Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

1.3.2017 klo 16:28

Minna Minkkinen: toiminnallinen päättäjä

Tampereessa parasta on ihmisten ja tunnelman lisäksi mahdollisuus löytää uusia hienoja paikkoja ja porttikongeja.

VASEN KAISTA
Minun Tampereeni on valovoimainen, moniarvoinen, ihmislähtöinen, vihreä ja vireä kaupunki. Minun Tampereellani kaikilla on hyvä olla ja he saavat olla omana itsenään ja pystyvät osallistumaan yhteisen kaupungin elämään. Minun Tampereellani ei ketään jätetä ulkopuolelle vaan kaikille löytyy paikka.

Millainen päättäjä?

Olen intohimoisesti asioihin suhtautuva päättäjä. Haluan perehtyä hyvin minulle tärkeisiin asioihin, kuten tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, sosiaalipalveluihin ja liikuntaan liittyviin asioihin. Perehdyn asioihin tekemällä konkreettista työtä aihealueen ympärillä ja siksi olen paljon talkoohommissa liikunta- ja yhdenvertaisuustapahtumissa. Teen paljon töitä, jotta minulle tärkeät asiat etenevät. Tartun rohkeisiinkin aiheisiin, enkä pelkää seistä niiden asioiden puolella jotka ovat minulle tärkeitä.

Millainen Tampere?

Tampere on maailman paras paikka. Tämä on juuri sopivan iso ja pieni. Täällä on kaikkea mitä toivoa saattaa. Vireä urheilu- ja kulttuurielämä, ihania ihmisiä, kaunista ja vihreää. Tampereella on parannettavaa asumisessa; edullisempaa asumista ja enemmän mahdollisuuksia asunto ensin -periaatteen asumiselle. Päihdekuntoutukseen tulisi päästä helposti. Liikunta- ja kulttuuripalvelut pitäisi katsoa yhdenvertaisuuslasien läpi ja varmistaa, että siellä ei tapahdu mitään syrjintää muun muassa hallivuorojen jaossa. Tampereella pitää panostaa entisestään kevyenliikenteenväyliin ja kehittää autotonta keskustaa. Köyhyyden ja vähäosaisuuden poistamisen tulee olla konkreettisia tekoja, ei juhlapuheita.

Vapaaehtoinen – ei VIP

Harrastan liikuntaa, keikoilla heilumista ja Netflixiä silloin, kun en istu kokouksissa, tai ole töissä. Rakastan matkustamista ja talkootöitä. Näet minut varmemmin pesemässä vessoja urheilutapahtumassa kuin istumassa tapahtuman VIP-aitioissa. Vapaa-ajalla tykkään ottaa vastaan isoja vastuullisia projekteja, joissa saan haastaa itseäni. Viimeisimpänä oli vapaaehtoistyö Kreikassa Lesboksella. Olen kädet paskassa -tyyppinen ihminen. Tekemisen kautta oivaltava.

Sosiaalialan asiantuntija

Työskentelen Tampereella huumehoitoyksikössä sosionomina. Minulle tärkeää on edelleen jatkaa valtuustossa työtä, jossa nostan esiin heikoimmassa asemassa olevat ihmiset ja ne, jotka eivät saa etujärjestöjen tai etuoikeuksiensa kautta ääntään kuuluviin päätöksenteossa. Pidän työstäni huumetyössä, mutta palvelujärjestelmän toimimattomuus tekee siitä todella vaikeaa. Siksi haluan olla mukana muokkaamassa rakenteita, ettei sosiaalityö olisi pelkkää pään seinään hakkaamista.

Minna Minkkinen:

Ikä: 32 vuotta

Ammatti: Sosionomi

Kaupunginosa: Keskusta

Kunnalliset luottamustehtävät: Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, henkilöstöjaoston jäsen

Muut luottamustehtävät: Valtion liikuntaneuvoston tasa-arvo ja yhdenvertaisuusjaoston jäsen

Ota yhteyttä:

minkkinen.minna[AT]gmail.com

Facebook-poliitikkosivu

Twitter

Instagram

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *