Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

2.3.2017 klo 16:32

Johannes Tolonen: rockia, rauhaa ja rakkautta

Soitin ensimmäisen kerran bassoa 9-vuotiaana. Sittemmin olen kiivennyt lavalle yli tuhat kertaa. Musiikki on osa minua. (Kuva: Joonas Leppäviita)

 

VASEN KAISTA
Minun Tampereeni on yhdistelmä perinteitä ja rohkeasti eteenpäin katsomista, monipuolisia kulttuurikohteita, rentoa porukkaa ja ennen kaikkea koti. Ei syytä, ettei parhaasta vielä parempaa saisi!

Millainen päättäjä?

Aina ihmisen puolella. Politiikan tehtävä on pitää huolta heistä, jotka eivät itse siihen kykene, ja luoda kaikille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja elää elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Päättäjän vastuu on muistaa, että kyse on aina lopulta ihmisistä.

Kokemuksieni ja koulutukseni ansiosta pystyn sekä ymmärtämään erilaisia tilanteita että etsimään tarvittaessa ratkaisukeinoja niihin.

Millainen Tampere?

Tampereella parasta ovat tamperelaiset. Kaupunkimme maine hyväntuulisena paikkana ei ole katteeton, täällä löytyy pöydästä tilaa aina. Plussaksi merkitään myös monipuolisuus eri elämän osa-alueilla työn, vapaa-ajan, koulutuksen ja ympäristön suhteen. Tampereella on useimmille mahdollisuuksia mihin vain.

Parannettavaa löytyy kaikille yhteisistä asioista, kuten harrastusmahdollisuuksista ja terveydenhuollosta. Mm. liikuntapaikkoja, kulttuurikohteita ja lääkäreitä pitäisi olla tarjolla kaikille halukkaille.

Käsillä olevien muutosten ja mullistusten mukana tulisi pitää huoli myös perusasioista.

Taiteita ja tieteitä

Perheeseeni kuuluvat vaimo, tytär, koira ja kaksi kissaa. Vapaa-aikani kulutan jalkapallon parissa, nykyään valitettavasti useammin katsomossa tai sohvalla kuin kentällä. Lisäksi harrastan salibandya ja valokuvausta.

Kaveripiirini on monipuolinen ikäryhmien, sosiaalisen taustan ja kansallisuuksien suhteen. Nautin ihmisten seurasta, hyvistä keskusteluista ja jaetuista hetkistä.

Taiteilua ja urheilua olen tasapainottanut tieteillä. Eri humanistiset tieteenalat ovat kiinnostaneet eniten, perimmäisenä motiivinani on löytää syitä ihmisten toiminnalle.

Laidasta laitaan

Töitä aloin tehdä vakituisesti samaan aikaan lukion kanssa. Työurani on sekoitus musiikkia ja myyntiä, opettamista ja organisointia. Musiikin saralla olen toiminut muusikkona, biisintekijänä, eri asiantuntija- ja tuotantotehtävissä sekä yksityisopettajana. Kiertueet ovat vieneet minut pariin kymmeneen eri maahan.

Myyntihommia olen tehnyt useammassa eri yrityksessä, muun muassa median ja ICT:n parissa. Lisäksi olen toiminut sijaisopettajana Tampereen kouluissa perusasteelta lukioihin, nuoriso-ohjaajana ja kerhonvetäjänä.

Johannes Tolonen

Ikä: 35 vuotta

Ammatti: Muusikko

Kaupunginosa: Tesoma

Ota yhteyttä:

johannes.tolonen[AT]gmail.com

Facebook-poliitikkosivu

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *