Artikkeli: Uutiset 2013–2018

21.2.2017 klo 08:32

Tampere nostaa kokouspalkkioita

Tampereen kaupunginvaltuusto keskusteli tapansa mukaan pitkään ja värikkäästi. Antti Yrjösen ottama kuva on viime marraskuun valtuuston kokouksesta, jossa päätettiin ratikan rakentamisesta.

 

Teksti: SINIKKA TORKKOLA
Tampereen kaupunginvaltuusto päätti eilen äänin 40–26, yksi tyhjä korottaa luottamushenkilöiden palkkioita. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä äänesti korotuksia vastaan.

Esityksen korotuksen hylkäämisestä teki vasemmistoliiton valtuutettu Minna Minkkinen. Hän perusteli esitystään kokemuksillaan päihdetyöntekijänä.
– Saan taistella tämän rakkaan kaupunkini kanssa kynsin ja hampain lyhyistäkin katkopaikoista. En millään pysty menemään huomenna töihin ja kertoa, että eilen nostin luottamushenkilöiden palkkioita ja seuraavassa henkäyksessä kertoa, että ei, sinäkään et pääse hoitoon.

Minkkisen aloitetta kannattanut Ulla-Leena Alppi (vas.) korosti puheenvuorossaan, ettei kysymys ole rahasta vaan periaatteesta. Vasemmistoliiton hylkäysesitys sai kannatusta monelta suunnalta, kuten vihreiden Petri Siurolta, sosiaalidemokraattien Johanna Loukaskorvelta  ja Tampereen puolesta -valtuustoryhmän jäseneltä Yrjö Schafeitelilta.

Loukaskorven kannatus jäi vain puheenvuoroksi ja hän äänesti sosiaalidemokraattien ryhmäpäätöksen mukaisesti palkkioiden korottamisen puolesta.
–  Minut on kuitenkin kerran tällä kaudella jo erotettu valtuustoryhmästä. Säästänkin itseäni ja äänestän palkkioiden puolesta, mutta hyväksyä en niitä voi ja paheksun niiden nostamista, perusteli Loukaskorpi.

Lex Veltto muuttui

Niin sanottu lex Veltto eli esitys palkkion puolittamisesta varsinaisen valtuutetun ja hänen tilalleen tulevan varavaltuutetun välillä muuttui. Valtuusto hyväksyi Petri Siuron (vihr.) muutosesityksen. Sen mukaan kokouspalkkio puolitetaan, jos luottamushenkilö ei ole läsnä yli kolme tuntia kestävässä  kokouksessa vähintään kolmea tuntia. Poissaolo esteellisyyden vuoksi ei puolita palkkiota.

Kaupunginvaltuusto päätti myös äänin 46 – 20, yksi tyhjä korottaa apulaispormestareiden kuukausipalkkaa 989 eurolla.

 

Näin Tampereen luottamushenkilöiden palkkiot nousevat. Taulukkokuva: Päivi Tyni.

 

Lue lisää aiheesta Vasen Kaistassa

Vasemmistoliitto vastustaa palkkioiden korotuksia (15.2.2017)

*

 

Kommentteja: 1

  1. Koska korotukset ovat näin suuria ,toivon työntekiät menee lakkoon pyytää vastaavia korotuksia.

    Työt vähenee kun sote tulee missä on kohtuus asiassa.

    Apulaispormestarin virka tekemällä tehty.Korotus on käsittämätön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *