Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

17.3.2017 klo 08:54

Kalle Hyötynen: reilumpaa Tamperetta rakentamassa

Perheen ”nuorimmainen”, Kosti huolehtii ansiokkaasti ulkoiluttamisestani. Kävelylenkit Kostin kanssa ovat molemmille mieluista puuhaa.

VASEN KAISTA
Tampere on kasvava, sujuvan arjen mahdollistava kaupunki joka huomioi eri elämäntilanteissa olevat kuntalaisensa tasavertaisesti.

Tamperetta rakennetaan perinteisen tehdaskaupungin historiaa kunnioittaen niin, että ihmisillä on riittävästi puistoja ja muuta vapaata kaupunkitilaa elää ja hengittää.

Millainen päättäjä?

Päättäjänä olen ennen kaikkea yhteistyöhakuinen. Kuuntelen ennen kuin kerron, ja kerron sitten mitä ajattelen. Jos jotain olen politiikasta menneinä vuosina oppinut, niin sen, että hyvänkin asian eteenpäinvieminen yksin on käytännössä mahdotonta.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tulisi pitää tiukasti kiinni itselle tärkeistä asioista ja arvoista, vaan sitä että politiikassa tulee hallita peli pelin sisällä.

Millainen Tampere?

Tampere on moneen muuhun kaupunkiin ja kuntaan nähden hyvässä asemassa siinä suhteessa, että kaupunki on vetovoimainen ja muuttoliike on kaupunkiin päin.

Kaupungin jatkuva kasvu asettaa myös moninaisia haasteita kaupungin kehittämisessä. Maankäyttö, kaavoitus, liikennesuunnittelu ja palveluiden sijoittuminen täytyy suunnitella niin, että Tampereella on hyvä asua, elää, opiskella, tehdä työtä ja yrittää.

Edellä mainituista huolehtiminen onkin mielestäni valtuutettujen tärkeimpiä tehtäviä lähitulevaisuudessa SOTE-asioiden siirtyessä maakuntiin.

Keikkahommia ja perhe-elämää

Musiikki on ollut iso osa elämääni pienestä pitäen. 80–90-lukujen taitteen lamavuosina rakentamisen taantuessa elanto haettiinkin keikkamuusikon hommissa aina Lapin laskettelukeskuksista Ruotsin laivoille.

Vuosituhannen vaihteessa ammattiyhdistystoiminta kuitenkin vei mukanaan ja soittohommat jäivät vähemmälle. Musiikki on toki vieläkin iso osa elämääni.

Perheeseeni kuuluu vaimo Tuula ja kolme aikuista lasta, joista nuorimmainen ainoana asuu enää kotona. Taloudesta löytyy myös Kosti-koiramme. Kotimme on Tampereen Hervannassa.

Rakentamista ja järjestötoimintaa

Olen tähänastisen työurani tehnyt lähes kokonaan rakennuksilla. Siellä aloitin työt rakennusmiehenä 80-luvun puolivälissä. 90-luvun alussa suoritin kirvesmiehen ammattitutkinnon ja vuosituhannen lopulla mittakirvesmiehen tutkinnon. Vuoteen 2016 toimin isohkon rakennusliikkeen mittamiehenä, pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna.

Vuoden 2016 alusta siirryin ammattiyhdistysliikkeeseen töihin. Toimin tällä hetkellä JHL:ssä järjestötoimitsijana.

Luottamustehtäväni ja vastuuni vasemmiston Tampereen valtuustoryhmässä ovat taustani takia keskittyneet rakentamiseen, kaavoitukseen ja yhdyskuntarakenteeseen laajasti.

Kalle Hyötynen:

Ikä: 49 vuotta

Ammatti: Järjestötoimitsija

Kaupunginosa: Hervanta

Kunnalliset luottamustehtävät: Kaupunginvaltuutettu, yhdyskuntalautakunnan jäsen, jätehuoltojaoston jäsen, ympäristö- ja rakennusjaoston jäsen, kaupunkikuvatoimikunnan varajäsen.

Muut luottamustehtävät: Tampereen seudun Vasemmistorakentajat ry:n puheenjohtaja, Patrian neuvottelukunnan varapuheenjohtaja.

Ota yhteyttä

Puh. 050 468 7574

kalle.hyotynen[AT]jhl.fi

Facebook

Twitter

Instagram

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *