Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

7.3.2017 klo 09:09

Anu Ropponen: sosiaalisen puolustaja

Järvi, Tahmelan ranta, Pispala. Parasta Tampereella.

VASEN KAISTA
Muutin Tampereelle 13 vuotta sitten. Naapuri tervehti ja toivotti tervetulleeksi. Lähellä olivat järvet, metsä marjoineen ja koko eläväinen keskusta. Minun Tampereeni on monipuolinen, lämmin, täynnä elämää ja toisaalta rauhaa. Kaupunki, jonne on helppo tulla ja kotiutua. Tänne haluaa jäädä.

Millainen päättäjä?

Päättäjänä innostun ja innostan muita. Otan kantaa, perustelen ja vaadin muilta perusteltuja päätöksiä. Kuuntelen ja yritän ymmärtää omista poikkeavia näkökulmia. Kykenen tekemään tiukkoja päätöksiä, mutta uskon yhteistyön ja neuvottelun voimaan. Suutun epäoikeudenmukaisuudesta, ja pyrin siksi itse olemaan reilu ja oikeudenmukainen.

Millainen Tampere?

Asukkaiden osallistumismahdollisuuksia oman alueen kehittämiseen tulee edistää. Kun ihmiset kokevat kuuluvansa johonkin, ja voivansa vaikuttaa ympäristöönsä, he voivat paremmin ja sosiaaliset ongelmat vähenevät.

Tampere panostaa ihan oikein ennaltaehkäiseviin palveluihin, mutta kaikki eivät tule autetuiksi pelkästään näillä keinoilla. Vaikka palvelut ovat kalliita, vielä kalliimpaa on jättää hoitamatta.

Tampereella on paljon laadukasta taide- ja kulttuuritoimintaa, mutta ne ovat liian hajallaan. Yhteistyötä tulisi tehdä lisää ja osallistumisen pitäisi olla mahdollista tuloista riippumatta.

Äiti, liikkuja ja käsillä tekijä Pispalasta

Asun Pispalassa miehen ja kolmen lapseni kanssa. Täällä on kaikenlaista elämää ja monenlaisia ihmisiä, rikkaita ja köyhiä vierekkäin, elävää taidetta ja kulttuuria sekä vilkasta asukas- ja yhdistystoimintaa. Oma pikkukylä kaupungin sisällä.

Jos aikaa perheeltä ja työltä jää, harrastan käsitöitä ja tanssin itämaista tanssia. Suvussani on paljon todella taitavia käsityöläisiä, ja olenkin monesti salaa toivonut, että olisin niin taitava, että pystyisin elättämään itseni sillä. Olen ikuinen opiskelija ja haluan oppia koko ajan uutta.

Sosiaalityöntekijä ja monikulttuurisuuden puolustaja

Sosiaalityöntekijänä näen päivittäin, millainen vaikutus eri päätöksillä on ihmisten elämään. Velvollisuuteni on viedä näitä kokemuksia eteenpäin. Jotkut arjen asioista kuitenkin päättää. Miksi en siis minä?

Sosiaalityön eettisiin periaatteisiin kuuluu kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän tuomitseminen ja sitoutuminen eriarvoisuuden poistamiseen. Ennen puoluepolitiikkaan osallistumista toimin useita vuosia Globaali sosiaalityö ry:ssä ja se onkin laajentanut näkökulmaani sosiaalityöhön ja politiikkaan. Tampere on monikulttuurinen ja -kielinen kaupunki, mutta tätä rikkautta ei osata tarpeeksi hyödyntää.

Anu Ropponen:

Ammatti: Sosiaalityöntekijä

Ikä: 39 vuotta

Kaupunginosa: Pispala

Luottamustehtävät: Mansen punavihreiden varapuheenjohtaja, Tampereen Vasemmiston kunnallistoimikunnan jäsen

Ota yhteyttä:

anuropponen[AT]yahoo.com

Facebook-poliitikkosivu

Twitter

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *