Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

5.2.2017 klo 15:05

Äly-Suomen Onni   

Novellissa seikkalevat paitsi tekoelimet ja älyautot myös vasemmistoliiton kunniapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Kuva: Cai Melakoski.

 

VALTTERI KORKALA
”Noin, se on paikoillaan. Ihan kuin oikea, tai no tiedät mitä tarkoitan”, lääkäri sanoi suoritettuaan operaation. Onni mietti, miksi lääkärin piti suorittaa tuoreen tekoelimen työntäminen sitä varten tehtyyn aukkoon hänen kehossaan. Aivan hyvin sen olisi voinut tehdä muutaman euron robottikäsikin. Tekoäly oli aikoinaan ohjelmoitu niin, ettei se saa tehdä kirurgisia toimenpiteitä ihmiseen. Onnin mielestä ne olisi kuitenkin parempi suorittaa vakaan robotin kädellä kuin pahimmassa tapauksessa lääketokkurassa olevan ylityöllistetyn ja liian vähän viimeiseen vuorokauteen nukkuneen lääkärin kädellä.

”Seuraava kerta on taas neljän kuukauden päästä. Oletko kärsinyt minkäänlaisista oireista, joita ei ole ennen ollut?” lääkäri, taisi olla Mikael Rintakorpi nimeltään, Onni muisteli. Ja niin myös oli, hän tarkisti informaatiosiirrännäisestään. Hänen edellinen lääkärinsä, Susanna Vartiainen, oli jäänyt eläkkeelle jonkin aikaa sen jälkeen, kun oli asentanut Onnille edellisen tekoelimen. Onni ei huomannut eri lääkärien työjäljessä mitään eroa, ja myös siksi hänen mielestään sen olisi voinut muutaman euron robottikäsikin tehdä.

”Ei ole ollut mitään oireita. Saisi tekniikka kehittyä sille mallille, ettei tarvitsisi koko ajan laukata vastaanotolla”, Onni tuumasi. ”Biometrisen lukijan välittämät arvot pysyvät melko lailla viitearvoissaan. Voisin kuvitella, jos minulla itselläni olisi sinun sairautesi, että mielelläni kävisin tietyin väliajoin uuden tekoelimen vaihdattamassa. Älä unohda sulkea luukkua”, lääkäri Rintakorpi ohjeisti.

”Mutta kun tänne on aina niin vaikea tulla aamulla. Menee niin kauan seisoskella älyautojonossa, että melkein pääsisi nopeammin kävellen”, Onni valitti sulkiessaan tekoelimen elastisen luukun ja puki paitansa päälle sitten. ”Niin varmasti pääsisikin. Tiedät hyvin, että käveleminen on vaarallista ulkona. Älyautolla sentään pääsee turvallisesti perille paikkaan kuin paikkaan”, lääkäri vastasi.

”No jos sinulla ei ole mitään muuta niin sovitaan seuraava käyntikerta vaikka… ai pahus sattuu tuo joulun aika juuri silloin, kun sinulla olisi vaihto seuraavan kerran. Haluatko käydä ennen vai jälkeen?” lääkäri kysyi silmäillessään silmälasiensa vain lääkärille itselleen heijastamaa kalenteria. Jotkut tykkäsivät yhdistää informaatiosiirrännäisensä silmälaseihin, Onni tiesi. Tekosilmiäkin oli olemassa heikentynyt näkö paikkaamaan, mutta se oli useimmille liian raju paikka lähteä poistamaan omat kuitenkin jokseenkin toimivat silmänsä korvatakseen ne muutaman kuukauden välein vaihdettavilla tekoelimillä.

”Olenko huono ihminen, jos haluan vaihdon ennen joulua? Jouluna kuitenkin vielä saa syödä perinteistä, epäterveellistä ruokaa ja toivoisin tekoelimen olevan uusi sitä tuokiota varten”, Onni toivoi.

”Sopiiko 22. päivä joulukuuta ja sama aika?”

Onni katsoi oman kalenterinsa eikä siellä tietenkään ollut merkintöjä niin pitkälle ajalle. ”Sovitaan sitten niin”, hän suostui. Lääkärien kysely ajankohdasta oli joku potilasta kunnioittava muinaisjäänne, koska kovin monella ei ollut työkiireitä robotiikan kehityttyä ja he jotka kävivät vielä töissä, saivat työpaikastaan niin maireat työsuhde-edut työterveyshuollon palvelut mukaan lukien, että melkein Onni olisi itsekin ollut valmis näkemään pientä vaivaa, mutta vain melkein. Hän kätteli lääkäri Rintakorven kanssa ja palasi vastaanoton käytävää pitkin Meilahden sairaalan ulko-ovelle. Ulko-ovella vastaan käveli tyylikkääseen holotakkiin ja polvimittaiseen hameeseen pukeutunut hemaiseva vaalea nainen pitkine hiuksineen. Onnin siirrännäinen osoitti, että nainen työskenteli sairaalassa lääkärinä ja hänen nimensä oli Aurora Rautiainen. Hän silmäili lyhyen tietoiskun naisesta, joka osoitti, ettei nainen ainakaan ollut kärsinyt r-viasta ennen kuin senkin korjannut nanoteknologia oli keksitty jokunen vuosi sitten. Nainen hymyili hänelle ohi mennessään ja teki ilmeisesti samaisen haun omalla siirrännäisellään. Lääkäri Rautiainen ei löytäisi Onni Dahlströmistä muuta kuin hänen potilastietonsa. Onni hymyili lääkärille takaisin hieman ivallisesti olettaessaan Auroran tekevän lukiessa hänen tietojaan. Hän sai yllätyksekseen Auroralta yhteyspyynnön, mikä sai aikaiseksi Onnissa pikaisen itsetuntopurskeen, koska hän ei kuvitellut lääkärin huomaavan hänessä muuta kuin hänen tekoelimensä. Yleensä lääkärit tapailivat tai avioituivat vain toisten työtä vielä tekevien ihmisten kanssa.

Yhteyspyyntö oli merkitty ajankohtaan 18:00 samana iltana. Hän päätti vastata myöntävästi. Hän oli suunnitellut menevänsä katsomaan pesäpalloa olympiastadionille, mutta aina hän ehtisi käydä myöhemminkin katsomassa PuMun otteluita, hän päätti. Illan vastustajan KeKin otteita oli muutenkin tiedossa lähes varmalta vaikuttavassa pudotuspeliparissa PuMu-KeKi. Onni oli silti mielenkiinnolla seurannut KeKin otteita, koska joukkue oli noussut pääsarjatasolle hänen synnyinvuonnaan.

Hän katsoi vielä kertaalleen taaksepäin älyauton jonon hänniltä, mutta Aurora oli ehtinyt jo kadota sairaalaan sykkeeseen. Hän kelasi siirrännäisen tallentamaa kuvaa taaksepäin ja katsoi vielä sivusilmällään kertaalleen vaaleaa kaunotarta. Onko tämä jokin hänen ystäviensä jymäytys. Tiedot lääkärinammatista eivät kuitenkaan olleet tekaistut, hän tiesi.

Onni oli itse opiskellut siirrännäisen toimintaperiaatetta ja koodaamista, joten hän oli valmistanut algoritmin omaan siirrännäiseensä, mikä varmisti kolmivaiheisesti, ettei hänen silmilleen lävähtävä tieto haettavasta ihmisestä ollut valetta. Hän oli lukenut aikaisemmilta vuosilta juttuja, joissa kerrottiin siirrännäisen alkutaipaleella tapahtuneista huijauksista, joissa väärää tietoa levittämällä kerättiin yhteystietoja ja henkilötietoja tai johdatettiin harhaan kohde ja sen jälkeen mukiloitiin tai ryövättiin omaisuus, joka uhrilla oli mukanaan.

Onnin onneksi tekoelimet eivät olleet kovin arvokkaita, siitäkin huolimatta, että niitä sai virallisesti vain lääkärin lähetteellä ja sairaalasta. Niitä ei ollut niin vaikea saada, että kukaan haluaisi ryöstää hänet tekoelimen tähden. Hänen siirrännäinen näytti hänelle viestin hänen kaveriltaan Eveliinalta.

Eve: PuMun otteluun illalla? Sain pari VIP-lippua pesäpallotutulta.

Onni: Minulla on muuta menoa.

Eve: Kuinka niin? Saitko muka naarattua jonkin lääkärin sieltä mukaasi?

Kuinka Eve tiesi? Vai yrittikö tämä olla vain hauska, Onni mietti.

Onni: Itse asiassa kyllä. Ehkä voin yrittää siirtää tapaamistamme.

Eve: Ei tarvitse. Kysyn vaikka Auralta ehtisikö hän.

Onni: Okei, hyvää otteluiltaa.

Onnin mieltä kuitenkin lämmitti, että hänen peruskoulusta asti tuntemansa kaveri Eveliina Koikkalainen oli miettinyt häntä ensimmäisenä, kun oli saanut liput käteensä. Vai oliko sittenkään, hän hymähti. Kaksi asiakasta oli vielä älyautojonossa ennen häntä. Peruskoulu oli jostakin syystä säilynyt pakollisena kaiken jälkeen. Ehkä pakottamaan sosiaalisten suhteiden syntyä, hän mietti.  Hän avasi some-appin siirrännäisellään. Se kokosi kaiken mahdollisen yhden näkymän alle. Ilmoitus-ikoni välkytti punaista uusien merkintöjen tukkiessa hänen näkökenttäänsä. Hän tulikin toisiin aatoksiin ja päätti sulkea appin. Jonossa oli yksi asiakas vielä ennen häntä.

Onni katsoi edessään seisovan vanhemman miehen tiedot. Marko Laatikainen, 67, kaksi lasta, joilla yhteensä kolme lasta. Tekonivel oikeassa polvessa ja tekomaksa, maksan vaihtoväli yksi kuukausi. Biometrinen lukija ja sen mahdollistama nanoteknologia olivat johtaneet Tekoälyn päätökseen jakaa kaikki tieto, koska kukaan ei voinut vahingossakaan käyttää niitä väärin, ellei sattunut saamaan juuri kyseisen henkilön biometrisiä ominaisuuksia itselleen ja se oli nykytiedon mukaan mahdotonta. Onni oli siitäkin huolimatta halunnut ottaa käyttöön kehittelemänsä algoritmin varmistamaan saamiensa tietojen oikeellisuus.

Vihdoin oli hänen vuoronsa istua älyauton matkustamoon. Hän lähetti siirrännäisellään älyautolle osoitteen, minne hän halusi mennä. Se lähti muita mukisematta matkaan ja liittyi ketterän näköisesti älyautoja vilisevän liikenteen sekaan. Onni ei saattanut uskoa, että ihmiset olivat joskus itse ajaneet autoilla. Miten kukaan pystyi luottamaan siihen, ettei kukaan yhtäkkiä kääntäisi rattia vasemmalle toisen auton tullessa vastaan kovalla vauhdilla. Tai jos kuljettaja saisi sairaskohtauksen ajaessaan ja menettäisi kulkuneuvonsa hallinnan. Tai ei osaisi sopeuttaa vauhtiaan vallitseviin huonoihin olosuhteisiin.

Onni oli nähnyt YouTube-videoita liikenteestä ennen älyautoja ja ne olivat olleet hirvittävää katsottavaa siirrännäisen lähes todenmukaisesti piirtäessä silloisen kuskin näkökentän hänen silmiensä eteen. Käsittämättömiä hidastuksia eri nopeuksilla liikkuvia vihaisen näköisiä autoja vihaisine kuskeine, joiden suu kävi videoiden perusteella joskus niin ruokottomasti, että Onnista oli ihme, ettei hän itse ollut kuullut isänsä tai äitinsä kiroavan liikenteessä siihen malliin ollessaan kyydissä.

Hänen isosiskonsa Ilona oli joskus sanonut, että muistaa äidin sadatelleen muiden kuskien osaamista arveluttavan värikkäin sanakääntein. Hän oli menossa juuri siskonsa luo käymään. Puhumattakaan liian lyhyistä turvaväleistä sitä ajatellen, että ihminen teki päätökset auton liikkeistä. Videoita katsomalla hän oli myös tullut siihen tulokseen, että jono älyautotolpalla oli huomattavasti turvallisempi kuin jono silloisten autojen ratissa. Hän oli onnellinen, että nykyään ei tarvinnut henkensä uhalla istua auton ratissa. Täysin turvallinen liikenteen ohjaaja Tekoäly teki hengenvaaralliset päätökset ihmisten puolesta eikä virheitä voinut tapahtua. Ja jos joskus älyauto vioittui, pystyi Tekoäly hidastamaan jokaisen auton vauhdin minimiin ennen kuin ihminen olisi ehtinyt edes ajatella painavansa jarrua.

Älyauto pysähtyi noin kymmenen minuutin matkan jälkeen Säkkijärventien asuntokompleksin vieressä ja jätettyään Onnin ulos poimi auto tolpalla jonottavan miehen kyytiinsä jatkaen pian matkaansa. Hän käveli asuntokompleksin sisäänkäynnille, jolloin kompleksi järjesti hänen siskonsa asunnon sisäänkäynnin kohdalle siksi aikaa, että Onni ehti sisälle. ”Morjesta päivää”, hän tervehti. ”Miten lääkärissä?” Ilona kysyi. ”Sitä samaa. Tuhlaavat vielä viimeisiä ihmisvoimaisia resursseja, vaikka”, Onni vastasi. ”Muutaman euron robottikäsikin siihen pystyisi. Tiedäthän että tuo on vanha termi. Se robottikäsi vain tehdään tai sitten ei tehdä”, Ilona jatkoi lauseen loppuun. ”Mutta sen kustannukset eivät olisi olleet aikoinaan muutamaa euroa enempää”, Onni huomautti.

He olivat aikoneet juhlistaa hallituksen ja eduskunnan lakkautuksen vuosipäivää. Tekoäly oli tehnyt päätöksen lopettaa valtioelimet kustannustehottomina. Eikä rahakaan ollut robotiikan kehityttyä enää ongelma, joten eduskunta oli hyödytönkin tehottomuutensa lisäksi. Tekoäly ratkaisi kaiken nopeammin, tehokkaammin ja yksinkertaisesti paremmin, Onni mietti. Oli kuitenkin vielä olemassa muutamia tahoja, jotka halusivat palauttaa vanhat demokratian ajat uuteen loistoon, hän tiesi. ”Joko olet valinnut täysistunnot, joiden parissa tänään rentoudumme?” hän kysyi. ”Joo, tämä on aika hyvän kuuloinen. Veroratkaisu, kilpailukykysopimus, pienituloinen, eläkkeensaaja, veroero”, Ilona luetteli. ”Sanoitko verovero?” Onni hymyili. ”Ei kun veroero”, Ilona toisti. ”No panepa pyörimään se sitten”, Onni totesi. Heidän siirrännäisensä yhdisti heidän katselukokemuksensa ja alkoi näyttää eduskunnan täysistuntoa.

”Työttömyys on hieman laskusuunnassa… työttömyys maksaa 5 miljardia euroa… veroesitys tulee edistämään palkansaajan ostovoimaa… lomarahaleikkaus tarkoittaa pahimmillaan lähes tuhannen euron menetyksiä nettoansioon… viidesosa suomalaismiehistä on syrjäytymisvaarassa, heillä ei ole työtä ei opiskelupaikkaa ja sitten pitkäaikaistyöttömyys vielä ja pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamat kustannukset”, videolla sanottiin. ”Tämä on aivan hykerryttävän hyvää tekstiä. Aivan merkityksettömiä asioita nykyään ja niistä on vuositolkulla väännetty kättä silloin kalliiksi tulleella valtionelimellä, joka ei ollut edes likimain yhtä mieltä asioista, toisin kuin Tekoäly nykyään”, Onni tuumasi. ”No, Tekoälyn on vaikea olla eri mieltä itsensä kanssa. Odotapa kun kuulet seuraavan pätkän”, Ilona vastasi.

”Ei ei, älä. Haluan vetää henkeä edes hetken aikaa ennen seuraavaa rykäisyä”, Onni pyysi. ”Ei kun sovimme, että katsomme näitä. Se on kestettävä”, Ilona kiusasi. ”Hallituksen koulutuksellinen muodollinen reformi pitäisi kieltää, koska se perustuu vain hallituksen esittämiin koulutuspaikkaleikkauksiin… Kyllä velkaantumisen taittuminen on edelleenkin keskeinen kärkihanke… Meidän pitää saada vienti vetämään… Me ollaan tilanteessa jossa ei tehdä uusia säästöjä jo tehtyjen säästöpäätösten päälle… Hallituksen puolueet selvästi suosivat veroratkaisussaan suurituloisia johtajia… ”, videossa puhuttiin. He katsoivat nauhoituksia eduskunnan täysistunnoista tunnin putkeen ennen kuin uskoivat, ettei lopetetun eduskunnan lauseissa ollut paljoakaan järkeä peruskansalaisen korvin kuultuna vielä nykyäänkään. ”Isän mukaan kuitenkaan ihmiset eivät ole huumorimielessä katsoneet ennen vanhaan täysistuntoja, voitko kuvitella”, Onni totesi. ”Isä ja äitihän ovat vielä sitä ikäluokkaa, että ovat joutuneet painimaan ja taistelemaan koko ajan kutistuvista työpaikoista työmarkkinoilla, joita robotiikka ajoi kaiken aikaa alas”, Ilona vastasi.

”Onneksi se päätös kuitenkin tehtiin, että raha ei ole ratkaisu mihinkään ja lopetettiin maailman rahatalous. Robotiikka voi aivan hyvin valmistaa mitä tahansa ja kenelle tahansa keinomuovista, nanoteknologiasta ja kaikesta muusta”, Onni virkkoi. ”Äitihän on naureskellut, että keinomuovi olisi aikoinaan ollut naurettava termi, mutta niin vain se on vallannut lähes kaikki tuotteet”, Ilona tuumasi.

”Milloin ajattelit kertoa siitä lääkäristä?” Ilona hymyili. ”Sekö on jo some-appin ykkösaihe?” Onni huokaisi. ”Ei nyt kovin monesti lääkärit katso sillä silmällä potilaita, vai olenko aivan väärässä”, Ilona totesi. ”Enhän edes ole hänen potilaansa. Tietojen mukaan hän toimii silmäpoliklinikalla”, Onni hermostui hieman. ”Voisit ollakin hänen potilaansa, jos tekoelimet eivät olisi kehittyneet nykyiselle tasolle”, Ilona huomautti. ”Ei puhuta siitä. Olen vain onnellinen, että niitä on”, Onni tuhahti. ”Onko se sinulle vieläkin arka puheenaihe, vaikka kerran neljässä kuukaudessa vain joudut siellä käymään nykyään”, Ilona sanoi. ”Tiedän silti, että olen aina viallinen, ellei tekoelimiä olisi keksitty”, Onni totesi yrittäen peitellä ärsyyntymistään. ”Hyvä on, ei pilata hallituksen lakkautuksen vuosipäivämenojamme”, Ilona perääntyi. ”Minulta meni joka tapauksessa jo katseluhalut. Taidan mennä hakemaan uutta päälle pantavaa tapaamistani varten”, Onni sanoi. ”Hyvä on! Ei ole ilmeisesti vieläkään aika puhua sairaudestasi. Otatko jotakin vai aiotko todellakin lähteä menemään?” Ilona vastasi. ”Sovitaan, että nähdään seuraavalla kerralla. Tiedän, etten saisi tiuskia siitä, mutta se on aina oleva osa minua, koska vanha lääketiede ei ehtinyt keksiä sille ratkaisua ennen tekoelinten esiinmarssia”, Onni pahoitteli.

He nousivat aktiivisohvalta ja halasivat, jolloin Ilonan asunto tiesi Onnin olevan lähdössä ja järjesti sisäänkäynnin oven toiselle puolelle ennen kuin Onni pääsi ovelle asti. ”Moikka”, Onni toivotti mennessään. Hän tunsi syyllisyyttä kehiteltyään pienimuotoisen vihakohtauksen Ilonan mainittua hänen sairaudestaan, mutta hän vihasi sitä tietoa, ettei hän selviäisi hengissä ilman muutaman euron robottikättä ja kympin, ehkä kahden, tekoelintä.

Onni: Anteeksi vielä kilahtamisesta.

Sisko: Joo.

Novellin kirjoittaja Valtteri Korkala on liikunnallisesti aktiivinen, snookeria pelaava, kirjoittamalleen scifi-trilogialle kustantajaa etsivä, kirjailijaksi hamuava pesäpallon seuraaja. Kuva Korkalan kotiarkisto.

Ilona onneksi ymmärsi hänen vaikeutensa, vaikka se ei ollutkaan hänen siskonsa tehtävä, Onni ajatteli. Älyautojonossa oli taas jonottajia ennen häntä. Hän palasi kotiinsa Tietotiellä sijaitsevaan vastaavaan asuntokompleksiin kuin millaisessa Ilonakin asui. Tietotien läheisyydessä oli sijainnut Aalto yliopisto kymmenisen vuotta sitten, mutta sekin oli jouduttu lakkauttamaan, koska robotiikka oli suurimman tarpeen kouluttaa ihmisiä. Lääkäreitä kyllä tarvittiin vielä, ja ohjelmoijia käskyttämään robotteja. Viihteen tekijöille oli myös aina tilaus, koska robotit eivät osanneet vielä tarkoin harkittua tilannekomiikkaa, saati huumorin kannalta oikeaa ajoitusta. Eikä eduskunnan täysistuntojakaan ollut loputtomiin kahlata lävitse. Tekoäly valvoi säännöksiään ja määräyksiään sekä jakoi rangaistuksia, jos joku oikeasti ehti rikkoa niitä. Pienet ilmalennokit keskeyttivät kaikenlaisen pahanteon yleensä alkuunsa. Ehkei Tekoäly ollut paras järjestelmä, mutta se tuntui Onnin mielestä katsovan paremmin ihmisen tulevaisuuden perään kuin entiset eduskunta, hallitus, EU, YK, ihmiset itse. Ihmisillä oli aina vähintään niin monta toisistaan eriävää mielipidettä kuin ihmisiä oli paikalla neuvottelemassa. Tekoälyllä oli vain yksi eikä se ikinä vaarantanut ihmisen tulevaisuutta lajina. Yksi ensimmäisistä Tekoälyn päätöksistä rajoittaa maailmanlaajuista syntyvyyttä oli aiheuttanut aluksi närää, mutta sekin oli osoittautunut muuttuvien olosuhteiden vallitessa hyväksi ratkaisuksi, ainakin Onnin mielestä. Vaikka oliko oikein, että ihmisen asioista päätti heidän itsensä valmistama Tekoäly, hän pohti.

Häntä oli joskus mietityttänyt, mikä oli ihmisen rooli Tekoälyn ohjaamassa maailmankuvassa, mutta oli usein unohtanut sen varsin nopeasti, kun joku oli

Elias: Hei, oletko kotona?

Onni: Joo saavuin juuri, kuinka niin?

Elias: Minulla on sinulle kerrottavaa.

Onni: Ok?

Hän oli varma, että hänellä oli ollut jokin ajatus, ennen Eliaksen viestiä, mutta hän ei millään saanut siitä enää kiinni. Hänen asuntonsa viestitti siirrännäisen kautta, että ovella odotteli Elias. Hänen ystävänsä muutaman vuoden takaa. He olivat harrastaneet pesäpalloa PuMun alemman sarjatason joukkueessa, mutteivät olleet niin pitäneet yhteyttä sen jälkeen, kun Elias muutti pois pääkaupunkiseudulta. Mutta nyt tämä oli jostakin syystä hänen ovellaan. Hän hyväksyi Eliaksen sisälle, jolloin asuntokompleksi järjesti hänen ystävälleen sisäänpääsyn.

Elias peitti ensimmäisenä Onnin siirrännäisen kädellään. Ja näytti sen jälkeen hänelle paperin palasta, johon oli kirjoitettu: ’Onko sinulla mahdollista järjestää kämppäsi turvalliseksi’. Onni katsoi kysyvästi vanhaa tuttuaan ja aikoi sanoa jotakin, mutta Elias nosti sormen huuliensa eteen ja käänsi paperin ympäri. ’Pystytkö järjestämään pimennon siirrännäisille ja muille’. Onni arveli sen onnistuvan ja nyökkäsi. Elias nosti sormensa vielä toistamiseen huuliensa eteen, että Onni tajusi varmasti olla hiljaa. Onni kävi hakemassa pari foliohattua ja kytki mikron päälle aiheuttamaan taustahälyä. Elias katsoi häntä hölmistyneenä ja veti toisen hatuista päähänsä. ”Oikeasti?” tämä kysyi. ”Oikeasti. Nämä on todettu toimiviksi siirrännäisen häiritsemiseen, vaikka foliohattua pidettiin lähinnä harhaluuloisten salaliittoteoreetikkojen vitsinä isäni ollessa nuori”, Onni selitti. ”Olenkin lukenut siitä, mutta en arvannut hattujen oikeasti toimivan”, Elias hymähti. ”Mitä asiaa sinulla olikaan?” Onni muistutti. ”Joo, mukava nähdä pitkästä aikaa. Miten sinulla menee?” Elias sanoi ivailevalla äänensävyllä. ”Niin, totta kai”, Onni vastasi hieman nolostuen ja halasi pikaisesti vanhaa joukkuekaveriaan. ”Kylmäkätköön oli jätetty viesti. Sinussa on kuulemma potentiaalia”, Elias kertoi. ”Mihin helvetin kylmäkätköön?” Onni kysyi. ”Se on ainoa tapa kommunikoida luotettavasti ilman että Tekoäly saa siitä vihiä. Paitsi tietenkin tämä mikroaalto-foliohattu -kombinaatiosi ehkä toimii myös”, Elias selitti. ”Kuulut kuin kuulutkin siis johonkin vainoharhaisten salaliittoteoreetikoiden kerhoon?” Onni vitsaili.

”Yhteyshenkilöni oli nähnyt sinussa sen loimun, minkä tarvitsemme”, Elias sanoi. ”Oletko oikeasti ihan kako? Kylmäkätköjä ja yhteyshenkilöitä?” Onni ihmetteli. Olikohan Aurora ollut tämä yhteyshenkilö, hän pohti. Se tarkoittaisi, että lääkäri on sekaantunut johonkin hämärähommiin tai sitten hänen algoritminsa vaati päivitystä.

Elias ojensi toisen paperilapun hänelle. ”Tuhoa se sitten kun olet lukenut”, tämä ohjeisti. ”Kas kun et itsetuhoutuvaa viestiä antanut minulle”, Onni yritti pilailla. Paperissa luki ’Loviisa-1’. ”Mitä tämän pitäisi tarkoittaa?” hän kysyi. Elias nosti kämmenensä otsalleen. ”Etkö ole historiaa ollenkaan lukenut?” tämä huokaisi. Loviisa, Olkiluoto ja Pyhäjoki olivat olleet viimeksi uutisissa, kun niissä sijainneet fissiovoimalat oli lakkautettu fuusioreaktorin vallattua energiatuotannon. ”Mitä siellä muka?” Onni kysyi. ”Käännä se paperi ympäri, opettele mitä siinä lukee ja lähetä se älyautolle osoitteeksi. Silloin älyauto luulee menevänsä Helsingin keskustassa sijaitsevan ravintolan eteen. Ajankohta on edelleenkin kello 18. Nähdään jos nähdään, moi”, Elias ohjeisti ja ojensi foliohatun takaisin, jolloin asuntokompleksi järjesti Onnin vanhalle joukkuekaverille ulospääsyn. ”Moi” Hän käänsi katseensa paperilapulle, jonka oli juuri kääntänyt ympäri.  

Mikro kävi edelleenkin taustalla. ’=aY3<lPIe5Tk7-sTBa>SnQIt_Ve#9r@FiX’. Miten hän ikinä muistaisi tuollaisen litanian, hän ihmetteli. Ja kenellä oli ollut mahdollisuus tai edes kiinnostus testata älyautojen käskytystä siihen asti, että keksivät tuollaisen kirjainrykelmän, hän pohti. Hän voisi kopioida sen siirrännäisen leikepöydälle, mutta näkisikö Tekoäly sen. Pitikö paperi tuhota sen takia, ettei kukaan muu löydä koodia vai siksi ettei Tekoäly ehdi nähdä koodia ennen kuin hän lähettää sen. Mikä estäisi Tekoälyä pääsemästä käsiksi hänen älyautoonsa senkin jälkeen, kun hän on syöttänyt koodin, hän ihmetteli. Mutta Elias oli nimenomaan sanonut, että opettele koodi. Ehkei Elias tiennyt itsekään koodin vaikeutta, koska oli väittänyt sen olevan opeteltavissa, hän pohti. Hän päätti kääriä folioon paperinpalasen ja avata sen älyautossa seuraavan kerran uudestaan. Ehkä se olisi riittävän nopea tapa lukea ja lähettää koodi. Miksi hän edes harkitsisi juuri lukemansa koodin lähettämistä älyautolle, kun hän voisi valita oikeasti menevänsä illalla keskustaan ja tavata aiemmin kohtaamansa Auroran. Mikro oli sammunut, mutta siirrännäinen ei ollut ilmoittanut sen valmistumisesta, hän huomasi. ”Ai niin tämä”, hän tokaisi ja otti foliohatun pois päästään. Siirrännäinen heitti hänen näkökenttäänsä ’Mikro valmis’ tekstin.

Sisko: Mitä tapahtui? Mihin katosit? Oletko kunnossa?

Onni: Miten niin katosin? Olen.

Ehkä foliohattu-mikroaaltoyhdistelmä oli ollut liiankin tehokas, hän ajatteli.

Sisko: No kerro, kun seuraavan kerran yrität katoamistemppuja, ettei tarvitse huolehtia.

Onni: Sovitaan sitten niin.

Arvatenkin Eliaksen paperilapussa mainittu Loviisa-1 saisi myös hänet katoamaan muiden silmissä tapaamisen ajaksi, jos hän päättäisi syöttää koodin älyautoon. Jos hän viestittäisi Ilonalle, että hän todennäköisesti katoaa tänä iltana, niin pääseekö Tekoäly senkin avulla hänen jäljilleen, hän pähkäili. Onni halusi tarkistaa siirrännäisessään käyttämän algoritmin. Hän avasi asuntonsa salaisen työskentelyhuoneen, jota ei ollut halunnut paljastaa Eliakselle. Huone oli hänen käsityksensä mukaan täysin suojattu kaikelta signaaliaktiviteetilta, mikä nykymaailmassa vallitsi, joten siirrännäinenkään ei voinut tietää, että sitä on peukaloitu.

Hän irrotti sen ohimoltaan ja kytki vanhanaikaiseen PC-tietokoneeseen, joka ei luonnollisestikaan ollut verkkoon kytkettynä. ”Ei kun tietenkin”, Onni sanoi itsekseen. Hän pystyisi siirtämään tietokoneen avulla koodin siirrännäisen leikepöydälle valmiiksi odottelemaan. Jostakin syystä Tekoälyllä ei ollut mitään mielenkiintoa leikepöydän sisältöön. Onni oli päätellyt, että sinne ei voinut Tekoälyn mielestä päätyä mitään, mitä se ei ehtisi nähdä. Algoritmin koodi vaikutti hänestä vieläkin riittävän hyvältä. Hänen täytyi ehkä myöntää itselleenkin, että hänen pitäisi käyttää aikaa uusien koodijippojen selvittelyyn ennen kuin hän saisi algoritmin koodista paremman. Hän avasi foliokäärön ja kirjoitti koodin vanhalla näppäimistöllä siirrännäisen leikepöydälle ja tuhosi sitten paperinpalasen. Hän sulki tietokoneen ja salaisen työhuoneensa ennen kuin yhdisti siirrännäisen takaisin ohimolleen.

Sisko: Mitä minä sanoin katoamistempauksista?

Onni: En minä mitään ole kadonnut. Varmaan täytyy johtua jostakin auringon tavallista voimakkaammasta gammasäteilystä.

Sisko: Niin varmasti, ja alkoholia aletaan taas myydä huomenna.

Onni: Mitä, onko jollakin ollut salainen panimo käymässä kaiken tämän ajan?

Sisko: Joo ja auringon gammasäteilyt ovat voimakkaita tänään.

Onni: Kylläpä onkin henkisesti rikastuttavia nämä meidän keskustelut.

Alkoholista hän ei ollut vanhemmiltaan kuullut ikinä mitään hyvää. Vanhemmat olivat ehkä pitäneet kertomuksiaan viihdyttävinä tai hyvinä, mutta eihän heillä ollut ollut edes siirrännäisiä nuoruudessaan, minkä avulla olisivat voineet kelata unohtamansa illan tapahtumat läpi uudestaan. Onni ei ollut ikinä ymmärtänyt, miksi joku halusi myrkyttää kehonsa siihen pisteeseen, että unohtaisi illan tapahtumat. Miksipä kukaan edes nykyään haluaisi juoda jotakin alkoholia, kun siirrännäisellä pystyi visualisoimaan silmiensä eteen melkeinpä mitä tahansa. Tekoäly olikin tehnyt siitä tavallaan kauppatavaransa, koska jokaisella ihmisellä oli viikossa vain tietty määrä tunteja, joita sai käyttää siirrännäiskokemuksiin. Onni tiesi muutamia tyyppejä, jotka olivat aiemmin yrittäneet kiertää tuon rajoituksen ja joista yksi oli siinä onnistunutkin. Se oli ollut vain liian tehokas rajoituksen purkaminen ja rajoituksen rikkonut henkilö ei kyennyt enää näkemään reaalimaailmaa vaan pelkästään siirrännäisen näyttämää virtuaalista todellisuutta. Lääkäri oli hänen tietojensa mukaan diagnosoinut, ettei siirrännäistä voinut irrottaa, koska se olisi vahingoittanut peruuttamattomasti kyseistä henkilöä. Joten rajoituksen kiertoyritykset oli unohdettu ja tyydytty siihen, mitä Tekoäly tarjosi.

Eve: Menen sittenkin Hepon kanssa otteluun?

Onni: Kerropa Heimolle terveisiä. Pitäkää hauskaa.

Eve: Kiitos, pidä itsekin sen lääkärin kanssa.

Onni: Minäpä koetan pitää, kiitos.

Häntä arvelutti algoritminsa pitävyys, koska se ei ollut lääkäri Rautiaisesta huomannut mitään omituista. Onni muistutti itselleen, ettei hän voinut pitää varmana sitä, että Aurora oli Eliaksen mainitsema yhteyshenkilö. Mihin Eliaskin oli mennyt sekaantumaan, että siihen tarvitsi yhteyshenkilöitä ja kylmäkätköjä, hän huolehti. Ehkä olisi vain pitänyt pitää tiheämmin yhteyttä entiseen joukkuekaveriin niin hän tietäisi, mistä on kyse. Onni avasi siirrännäisestään vielä Auroran lähettämän yhteyspyynnön. Siinä oli Auroran kuva, nimi, kellonaika, muttei paikkaa, missä tavata. Siirrännäinen kyllä ohjeistaisi heidät oikeaan samaan paikkaan, hän tiesi. Niin houkuttelevalta kuin kauniin lääkärin tapaaminen tuntuikin, häntä vaivasi ajatus kylmäkätköstä, yhteyshenkilöstä ja tapaamisesta hylätyllä ydinvoimalaitoksella. Eliaskin mainitsi, että yhteyshenkilö oli nähnyt Onnin silmissä tiettyä paloa. ”Mitä hittoa sekin tarkoittaa”, Onni tuhahti. Jos yhteyshenkilö ei ollut Aurora niin sen täytyi olla joku älyautotolpalta tai jonakin toisena päivänä hänen tapaamansa henkilö. Eliaksen tuoma mystinen kutsu saattoi kuitenkin olla kerran elämässä eteen tuleva mahdollisuus. Kauniita naisia oli muitakin ja tiedä vaikka Aurora tapaisi hänet uudestaan toisenakin päivänä.

Onni: Yhteyspyyntöösi liittyen. Voidaanko siirtää tapaamistamme toiselle päivälle? Sain YOLO-tarjouksen, vaikka uskon sinunkin seurassasi sellaisen kokemuksen saavani.

Aurora: No, sinun täytyy tehdä mitä sinun täytyy. Ehkä näemme, ehkä emme.

Onni: Anteeksi vielä kerran. Vanha tuttuni tuli yllättäen tapaamaan ja teki kyseisen tarjouksen. Toivottavasti näemme.

Auroralta ei tullut enää vastausta. Onni yritti olla ajattelematta siitä sen enempää, vaikka tiesi luultavasti sen merkitsevän sitä, että hän oli menettänyt mahdollisuutensa Auroran kanssa edes tapaamiseen. Onni avasi vaatekaappinsa ja pohti miten hänen tulisi pukeutua niin sanottuun salaiseen tapaamiseen. Vanhoissa agenttirainoissa sellaisia varten pukeuduttiin yleensä kokomustaan asuun, pitkään popliinitakkiin kaulukset pystyssä tai vähintäänkin suuret aurinkolasit suojaamaan tunnistamiselta, hän ajatteli. Ehkä pitäisi kuitenkin olla tyylikäs tehdäkseen, no, tyylikäs ensivaikutelma, hän päätti. Siisti kauluspaita ja mustat farkut saivat tehdä tehtävänsä.

Onni nosti vaatteet tuulettumaan ranskalaiselle parvekkeelle ja söi myöhäiseksi lounaaksi tai aikaiseksi päivälliseksi, ateriaksi kumminkin, hän hymähti, synteettistä kanaa ja perinteisemmin valmistettua nuudelia. Onni tunnusteli ruokailun jälkeen tavaksi tulleeseen tyyliin paitansa läpi tekoelimen suojaavaa ihoa vastaavaa materiaalia, jota lääkäri Rintakorpi kutsui luukuksi. Hän vei astiat puhdistuskuivauskaappiin ja vetäytyi pitkäkseen aktiivisohvalle ja käski siirrännäisellään sohvan olla passiivinen kerrankin.

Tekoelimen vaihtopäivä sai hänet aina väsyneeksi, koska keholla oli oma tottumisensa edessä kaikesta huolimatta. ’Tapaaminen tunnin kuluttua’ hänen siirrännäisensä herätti hänet. ”Tunnin?” Onni huudahti hätääntyneenä. Älyauto kyllä ehtisi tunnissa ajaa Loviisaan asti, hän tiesi, mutta jonoa saattoi olla tähän aikaan päivästä älyautotolpalla. Hän haki kylmäksi asti tuulettuneet vaatteensa ranskalaiselta parvekkeelta ja veti ne ylleen, jolloin hänen lihaksensa alkoivat täristä nostaakseen hänen ruumiinlämpöään. Hän kävi pikaisesti kylpyhuoneen peilin edessä tekaisemassa tarkkaan sivujakaukselle ja taakse geelatun agenttikampauksen. Onni pääsi vartissa älyautojonosta autoon. Älyauton kysyessä osoitetta hän liitti leikepöydälle siirtämänsä ’=aY3<lPIe5Tk7-sTBa>SnQIt_Ve#9r@FiX’-koodin osoitekenttään, jolloin älyauto lähti ajamaan. Se ilmoitti määränpääksi Aleksanterinkadun, mutta pian Onni huomasi, että se suuntasi toiseen suuntaan, kohti Loviisaa.

Onni: Auringon gammasäteet saattavat kohta taas voimistua.

Sisko: Sillä lailla. Kiitos tiedotuksesta.

Onni: Velvollisuuteni veljenäsi on varoittaa myös tulevista aurinkomyrskyistä.

Sisko: Pysy turvassa, ettei gammasäteet pääse vahingoittamaan sinua.

Tietenkin Ilona oli lukenut rivien välistä, että hän oli menossa jonnekin, mistä ei ollut varmuutta, mitä asia edes koskee, saati mitä siellä tapahtuu, Onni ajatteli. Hän muodosti käsiensä etusormilla ja peukaloilla valokuvakehyksen naamansa eteen, jolloin siirrännäinen pystyi ottamaan selfien hänestä.

Hän päivitti some-appinsa profiilikuvan tagilla #uusikampaus. Muutama tykkäys ehti tulla ennen kuin hän ehti sulkea appin jatkaakseen maiseman ihailua. Hän ei ollut aikaisemmin käynyt Loviisassa päin.

Sisko: Kiva kampaus.

Onni: Kiitos, gammasäteet ovat voimistumassa.

Eve: Yritätkö hurmata seuralaisesi agenttikampauksella?

Onni: Agenttikampausta ajattelin itsekin sitä tehdessäni. Vaikuttaisi siis onnistuneen.

Eve: Todellakin. Eka jakso päättyi PuMun 2 1 voittoon.

Onni: Go PuMu!

Tienvierimerkintä paikkakunnan vaihtumisesta ilmoitti hänen saapuneen Loviisaan. Yleensä myös siirrännäinen ilmoitti paikkakunnan vaihtumisesta, mutta ilmeisesti koodi oli huijannut myös siirrännäistä, Onni päätteli. Se tarkoitti samalla myös sitä, että hänen pitää itse löytää reitti ydinvoimalalle, ellei älyauto aja aivan viereen, koska siirrännäisen minikartta näytti Helsingin keskustaa eikä Loviisaa. Älyauto ajoi Loviisan keskustalta näyttävän alueen läpi ja kääntyi eteläpuolella näkyvän poukaman jälkeen oikealle kohti etelää. Pimenevän illankin keskellä hänen näkökenttäänsä ilmestyi miltei pelottavan näköinen hylätty ydinvoimalarakennus saarella, joka oli muuten havupuumetsää täynnä. Jos voimalassa oli joku salainen tapaaminen, miksei sieltä näkynyt minkäänlaisia valoja, Onni ihmetteli. Ehkä juuri sen takia, että se oli salainen tapaaminen, hän hymähti. Älyauto ajoi ydinvoimala-alueen portista läpi pienen varastorakennuksen eteen. Sen seinällä oli myös merkintä väestönsuojasta. Mikäpä olisikaan sen parempi paikka kytkeä jokaiselta läsnäolijalta siirrännäinen pois päältä, hän ajatteli.

Onni nousi älyautosta ja huomasi mustiin pukeutuneen Eliaksen odottelevan oven vieressä. ”Eikö tuo ole jo vähän liioiteltu asukokonaisuus vai onko täällä oikeasti joku salaliittoteoreetikkojen tapaaminen?” Onni hymyili. ”Hyvä että päätit tulla paikalle. Kaikki mitä tulet kuulemaan täytyy pysyä väestösuojan tilojen sisäpuolella. Voit vielä halutessasi poistua älyauton matkassa takaisin, jos niin haluat”, Elias selitti. Onni vilkaisi älyautoa, jonka matkustajatila näytti kutsuvalta viileässä ja pimenevässä illassa. ”Ei kun mennään sisälle”, Onni sanoi. ”Minä tarkoitan sitten sitä, ettet saa hiiskua kenellekään siitä, mitä täällä tapahtuu”, Elias muistutti. Elias johdatti Onnin varastorakennuksen alakertaan, jossa oli avonainen väestösuojan paksu teräsovi. Elias piti ovea auki Onnille ja sulki sen heidän perässään. Väestösuojassa oli suuri pöytä, jonka äärellä oli joukko kaikenikäisiä ihmisiä, naisia ja miehiä. Hän tunnisti Eliaksen lisäksi ainoastaan yhden muun. Se oli lääkäri Aurora Rautiainen. ”Mukava että pääsit paikalle, herra Dahlström”, Aurora tervehti. Onni tyytyi nyökkäämään tälle kohteliaasti. Aurora nousi seisomaan ja alkoi puhua: ”Tervetuloa kaikille niin vanhoille kuin uusille jäsenille. Muistutuksena vielä, että kaikki mitä kuulette, on salaista ja ennen kaikkea laitonta tällä hetkellä, mutta meillä on suuri tahto muuttaa se jälleen sallituksi ja saada uudestaan demokratia kukoistamaan. Meillä on tänään myös erityisvieras. Toivottakaamme Vasemmistoliiton kokoukseen tervetulleeksi kunniapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki!”

 

|||

Lue voittajatyöt ja lisää kirjoituskilpailusta Tulevaisuuden Suomi Vasen Kaistassa:

Mirja on kuollut (Kilpailutyö, 12.2.2017)

Kohtalona Matti Meikäläinen. Filosofisia hahmotelmia tulevaisuuksien Suomesta (Kilpailutyö, 7.2.2017)

Äly-Suomen Onni (Kilpailutyö, 5.2.2017)

Arjen päivän toivo  (Kilpailutyö, 16.1.2017)

Suomen monet tulevaisuudet (Kilpailun tulosten julkistaminen, 7.1.2017)

Kirjoituskilpailu: Tulevaisuuden Suomi (Kilpailukutsu, 16.6.2016)

Lisää kilpailutöitä tulossa!

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *