Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

1.3.2017 klo 16:32

Janika Kunnari: politiikka on minulle myös mielenterveystyötä

Vietän suuren osan ajastani yliopistolla ja sen kahviloissa. Tässä paikassa yhdistyvät Tampereen perinnemaiseman helmi ja rakas opiskeluyhteisö. (Kuva: Iida Putkuri)

VASEN KAISTA
Minun Tampereeni on koti, jonne halusin vuosia päästä. Tahtoisin kaikkien voivan tuntea täällä näin. Haluan auttaa Tamperettamme kehittymään vihreämmäksi, esteettömämmäksi ja turvallisemmaksi kaupungiksi, jossa aineellinen ja rakenteellinen tasa-arvo ymmärretään henkisen hyvinvoinnin perustaksi.

Millainen päättäjä?

Päättäjänä olisin sekä ryhmäpelaaja että itsenäinen toimija. On nähtävä myös se, mikä ei ole esillä. Pitäisin yhteyttä vähemmistöryhmiin kuuluviin ja pyrkisin tuomaan heidän kysymyksiään kuntapolitiikkaan.

Uskoisin olevani päättäjänä samanlainen kuin ihmisenä muutenkin: motivoitunut hankkimaan tietoa ja kehittymään jatkuvasti yhdessä muiden kanssa, tinkimättä punaisuudestani sävyäkään.

Millainen Tampere?

Tampereella on tahtoa olla kaikille hyvä kaupunki. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ja ratikka olivat viisaita päätöksiä. Meillä on värikäs lastenkulttuuri, opiskelijamyönteinen ilmapiiri ja palveluasumista ydinkeskustassakin.

Kaupungin tiloista on tehtävä esteettömiä ja niissä on oltava sukupuolineutraalit wc-, puku- ja suihkutilat. Ekologisten valintojen tulee olla helppoja, etenkin pyörätieverkkoa on kehitettävä.

Tahdon Tampereesta ennaltaehkäisevän mielenterveystyön edelläkävijän: tehdään elämän edellytyksiä parantavaa politiikkaa ja helpotetaan avunsaantia useilla kielillä.

Tunnelmoija ja yliopisto-opiskelija

Olen onnekas. Saan opiskella lempiaineitani psykologiaa ja yhteiskuntatutkimusta, upeat ihmiset ympärilläni haastavat kehittymään jatkuvasti, kotini on ihanan pienen lapseni yläkerrassa ja olen vihdoin avoimesti queer.

Tulin tähän Kouvolan ja Helsingin kautta, opiskeltuani teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, työskenneltyäni monissa asiakaspalvelutehtävissä, oltuani työttömänä, vanhempainvapaalla, psykiatrian päivystyksissä, opittuani feministeiltä ja vasemmistolaisilta sen, mihin uskon.

Kun ehdin, runoilen ja käyn karaokessa. Rakastan junia, vihiksiä, Pikku kakkosta, pyörääni ja kuohuviiniä.

Avustaja ja kehittäjä

Työskentelen henkilökohtaisena avustajana. Valtakunnan- ja kunnanpolitiikka vaikuttaa asiakkaitteni – iäkkäiden, vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien – elämään paljon. Keskustelumme ovat olleet avartavia.

Olen Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston hallituksessa. Toisinaan paukutan rumpua Rhythms of Resistance -ryhmän mukana mielenosoituksissa.
Harjoittelussani Setalla vedän mielenterveystukiryhmää ja osallistun projektiin, joka pyrkii kartoittamaan ja parantamaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten suhtautumista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluviin asiakkaisiin.

Janika Kunnari

Ikä: 26 vuotta

Ammatti: Psykologian opiskelija ja henkilökohtainen avustaja

Kaupunginosa: Iidesranta

Luottamustehtävät: Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston hallituksen sihteeri, Esitystaiteen keskuksen henkilöjäsenet ry:n sihteeri ja rahastonhoitaja

Ota yhteyttä:

janika.kunnari[AT]gmail.com

Facebook

Verkkosivu

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *