Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

18.2.2017 klo 10:56

Positiivinen tunnelma Oriveden ehdokaskoulutuksessa

Opit saatu, nyt ei muuta kuin vaalikentille ja vaalikoneisiin vastamaan. Kuva: Jukka Kinos.

 

REIJO KAHELIN     
Usein toistuneet naurun pyrskähdykset kuvasivat oivalla tavalla vasemmistoliiton ehdokkaiden koulutustilaisuutta Orivedellä.

Nauru ei suinkaan kohdentunut kouluttajina olleisiin Eriikka Magnussoniin, Milla Jurvaan tai Jukka Kinokseen. Pyrskähdykset olivat hyväntahtoisen huumorin seurausta. Hyväntahtoinen huumori puolestaan korostui kaikkien osallistujien positiivisesta tunnelmasta kuntavaaleihin valmistautumisessa.

Paikalla oli yli 20 ehdokasta. Kuntavaalien yleisten asioiden ohella keskityttiin kampanjointiin ja esiintymiseen niin videoissa, vaalipaneeleissa kuin torillakin. Milla Jurva kehotti jokaista ehdokasta   tuntemaan itsensä ja selvittämään itselleen vastauksen äänestäjän peruskysymykseen, miksi juuri häntä tai hänen edustamaansa puoluetta pitäisi äänestää.

Eriikka Magnussonin mukaan esmerkiksi Ylen vaalikoneen kysymyksiin kannattaa ja tulee vastata. Sama koskee muitakin vaalikoneita. Muutoin ehdokasta hakevalle äännestäjälle ehdokasta ei ole olemassakaan. Magnusson ei kuitenkaan sanonut, mitä pitää vstata, vaan se jää jokaisen ehdokkaan itsensä pohdittavaksi.

Omaa tai vaalikoneen videota tehtäessä kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa vaatetukseen ja kamerakulmaan. Rauhallista taustaa vasten kuvatulla videolla vaatetus on parhaimmillaan ilman monia värejä tai värillisiä raitoja. Kuvausta ei kannata ottaa enempää ala- kuin yläviistostakaan. 

Vasemmistoliiton ehdokkaiden koulutus jatkuu Valkeakoskella lauantaina 4.3.2017

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pirkanmaan Vasemmistoliiton kuntavaalisivut

Vasemmistoliiton kuntavaalimateriaalit ja -ohjeen (vasextra-sivusto)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *