Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

22.3.2017 klo 16:14

Timo Lahtinen: perusinfra pidettävä kaupungin omassa hallinnassa

Vapaata tiedonvälitystä torilla.

 

VASEN KAISTA
Tampere tulee säilyttää viihtyisänä puistokaupunkina kauniine järvimaisemineen. Kulttuurin vaikutus ihmisten hyvinvointiin on suuri, samoin työn ja asumisen merkitys. Sivistyneen yhteiskunnan tulee erityisesti hoitaa vanhuksensa ja muut hoivaa tarvitsevat, kuten lapset ja vammaiset.

Millainen päättäjä?

Elämänkokemusta on kertynyt runsaasti ja kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon on tuonut matkan varrella lukuisia tehtäviä. Yhteistyökykyä ja luottamusta on riittänyt.

Millainen Tampere?

Kunnan palvelutuotanto on tärkeä työllisyyskehityksen ja edullisen hintatason kannalta. Perusinfra on pidettävä kaupungin omassa hallinnassa. Ihmisten perustarpeilla ei saa keinotella.

Työtä lapsesta saakka

Työn tekeminen on ollut ”harrastuksenani” jo lapsesta alkaen. Luonnollisesti se johti kulkuni kohti ay-liikettä ja myöhemmin työväenpuoluetta. Toverien luottamus toi eri tehtäviä niin työpaikalla kuin Sähköliitossa. Ay-liikkeen jäsenenä alkoi nyt kuudes vuosikymmen.

Parhaat vuoteni kuluivat Tampereen Puhelinosuuskunnassa asentajana. Nimien vaihtuessa jäin eläkkeelle pääluottamusmiehenä Elisa Oy:stä. Kirjaviisautta hankin kuusi vuotta Clasussa.

Timo Lahtinen:

Ikä: 70 vuotta

Ammatti: Eläkeläinen

Kaupunginosa: Pispala

Kunnalliset luottamustoimet: TKS :n johtokunnan jäsen 2001–2008, Tampereen Sähkölaitos Oy:n hallituksen jäsen 2009–2017

Muut luottamustoimet: Asunto Oy :n hallituksen puheenjohtaja

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *