Artikkeli: Uutiset 2013–2018

21.3.2017 klo 08:20

Valtuustoaloite: korotetaan nuorisovaltuutettujen palkkiota

Kokouksen pituus ei vaikuta nuorisovaltuutettujen kokouspalkkioon. Se on aina kymmenen euroa. Antti Yrjösen kuva on viime marraskuun valtuuston kokouksesta, jossa päätettiin raitiotien rakentamisesta. Kokous kesti kuusi ja puoli tuntia.

 

Toimittaja SINIKKA TORKKOLA
Kaupunginvaltuutetut Ulla-Leena Alppi (vas.) ja Johanna Loukaskorpi (sd.) esittävät, että nuorisovaltuutettujen palkkioita korotetaan seuraavan valtuustokauden alkaessa. Tällä hetkellä palkkio on 10 euroa kokoukselta. Kokouksen pituus ei korota palkkiota.  Esimerkiksi pitkistä, yli kymmenen tuntia kestävistä talousarviokokouksista nuoriovaltuutetun kokouspalkkio on sama kymmenen euroa.

– Kaupunginvaltuusto päätti helmikuussa äänestyksen jälkeen korottaa valtuutettujen ja lautakuntien jäsenten kokouspalkkioita sekä eräiden luottamushenkilöiden vuosipalkkioita. Myös apulaispormestareiden palkkoja korotettiin tuntuvasti. Olisi kohtuullista korottaa myös nuorisovaltuutettujen vaatimattomia palkkioita, perustellaan Alpin ja Loukaskorven aloitteessa.

Keskusteluissa nuorisovaltuuston kokouspalkkioista on esitetty kolme erilaista palkkokäytäntöä:

– Palkkio olisi sama kuin kaupunginvaltuutetuilla.Tämä käytäntö on mm. Joensuussa, Keravalla, Alavuudella, ja Hämeenlinnassa.

 – Kokoupalkkio on puolet kaupunginvaltuutetun palkkiosta.

 – Peruspalkkio voisi olla esimerkiksi 30 euroa ja sen jälkeen jokaiselta alkavalta tunnilta lisää 10 euroa.

Alppi ja Loukaskorpi eivät ota aloitteessaan kantaa palkkion suuruuteen. He esittävät, että viranhaltijat selvittävät kuntien palkkiokäytäntönjä ja tekevät kaupunginvaltuustolle esityksen kohtuullisista palkkioista.

Tampereen nuorisovaltuusto nimeää kaksi edustajaan kaupunginvaltuustoon ja useimpiin lautakuntiin.  Edustajilla on kokouksissa puheoikeus. Nuorisovaltuuston tehtävänä on parantaa tamperelaisten nuorten asemaa ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Nuorisovaltuuston toimintaan voivat osallistua kaikki tamperelaiset yläluokilla tai toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Nuorisovaltuusto on toiminut Tampereella jo vuodesta 1998, aluksi nimellä Nuorisofoorumi ja vuodesta 2015 alkaen Nuorisovaltuusto-nimisenä.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaistalla

Tampere nostaa kokouspalkkioita (21.2.2017)

 

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *