Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

20.4.2017 klo 09:08

Lempäälän vasemmisto piti asemansa kuntavaaleissa

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI
Lempäälässä ei kuntavaaleissa tapahtunut suuria liikahduksia suuntaan eikä toiseen puolueiden voimasuhteissa, valtuustoryhmät tosin uusiutuivat. Enemmistö valtuutetuista, 23 on uusia, uudelleen valittiin vain 20 valtuutettua.

Vihreät sai kaiḱsi lisäpaikkaa, kokoomus yhden. SDP, keskusta ja perussuomalaiset menettivät kukin paikan. Vasemmistoliitto säilytti kolme paikkaansa, ääniä tuli muutama lisää ja ääniosuus hieman aleni.

Satu Kosola, Hannu Lehikoinen ja Hannele Lehikoinen.

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä istuvat seuraavalla kaudella nykyiset valtuutetut,  luokanopettaja Hannu Lehikoinen (249 ääntä) ja suunnitteluavustaja Hannele Lehikoinen (96). Uutena valtuutettuna ryhmässä aloittaa sosiaalikasvattaja Satu Kosola (84).

Varavaltuutetuiksi valittiin perushoitaja, kehitysvammaisten ohjaaja Tarja Rossi (34 ääntä),  jäteasemanhoitaja Satu Lepola (31) ja kudonnanohjaaja, lähihoitaja Tanja Huovinen (29).

Vaalityön jälkitunnelmia arvioi Satu Kosola:
‒  Vaalityö sujui mielestäni hyvin. Olin ensimmäistä kertaa vaalipäällikkönä ja isoin energia minulta meni ehdokashankintaan. Olin ja olimme kaikki todella tyytyväisiä ehdokaslistaamme. Ensikertalaisia oli 10, ehdokkaita yhteensä 19.

‒ Aivan uutta vaalityössä oli yhteistyössä demareiden kanssa järjestetty Palefacen ilmaiskonsertti. Konsertti veti baarin täyteen kuuntelijoita ja toivottavasti se myös toi positiivista kuvaa politiikasta.

‒ Itse olin pettynyt siihen, ettemme saaneet neljättä paikkaa valtuustoon eikä kannatuksemme noussut. Syitä tälle en osaa analysoida, tiliittää Kosola.

‒ Lempäälän uudessa valtuustossa on todella paljon uusia valtuutettuja. On jännittävää nähdä, miten tämä tulee vaikuttamaan asioista päättämiseen. Lempäälä vähensi lautakunnat tulevalle kaudelle kolmeen 11-paikkaiseen lautakuntaaan, yhdyskunta-, hyvinvointi- ja sivistyslautakuntaan. Myös kunnanhallitus on 11-jäseninen. Lisäksi on kolme viiden jäsenen lautakuntaa (tarkastus-, keskusvaali- ja viranomaislautakunnat), sekä vesiliikelaitoksen johtokunta ja elinkeinopoliittinen työryhmä. Lisäksi kuntaan perustetaan valiokuntia, Kosola listaa vähentyneet luottamushenkilöiden työmaat.

‒ Seuraava tavoitteemme on tehdä tästä valtuustokaudesta paras ikinä. Tämä tapahtuu muun muassa siten, että valtuutetut ja varavaltuutetut tekevät tiivistä yhteistyötä kokousten välillä ja myös varavaltuutetut pysyvät perillä asioista.

‒ Tähän yhteistyöhön otetaan mukaan myös lautakuntien jäsenet. Viime kaudella valtuutetut joutuivat työskentelemään varsin itsenäisesti. Nyt tavoitteemme on tehdä yhteistä vasemmistolaista politiikkaa, etukäteen pohdittuja päätöksiä. Haluamme, että päätöksenteossamme on niin sanotusti yhteinen linja, asettaa Kosola tehtäviä järjestykseen.

‒ Niin, ja maakuntavaalit siintävät jo näköpiirissä. Ehdokkaiksi tarjoutuvia on minulle jo ilmoittautunutkin. Nyt olisi vaan tärkeää saada lisäinfoa vaalien ehdokasasettelusta, Satu Kosola toivoo.

|||

Lempäälän vasemmisto (Verkkosivut)

Lempäälän vasemmisto (Facebookissa)

|||

Vuoden 2017 kuntavaalien tulokset Pirkanmaalla
Kooste koko Pirkanmaan kuntavaalituloksista on ensimmäisessä osassa, osat 2-17 esittelevät kuntien vaalituloksia, ja osat 18-20 analysoivat vaalien tulosta yleisemmällä tasolla.

20: Ennakoivatko kuntavaalit maakuntavaalien tuloksia? (10.5)
19: Keskusta voittaa aina? (7.5.)
18: Punaisen Pirkanmaan paluu? Miten kukin kuntavaaleissa menestyi (28.4.)
17: Kihniössä, Urjalassa ja Vesilahdella vasemmistolla ei ehdokkaita, vaikka kannatusta on (27.4.)
16: Mänttä-Vilppulassa kolmannesta paikasta uupui 13 ääntä, Punkalaitumella vaaliliitto (26.4.)
15: Vasemmistolle lisäpaikka Parkanossa, myötätuulta Ikaalisissa, Juupajoella ja Pälkäneellä (26.4.)
14: Ruovesi: perussuomalaiset romahti, yhteislistojen kannatus kasvoi (24.4.)
13: Sosiaalidemokraatit, vasemmisto ja vihreät Sastamalan suurimmaksi ryhmäksi (23.4.)
12: Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella (21.4.)
11: Virtain vasemmiston paikkojen triplaus jäi 24 äänen päähän (20.4)
10: Lempäälän vasemmisto piti asemansa kuntavaaleissa (20.4.)
09: Vasemmiston suurin valtuustoryhmä Pirkanmaalla kasvoi, vaalivoitto Nokialla (19.4.)
08: Valkeakoski yhden paikan päähän vasemmistoenemmistöstä (19.4.)
07: Pirkkalassa vasemmiston kolmas paikka jäi kahdeksan äänen päähän (18.4.)
06: Pirkanmaan vasemmiston suurin vaalivoitto tuli Hämeenkyrössä (16.4.)
05: Akaan valtuusto pieneni, vasemmisto menetti vain yhden paikan (15.4.)
04: Ylöjärven vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi ja nuortui (12.4.)
03: Kangasalla vasemmisto ja vihreät voittivat vaalit (11.4.)
02: Vasemmistoliitto vahvistui Orivedellä (11.4.)
01: Vasemmistolle vaalivoitto myös Pirkanmaalla (10.4.)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *