Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

8.3.2017 klo 17:12

Mikko Aaltonen: Tampereen hyviä puolia puolustettava ja huonot korjattava

Virtaava vesi ja historialliset rakennukset luovat ainutlaatuisen ja kauniin maiseman. Tammerkoski on Tampereen sydän ja muistuttaa kaiken kiireen keskellä missä olemme ja mistä olemme tulossa.

 

VASEN KAISTA
Minun Tampereeni on hyvä paikka elää kaikille. Kaupungin pitää olla monimuotoinen ja viihtyisä. Toimivat julkiset palvelut ovat tärkeä osa minun Tamperettani.

Millainen päättäjä?

Päättäjänä olen maltillinen ja asioiden pitkäaikaisia vaikutuksia pohtiva. Päätöksiä on saatava aikaiseksi, mutta hyviä päätöksiä ei voi tehdä hätiköiden ja liian vähillä tiedoilla.

Olisin myös yhteistyökykyinen suhteessa oman ryhmäni muihin jäseniin sekä muidenkin poliittisten ryhmien edustajiin. Yksin ei saa kovin paljoa aikaiseksi.

Millainen Tampere?

Tampereella on paljon hyvää. Meillä on viihtyisä kaupunki. Hyvistä asioista on kuitenkin pidettävä kiinni ja palveluita on parannettava. Kaikilla ei ole asiat kunnossa, ja meidän on tuettava niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Terveyspalveluita on kehitettävä vielä kaupungin puolesta ennen kuin vastuu niistä siirtyy maakunnalle. Vastuun siirtymisen jälkeenkin kaupungin on huolehdittava ennaltaehkäisevistä palveluista tamperelaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Kaupunkia on kehitettävä niin, että kaupungin kasvaessa viihtyisyys säilyy. Tämä tarkoittaa muun muassa joukkoliikenteen kehittämistä.

Arki on perheen ja työn yhteensovittamista

Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Arkipäivien kulkua sanelee paljon työni apulaispormestarina. Jäljelle jäävää aikaa vietän perheen parissa. Kuntoani koitan pitää yllä juoksemalla, ja olen useampana kesänä juossut puolimaratonin.

Luen mielelläni kirjoja, kiinnostuksen kohteenani on erityisesti historia ja yhteiskunta.

Kunnallinen päätöksenteko on työtäni

Olen apulaispormestari eli päätoiminen kuntapoliitikko. Luottamustoimeni on tällä hetkellä työni. Tärkeä tehtäviäni on kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokouksiin osallistuminen sekä puheenjohtajana toimiminen kahdessa lautakunnassa.

Osallistun päätösten valmisteluun yhdessä viranhaltijoiden kanssa ja osallistun myös moniin kaupungin organisaation sisäisiin kokouksiin. Vastaan kuntalaisten kysymyksiin ja autan sekä neuvon heitä kaupungin palveluihin liittyen. Edustan kaupunkia monenlaisissa tilaisuuksia ja pidän yhteyttä kaupungin yhteistyötahoihin.

Mikko Aaltonen:

Ammatti: Apulaispormestari, talouspäällikkö

Ikä: 40 vuotta

Kaupunginosa: Amuri

Kunnalliset luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, apulaispormestari

Muut luottamustehtävät: FinnMedi Oy:n hallituksen jäsen, Coxa Oy:n hallituksen jäsen

Ota yhteyttä:

mpaaltonen[AT]gmail.com

Facebook-poliitikkosivu

Twitter

Verkkosivu

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *