Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

23.11.2016 klo 07:46

Tampereen valtuusto maan kirjavin, Nokian Pirkanmaan punaisin

Kuntavaalit_Pirkanmaa_osa6_800x534

 

Kuntavaalit_Pirkanmaa_300x300Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI   
Vuoden 2012 kuntavaaleissa valittiin Tampereen valtuustoon jäseniä useammasta eri ryhmästä kuin missään muussa suomalaisessa kunnassa. Nokian valtuustossa vasemmistopuolueiden osuus paikoista on Pirkanmaan suurin, 47,1 prosenttia.

Kuntavaalit Pirkanmaa -kirjoitussarjan kuudes osa esittelee kuntavaalien lähtökohtia Tampereella ja Nokialla. Kaikkien muiden 20 pirkanmaalaisen kunnan vaaliasetelmat on käsitelty sarjan aikaisemmissa osissa.

Tampere ja Nokia ovat olleet perinteisen työväenliikkeen linnakkeita. Vasemmistoenemmistö kummankin kaupungin valtuustoissa on historiaa, kukaties tulevaisuuttakin, mutta Akaan ohella ne ovat ainoat Pirkanmaan kunnat, joiden valtuustoissa ei nykyisillä hallituspuolueilla, kokoomuksella, keskustalla ja perussuomalaisilla ole enemmistöä.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan äänistä 60 prosenttia Nokialta ja Tampereelta

Kuntavaaleissa 2012 annettiin Pirkanmaalla 233 656 hyväksyttyä ääntä. Äänistä 115 820, liki puolet (49,6 prosenttia) annettiin Tampereella ja Nokialla.

Pirkanmaalla vasemmistoliiton äänistä 60 prosenttia tuli Tampereelta ja Nokialta. Sosiaalidemokraatit ja kokoomus saivat Tampereelta ja Nokialta kutakuinkin puolet Pirkanmaan äänistään, ja perussuomalaiset hiukan vähemmän, 46,9 prosenttia, kristillisdemokraatit 43,2 prosenttia.

Vihreiden pirkanmaalaisäänistä valtaosa, 72,7 prosenttia tuli näistä kahdesta kaupungista. Keskusta sen sijaan saa kannatuksensa muualta maakunnasta, vain 17,4 prosenttia äänistä tulee täältä. Suomen kommunistinen puolue (SKP) sai Tampereella ja Nokialla 93,3 prosenttia kaikista Pirkanmaan äänistään, ja liki neljänneksen äänistään koko maassa.

Nokia

Ainoa Nokian kaupunginvaltuustossa valtuustokauden aikana tapahtunut voimasuhteen muutos on kahden kokoomusvaltuutetun siirtyminen vihreiden valtuustoryhmään
Ainoa Nokian kaupunginvaltuustossa valtuustokauden aikana tapahtunut voimasuhteen muutos on kahden kokoomusvaltuutetun siirtyminen vihreiden valtuustoryhmään

 

Pirkanmaan toiseksi suurimmassa kunnassa, Nokian kaupungissa, on runsaat 33 000 asukasta, ja se kasvaa edelleen. Nokia on yhä teollisuuskaupunki, sen suurin työnantaja on Nokian Renkaat. Nokia ei ole tehnyt kuntaliitoksia pitkään aikaan; Suoniemi liitettiin Nokiaan vuonna 1973 ja Tottijärvi vuonna 1976.

Nokialla oli kuluvalle valtuustokaudelle asti vuosikymmenien ajan valittu valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistot kolmen suurimman puolueryhmän kesken suuruusjärjestyksessä. Viime kuntavaalien jälkeen asetelma muuttui. Vaalien suurin häviäjä, kokoomus, menetti suurimman puolueen aseman. Kokoomus perusti keskustan ja kristillisdemokraattien kanssa yhteisen valtuustoryhmän, joka olikin suurin 15 valtuutetulla.

Nokia-Tampere_300x336Ryhmä 15 puolestaan muodosti luottamusmiespaikkojen jaossa ryhmän 40 sosiaalidemokraattien, perussuomalaisten ja vihreiden kanssa. Vasemmistoliiton ja SKP:n valtuustoryhmät jätettiin ulkopuolelle, ja vasemmistoliitto jätettiin ilman puheenjohtajan paikkoja, jotka sille kolmanneksi suurimpana valtuustoryhmänä olisivat kuuluneet.

Suomen kommunistisen puolueen valtuustoryhmässä on kolme jäsentä, Nokialla on kolmasosa SKP:n valtuutetuista koko maassa. Menestys selittyy valtakunnallisesti tunnetun ja arvostetun kansalaisaktivisti Herkku Hernesniemen henkilökohtaisella suosiolla. Hernesniemi sai lähes puolet SKP:n äänistä Nokialla. Herkku Hernesniemen kuolema viime vuonna koettiin menetyksenä yli puoluerajojen.

Vasemmistoliitto sai 14,9 prosentin ääniosuudella ja 2 016 äänellä kahdeksan paikkaa valtuustoon. Asemantaan äänestysalueella 20,6 prosenttia äänistä annettiin vasemmistoliitolle, keskustan äänestysalueella 19,9 prosenttia.

Vasemmistoliiton vahvaa asemaa Nokialla osoittaa sekin, että kaupungin alin kannatus, 9,8 prosenttia Tottijärvellä, on parempi kuin tasan yhdeksän prosentin kannatus koko Pirkanmaalla.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmään kuuluvat paperikoneenhoitaja Kai Flink, työnjohtaja Matti Haapala, teollisuustyöntekijä, eläkeläinen Kristiina Hyyti, kunnallisneuvos Seppo Kallio, työsuojelusihteeri, eläkeläinen Toivo Keränen, pääluottamusmies Kimmo Lamminsivu, filosofian maisteri, lehtori Anneli Lehtonen ja oikeustradenomi Taina Nuutinen.

Tampere

Vaalien jälkeiset muutokset valtuustoryhmien kokoonpanoissa: Kokoomuksesta yksi valtuutettu on siirtynyt Tampereen puolesta -valtuustoryhmään.  Perussuomalaisista kaksi siirtynyt keskustaan, yksi kokoomukseen ja yksi uuteen Raevaaran valtuustoryhmään.
Vaalien jälkeiset muutokset valtuustoryhmien kokoonpanoissa:
Kokoomuksesta yksi valtuutettu on siirtynyt Tampereen puolesta -valtuustoryhmään. Perussuomalaisista kaksi siirtynyt keskustaan, yksi kokoomukseen ja yksi uuteen Raevaaran valtuustoryhmään.

 

Myös Tampere kuuluu kasvaviin kaupunkeihin, väkiluku on jo lähes 230 000. Viimeisimmistä kuntaliitoksista on jo pitkä aika, Teisko liitettiin Tampereeseen vuonna 1972.

Tampere on tunnettu nimenomaan teollisuuskeskuksena, 1900-luvun alussa yli puolet koko maan teollisuustyöpaikoista sijaitsi Tampereella.

Savupiipputeollisuuden ja viimeksi matkapuhelinvalmistaja Nokian katoaminen näkyy suurena työttömyytenä. Lähes 20 prosentin työttömyysaste on korkein maan kuudessa suurimmassa kunnassa. Tampereen työpaikkaomavaraisuus on samaan aikaan yli 120 prosenttia. Tampere onkin tärkeä työllistäjä naapurikunnille.

Kaupan- ja palvelujen alalta löytyvät nykyisin Tampereen suurimmat työllistäjät, teollisuuden osuus työpaikoista on alle 20 prosenttia.

Tampereella on puoluekartaltaan maan kirjavin valtuusto. Siihen valittiin vuoden 2012 kuntavaaleissa jäseniä kymmenestä eri puolueesta ja ryhmästä. Turussa, Helsingissä, Lohjalla, Pietarsaaressa ja Tuusulassa on valtuutettuja yhdeksästä eri puolueesta.

Tampereen valtuuston istumakartalla on tänään peräti yksitoista valtuustoryhmää. Päätöksiä on tällä valtuustokaudella ohjannut neljän valtuustoryhmän yhteisesti hyväksymä pormestariohjelma. Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän, sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän, vihreän valtuustoryhmän sekä vasemmistoliiton valtuustoryhmän muodostamalla koalitiolla on 50 valtuutettua 67 paikan valtuustossa.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä on valtuustokauden aikana menettänyt neljä alunperin yhdeksästä valtuutetusta, ja vasemmistoliiton ryhmästä on seitsemällä valtuutetullaan tullut valtuuston neljänneksi suurin ryhmä.

Vasemmistoliitto sai vuoden 2012 kuntavaaleissa Tampereella 10 287 ääntä ja 10,2 prosentin ääniosuuden. Yli 15 prosentin kannatusosuuksia vasemmistoliitto sai Nekalasta, Kalevasta ja Ikurista, Tesomajärveltä tuli paras tulos, 16,8 prosenttia äänistä. Teiskon äänestysalueella vain 5,4 prosenttia äänistä annettiin vasemmistoliitolle.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmään valittiin nykyinen apulaispormestari, tuolloin talouspäällikkö  Mikko Aaltonen, kouluttaja, kirjailija Ulla-Leena Alppi, mittakirvesmies, luottamusmies Kalle Hyötynen, kansainvälisten asiain sihteeri Varpu Jutila, kansanedustaja Anna Kontula, lähihoitaja, sosionomi Minna Minkkinen ja kunnallisneuvos, apulaispormestari emerita Sirkka-Liisa Virtanen.

|||

Lue lisää:

Nokian vasemmisto (Verkkosivut)

Tampereen vasemmisto (Verkkosivut)

Tampereen vasemmisto (Facebook-sivu)

Pirkanmaan vasemmisto (Verkkosivut)

Pirkanmaan vasemmisto (Facebook sivu)

|||

Kuntavaalit Pirkanmaa on seitsenosainen kirjoitussarja, joka tarkastelee lähtöasetelmia kuntavaaleihin Pirkanmaalla yleensä ja erityisesti vasemmistoliiton kannalta. Ensimmäinen osa erittelee vuoden 2012 kuntavaalin tuloksen koko Pirkanmaalla monesta näkökulmasta. Seuraavat artikkelit esittelevät tilanteen jokaisessa Pirkanmaan kunnassa erikseen. Toinen osa käsittelee eteläistä, kolmas läntistä ja neljäs pohjoista ja viides osa itäistä Pirkanmaata. Kuudennen osan aihe on Tampere ja Nokia, ja viimeinen osa käsitteleekunnanhallitusten ja maakunnallisten luottamuselinten valintaa.

Kuntavaalit Pirkanmaa -kirjoitussarjan artikkelit:

Matematiikan lait vaihtelevat Pirkanmaalla (8.12.2016)

Tampereen valtuusto maan kirjavin, Nokian Pirkanmaan punaisin (23.11.2016)

Vasemmistoliitolle vaalivoitto ja täpärät tappiot itäisellä Pirkanmaalla vuonna 2012 (12.11.2016)

Virrat ja Ylöjärvi: lisäpaikka jäi parinkymmenen äänen päähän (3.11.2016)

Persulandia löytyy läntiseltä Pirkanmaalta (28.10.2016)

Kuntavaalit: Akaassa ja Valkeakoskella viides paikka jäi 12 äänen päähän (20.10.2016.)

Kuntavaalien asetelmat Pirkanmaalla, lyhyt oppimäärä (12.10.2016)

Sarjan oheisjuttuina syntyi kaksi artikkelia:

Pirkanmaan kunnat supistavat valtuustoja 52 paikalla (29.11.2016)

PS häviöllä valtuustojen tuolileikissä (5.10.2016)

|||

Kaikki Vasen Kaistan kuntavaalit 2017 -jutut

|||

Mitä kuntavaalin ehdokkuus merkitsee? (Vasemmistoliiton verkkosivuilla)

Tämän linkin takaa voi ilmoittautua vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi

Kuntavaali2017_aikataulu_531x288

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *