Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

3.3.2017 klo 18:38

Erkki Taatila: terveyspalvelut remonttiin

Käyn lähes päivittäin ulkoilemassa Atalassa Halimasjärven luonnonsuojelualueen maisemissa, jossa on hyvät lenkkeilymahdollisuudet.

 
VASEN KAISTA
Olen syntynyt Tampereella 50-luvun puolivälissä. Silloin asuimme aivan keskustassa Kauppakadulla. Lapsena seikkailimme talojen katoilla ja sisäpihoilla. Autoliikenne oli vähäistä ja verkkaista.

Paljon on kaupunki muuttunut, mutta pysynyt kauniina ja kehittyvänä. Tampere on vetovoimainen, ja täällä riittää harrastusmahdollisuuksia. Tampere on minulle kotikaupunki, jossa viihdyn.

Millainen päättäjä?

Olen rohkeasti kantaaottava sekä päättäväinen ja tamperelaisia kuunteleva. Kehittämistä tietenkin löytyy. Ihmiset, jotka jäävät pois työterveyden palveluista ovat tämän jälkeen kunnallisen terveyspalvelun piirissä, ja tämä on iso muutos.

Pelkästään lääkäriin pääseminen on tehty hankalaksi ja vaikeaksi, varsinkin ikääntyneille, joiden tulee notkua puhelimessa pitkän aikaa saadakseen lääkärille ajan. Terveyspalveluissa on paljon kehitettävää.

Millainen Tampere?

Tampereen sijainti on keskeinen, liikenneyhteydet pääkaupunkiin ja muualle Suomeen ovat hyvät. Tampere on kehittyvä ja tilastojenkin mukaan suosittu. Kauniit puistot sekä vesistöt tekevät kaupungista viihtyisän. Tamperelaiset ihmiset ovat mukavia, ja voivat syystä olla ylpeitä kaupungistaan. Torielämä kesällä on vilkasta ja tori on monien ihmisten kohtaamispaikka. Hyvät lenkkeilymaastot ovat suosittuja.

Kevyen liikenteen verkostoa on laajennettava ja samoin kunnallista joukkoliikennettä kehitettävä. Lapsiperheiden asumista on tuettava erilaisilla toimilla.

Rehti edunvalvoja

Olen 62-vuotias ja nyt eläkkeellä. Asun omakotitalossa avovaimon kanssa Atalan Risson alueella. Meillä on yhteensä kuusi lasta ja lastenlapsia on seitsemän. Harrastan liikuntaa, esimerkiksi sauvakävelyä ja hiihtoa, jos vain on lunta. Kuntosali on tullut myös tutuksi. Matkustelukin on mieluinen harrastus, Lapin hanget kutsuvat ja välillä etelän lämmöt. Pientä puuhastelua omakotitalossa myös riittää.

Nyt aika toimia

Olen nyt eläkkeellä VR:ltä, työssä olin junamiehenä ratapihalla sekä konduktöörinä junissa. Luottamustehtävissä olin pääluottamusmiehenä, työsuojeluvaltuutettuna, rautatieläisten liiton hallituksessa, VR:n hallintoneuvostossa, JHL Raideammattilaisten valtuustossa, ammattiosaston puheenjohtajana ja sihteerinä.

Näitä eri tehtäviä tuli tehtyä lähes 30 vuotta. Kunnallisiin tehtäviin en ole aikaisemmin osallistunut, nyt on aikaa näihin asioihin ja kokemusta asioiden hoitamisessa minulla on.

Erkki Taatila

Ikä: 62 vuotta

Ammatti: Eläkeläinen, entinen konduktööri ja pääluottamusmies

Kaupunginosa: Atala, Risso

Ota yhteyttä:

040 729 1871

erkki.taatila[AT]netti.fi

Facebook

Verkkosivu

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *