Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

21.4.2017 klo 11:30

Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI
Tampereen valtuustossa kokoomus menetti kaksi paikkaa ja luovutti suurimman ryhmän aseman paikkalukunsa säilyttäneelle sosiaalidemokraattien valtuustoryhmälle. Perussuomalaiset saivat neljä valtuutettua, viisi vähemmän kuin viime vaaleissa. Vihreät nousivat kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kantaan saamalla neljä lisäpaikkaa.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on nyt Tampereen neljänneksi suurin. Vasemmiston äänimäärä kasvoi 1 862 äänellä ja ääniosuus 0,6 prosenttiyksikköä, mutta kahdeksas paikka jäi silti 219 äänen päähän.

Mikko Aaltonen, Ulla-Leena Alppi, Milka Hanhela ja Kalle Hyötynen.
Minna Minkkinen, Noora Tapio ja Sinikka Torkkola.

 

Tampereen vasemmiston valtuustoryhmään valittiin sijaisvanhempikouluttaja Ulla-Leena Alppi (1 434 ääntä), apulaispormestari Mikko Aaltonen (771), kasvatustieteiden opiskelija Milka Hanhela (588), sosionomi (AMK) Minna Minkkinen (551), järjestötoimitsija Kalle Hyötynen (457), tutkijatohtori, pääluottamusmies Sinikka Torkkola (430) ja ylioppilas Noora Tapio (346).

Hanhela ja Tapio ovat uusia valtuutettuja, Torkkola vielä istuvan valtuuston varavaltuutettu.

Tampereen vasemmiston valtuustoryhmän varavaltuutetut kesäkuussa toimikautensa aloittavassa uudessa valtuustossa ovat rikosseuraamustyöntekijä, sosionomi (AMK) Ilkka Porttikivi (310 ääntä), psykologian opiskelija Janika Kunnari (307), kunnallisneuvos Sirkkaliisa Virtanen (284), kielenkääntäjä, yrittäjä Jouni Sirén (278), koneenasentaja, Virva-Mari Rask (248), muusikko Johannes Tolonen (247) ja pääluottamusmies Antti Salonen (221).

Ryhmien väliset neuvottelut käyntiin tänään

Tänään käynnistyvät puolueiden väliset neuvottelut luottamuselinten paikkojen jaosta ja ryhmien välisestä yhteistyöstä valtuustokaudella sosiaalidemokraattien Lauri Lylyn johdolla. Vasemmistoliiton Tampereen kunnallisjärjestön (Tampereen vasemmiston) ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän yhteistä neuvotteluryhmää johtaa Mikko Aaltonen, muut neuvottelijat ovat Tampereen vasemmiston puheenjohtaja Jouni Sirén, Sinikka Torkkola ja Sirkka-Liisa Virtanen.

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmään valittiin kaksi vaalien ensikertalaista, Milka Hanhela ja Noora Tapio.

Kasvatustieteiden opiskelija Milka Hanhela on jo saanut kokemusta yhteiskunnallisesta toiminnasta muun muassa Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston (Viva) puheenjohtajana.

‒ Toivon, että nyt hieman aiempaa nuorempi ja punavihreämpi valtuusto alkaa panostaa Tampereella hyvinvointi- ja terveyspalveluihin, koulutukseen sekä kestävään ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan, kuvailee Hanhela odotuksiaan alkavalta valtuustokaudella.

‒ Omalta osaltani odotan jo, että pääsen tutustumaan muiden puolueiden valtuutettuihin ja aloittamaan yhteistyön vasemmistolle tärkeiden teemojen parissa.

‒ Politiikassa saadaan harvoin aikaan asioita yksilösuorituksilla, joten oma tavoitteeni on olla tällä kaudella mahdollisimman hyvä joukkuepelaaja ja saada sitä kautta maaliin tamperelaisten elämää helpottavia päätöksiä, asettelee Milka Hanhela tavoitteitaan.

Tampereen Vasemmistonuorten puheenjohtajuus ja muut poliittiset luottamustehtävät ovat antaneet Noora Tapiolle valtuustopaikkaan kantaneen kokemuksen ja kannatuksen.

‒ Uskon, että tuleva valtuustokausi on hyvä! Valtuuston kokoonpano vaikuttaa siltä, että voimme tehdä kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa ja panostaa yhä enemmän koulutukseen ja kulttuuriin sekä huolehtia pienituloisista, arvioi Tapio valtuustokauden näkymiä.

‒ Aion pitää tiiviisti yhteyttä äänestäjiini tulevan kauden aikana. Olen saanut jo useita yhteydenottoja Onkiniemen vanhan tehdasrakennuksen tapauksesta, kun monet kulttuuritoimijat ja yrittäjät heitettiin pihalle asbestiongelman vuoksi. Uusi valtuusto pääseekin käärimään hihansa kulttuurin suhteen heti, kun näille toimijoille pitää saada uudet tilat.

‒ Valtuustotyöskentelyssäni aion erityisesti ottaa huomioon tasa-arvon ja demokratian kysymykset. Moniin päätöksiin sisältyy vaikkapa sukupuoleen tai esteettömyyteen liittyen sellaisia tasa-arvokysymyksiä, jotka jäävät päätöksenteossa monesti varjoon. Tamperelainen demokratiakin kaipaa kasvojenkohotusta, vaikkapa Hämeenkadun avaamista yksityisautoilulle muistellen. Aion panostaa vahvasti päätöksenteon avoimuuteen ja kaupunkilaisen osallistamiseen, Tapio lupaa.

|||

Valtuustoryhmään valittujen esittely Vasen Kaistassa:

Mikko Aaltonen: Tampereen hyviä puolia puolustettava ja huonot korjattava (8.3.)
Ulla-Leena Alppi: päättäväisesti heikompien puolella (28.2.)
Milka Hanhela: tamperelaiset on säästettävä säästöiltä (3.3.)
Kalle Hyötynen: reilumpaa Tamperetta rakentamassa (17.3.)
Minna Minkkinen: toiminnallinen päättäjä (1.3.)
Noora Tapio: kaupunkikulttuuria arvostava aktivisti (7.3.)

Sinikka Torkkola: Tampereesta kaikkien ihmisten kaupunki (7.3.)

Valtuustoryhmän työskentelyyn osallistuvat myös varavaltuutetut:

Janika Kunnari: politiikka on minulle myös mielenterveystyötä (1.3.)
Ilkka Porttikivi: Tampere esimerkkinä muille kaupungeille (3.3.)
Virva-Mari Rask: arjen tuntien, vahvalla aattella (3.3.)
Antti Salonen: rakennetaan hyvästä työelämästä tulevaisuutta (7.3.)
Jouni Sirén: haluan tasa-arvoisen Tampereen (3.3.)
Johannes Tolonen: rockia, rauhaa ja rakkautta (2.3.)
Sirkkaliisa Virtanen: kokemuksella ja kuntalaisia kuunnellen (8.3.)

Tampereen Vasemmisto (verkkosivut)
Tampereen vasemmisto (Facebook-sivu)

|||

Vuoden 2017 kuntavaalien tulokset Pirkanmaalla
Kooste koko Pirkanmaan kuntavaalituloksista on ensimmäisessä osassa, osat 2-17 esittelevät kuntien vaalituloksia, ja osat 18-20 analysoivat vaalien tulosta yleisemmällä tasolla.

20: Ennakoivatko kuntavaalit maakuntavaalien tuloksia? (10.5)
19: Keskusta voittaa aina? (7.5.)
18: Punaisen Pirkanmaan paluu? Miten kukin kuntavaaleissa menestyi (28.4.)
17: Kihniössä, Urjalassa ja Vesilahdella vasemmistolla ei ehdokkaita, vaikka kannatusta on (27.4.)
16: Mänttä-Vilppulassa kolmannesta paikasta uupui 13 ääntä, Punkalaitumella vaaliliitto (26.4.)
15: Vasemmistolle lisäpaikka Parkanossa, myötätuulta Ikaalisissa, Juupajoella ja Pälkäneellä (26.4.)
14: Ruovesi: perussuomalaiset romahti, yhteislistojen kannatus kasvoi (24.4.)
13: Sosiaalidemokraatit, vasemmisto ja vihreät Sastamalan suurimmaksi ryhmäksi (23.4.)
12: Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella (21.4.)
11: Virtain vasemmiston paikkojen triplaus jäi 24 äänen päähän (20.4)
10: Lempäälän vasemmisto piti asemansa kuntavaaleissa (20.4.)
09: Vasemmiston suurin valtuustoryhmä Pirkanmaalla kasvoi, vaalivoitto Nokialla (19.4.)
08: Valkeakoski yhden paikan päähän vasemmistoenemmistöstä (19.4.)
07: Pirkkalassa vasemmiston kolmas paikka jäi kahdeksan äänen päähän (18.4.)
06: Pirkanmaan vasemmiston suurin vaalivoitto tuli Hämeenkyrössä (16.4.)
05: Akaan valtuusto pieneni, vasemmisto menetti vain yhden paikan (15.4.)
04: Ylöjärven vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi ja nuortui (12.4.)
03: Kangasalla vasemmisto ja vihreät voittivat vaalit (11.4.)
02: Vasemmistoliitto vahvistui Orivedellä (11.4.)
01: Vasemmistolle vaalivoitto myös Pirkanmaalla (10.4.)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *