Artikkeli: Uutiset 2013–2018

17.1.2017 klo 08:34

Valokuvaajamme Pentti Hänninen on poissa

Pentti Hänninen (19.1.1943 – 13.1.2017) rakasti merta ja sen aaltojen ajatuksia nostattavaa voimaa. (Kuva Kiti Neuvonen.)

 

Kuvat ja kuvakollaasi Cai Melakoski.

Teksti: SINIKKA TORKKOLA
Vasen Kaistan valokuvaaja Pentti Hänninen nukkui pois viime perjantaina vaikean sairauden uuvuttama. Hänninen oli alusta asti mukana tekemässä verkkolehteä ja aivan loppuun saakka hän oli Vasen Kaistan kuvituksen kantavia voimia. Siellä missä vasemmistolaiset näkyivät, näkyi myös Pentti Hänninen kameroineen.

Saarijärvellä 1943 syntynyt Hänninen teki työuransa kirjapainoteknikkona eri puolella Suomea, muun muassa Jyväskylässä, Helsingissä ja Porissa. Tampereelle miehen toi rakkaus ja avioliitto Kiti Neuvosen kanssa. Hännisen perheeseen kuului myös neljä aikuista lasta ja kuusi lastenlasta.

Pentti Hänninen oli asioiden pohtija, jota ikä eikä sairas estänyt elämästä kaikin voimin. Hän kyseenalaisti vanhoja tottumuksia ja oli aina valmis oppimaan uutta. Taiteenkin tekemisestä voimaa ammentanut mies soitti saksofonia ja suunnitteli aloittavansa nuoruuden maalausharrastuksen uudelleen.

Käsistään taitavana miehenä hän pelasti monta ystävää pulasta. Ystävyyden ja rakkauden ensi askeleita hän siivitti korjaamalla oranssin polkupyörän ja kuljettamalla sen Porista Tampereelle. Vaalikampanjan tuoksinassa hajonneen auton takalasin hän puolestaan pikakorjasi  rakennusmuovilla ja teipillä kauppakeskuksen parkkipaikalla.

Poliittinen aktivoituminen oli yksi osoitus tulevaisuuteen katsomisesta. Vasemmiston poliittiseksi toimijaksi hän lähti ensi kertaa 2011 eduskuntavaaleissa Satakunnassa. Sittemmin hän oli mukana tukijana monissa vaalikampanjoissa. Keväällä 2016 hän päätti liittyä Vasemmistoliiton jäseneksi, sillä hän tahtoi tukea Li Anderssonin valintaa puheenjohtajaksi.

Sitoutuminen poliittiseen toimintaan merkitsi hänelle ennen muuta talkootyötä yhteisen päämäärän hyväksi. Poliittisissa keskusteluissa Hänninen ei päästänyt muita keskustelijoita helpolla. Näkemykset piti selvittää perusteellisesti. Vaalikampanjoissa hän vaati ehdokkailtaan selviä kannanottoja ja ennen muuta ymmärrettävää ilmaisua. Vaikeiden kysymysten esittäjänä Pentti Hänninen oli loistava vaalityön ja muunkin poliittisen toiminnan tukija.

Pentti Hännisen kuvat Vasen Kaistalla kertovat hyvin, miten moneen paikkaan mies ehti. Kameroineen hän kulki mielenosoituksista kokouksiin, maisemakuvauksista vaalitapahtumiin ja yleisötilaisuuksista museoihin. Vasen Kaistan toimituskunta menetti Pentti Hännisessä paitsi hyvän, luotettavan kuvaajan myös yhteisöä rakentaneen ystävän. 

Tämä juttu on Vasen Kaistan tuhannes juttu. Niistä monia ovat Pentti Hännisen kuvat elävöittäneet. Niissä kuvissa hän on meitä kannustamassa myös huomenna. Kuvissa muistot elävät.

 

Kirjoittaja on Vasen Kaistan päätoimittaja ja Pentti Hännisen ystävä.

 

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *