Neljässä vuodessa siellä on kuollut arvioiden mukaan jopa 450 000 ihmistä ja miljoonat ovat joutuneet pakolaisiksi, perustelee Pirkanmaan Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Jouni Sirén tilaisuuden tämänvuotisen pääteeman valintaa.

‒ Sodan jokaisen osapuolen takana on ulkovaltoja, jotka voivat halutessaan painostaa suojattinsa rauhaan. Syyrian hallitusta tukevat Venäjä ja Iran, eri kapinallisryhmiä Yhdysvallat, Saudi-Arabia, Turkki, Qatar ja muut. Venäjän viimeaikaiset pommitukset Itä-Aleppossa ovat sotarikoksia siviiliväestöä kohtaan, mutta samanlaisiin raakuuksiin ovat syyllistyneet muutkin sodan osapuolet, Sirén sanoo.

‒ Tampereella, Helsingissä ja muilla paikkakunnilla pidettävillä mielenilmauksilla vaaditaan kaikkia osapuolia rauhanneuvotteluihin, osoitetaan solidaarisuutta sodan uhreille ja täällä oleville syyrialaisille pakolaisille sekä muistutetaan kansainvälisen yhteisön vastuusta.

Kulkue järjestäytyy kello 18.30 Vanhan kirkon edessä. Seurakunnat järjestävät rauhanrukouksen Vanhassa kirkossa kello 18.00. Rauhankulkueen järjestävät Pirkanmaan Rauhanpuolustajat ja Tampereen seurakunnat.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) päivää 24. lokakuuta on Tampereella juhlistettu vuosikymmenien ajan, usein rauhankulkueessa ajankohtaisin tunnuksin. Päivää vietetään YK:n perustamisen kunniaksi Tuohon päivään mennessä vuonna 1945 oli YK:n perussopimuksen voimaantuloon vaadittu määrä jäsenvaltioita vahvistanut sopimuksen.

YK:n päivä on ollut suomalaisissa kalentereissa vuodesta 1968 ja vakiintunut liputuspäivä se on ollut vuodesta 1987 lähtien.

Lisätietoja:

Rauha Syyriaan – hiljainen kynttiläkulkue rauhan puolesta (tapahtuma Facebookissa)

YK:n päivä Vasen Kaistassa

Rajaton rauha rajattomassa auringossa (26.10.2015)

Lauantaina Tampereella rasismia ja väkivaltaa vastaan (22.10.2015)

|||

YLE:n Elävä arkisto tarjoaa mahdollisuuden seurata YK:n päivän kulkuetta 60-luvulla:

YK:n päivän kulkue vuonna 1968 | Elävä arkisto

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *