Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

18.4.2017 klo 14:57

Pirkkalassa vasemmiston kolmas paikka jäi kahdeksan äänen päähän

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI   
Pirkkalassa vasemmistoliitto menetti yhden valtuustopaikan hyvin täpärästi, kahdeksalla äänellä. Suuria muutoksia ei Pirkkalan 43-paikkaiseen valtuustoon tullut. Vasemmiston lisäksi paikan menettivät kokoomus ja perussuomalaiset, yhden lisäpaikan saivat sosiaalidemokraatit, vihreät ja kristillisdemokraatit.

Mikko Kuoppa ja Rauno Lehtinen

 

Vasemmistoliiton uuteen valtuustoryhmään valittiin nykyisenkin valtuustoryhmän jäsenet, entinen kansanedustaja Mikko Kuoppa 190 äänellä ja jälkikäsittelijä, pääluottamusmies Rauno Lehtinen 124 äänellä. Varavaltuutetuiksi valittiin asiakaspalvelija Senni Almusa (86 ääntä) ja varatuomari Jouni Kallioluoma (65).

Pirkkalan vasemmiston valtuustoryhmään edellisissä vaaleissa valittu varastomies Harri Aalto muodosti oman ryhmänsä valtuustokauden kuluessa. Hänet valittiin nyt valtuustoon SDP:n listalta.

Vaalityö sujui hyvin yli kuntarajan

‒ Vasemmiston vaalityö oli aktiivisempaa, kuin edellisissä kuntavaaleissa. Torilla ja marketeissa oltiin enemmän kuin viimeksi, kertoo Jouni Kallioluoma.

‒ Uutta oli se, että yhdistimme Partolan alueella markettien (Citymarket, S-Market) yhteydessä pidetyt vaalitilaisuudet tamperelaisten ehdokkaiden kanssa, koska noissa paikoissa käy yhtä hyvin tamperelaisia kuin pirkkalalaisia.

‒ Kuntarajat ylittävästä yhteistyöstä jäi erittäin hyvä maku ! Tätä tehdään jatkossakin. Kiitokset Keski-Tampereen vasemmistolle ja Partolaan suunnistaneille ehdokkaille sekä erityisesti Ilkka Hirvelle.

‒ Pirkkalan Vasemmisto hävisi yhden paikan juuri ja juuri, kahdeksan ääntä jäi puuttumaan siitä, että olisimme saaneet kolmannen valtuutetun. Nyt viimeinen paikka meni kokoomukselle, Kallioluoma harmittelee.

‒ Toisaalta äänimäärämme pysyi lähes samana viime kuntavaaleihin nähden, vaikka Harri Aalto loikkasi toiseen ryhmään. Se osoittaa, että vasemmiston kannatus Pirkkalassa on melko vakaata. Kunnan väestörakenne ei valitettavasti tue vasemmiston kannatusta.

Jouni Kallioluoma

‒ Kristillisdemokraatit sai yhden valtuutetun lisää, joten olemme kaksi pienintä, molemmilla kaksi valtuutettua 43:sta. Joudumme tyytymään vähäisempään vaikutusvaltaan kuin aikaisemmilla vaalikausilla.

‒ Ryhmien väliset neuvottelut muun muassa pormestarikysymyksestä ovat vielä aika lailla auki eikä lopputulosta voi tässä vaiheessa ennakoida. Pääosa valtuutetuista vaihtui uusiin eikä läheskään kaikkien suuntautumisesta ole selvyyttä, Kallioluoma erittelee tilannetta vaalien jälkeen.

‒ Vasemmisto pyrkii kunnanhallitukseen koko kaudeksi. Lautakuntia on pakollisten tarkastus- ja keskusvaalilautakunnan lisäksi enää kaksi, hyvinvointi- ja yhdyskuntalautakunnat. Edustus niissä on vielä aivan auki. Samoin edustukset tulevissa uusissa valiokunnissa jäävät nähtäväksi. Pyrimme tietenkin toteuttamaan vaaliohjelmaamme (katso linkki jutun jälkeen) myös valiokuntien kautta, Kallioluoma lupaa.

‒ Pirkkalassa ahdistaa erityisesti tulevalla kaudella soteen liittyen se, jääkö kuntaan sosiaalitoimisto, sekä se, pysyykö terveyskeskuksessa hyvin toimiva vuodeosasto. Pahimmillaan niiden molempien menetys olisi kyllä paha suonenisku kunnan palveluille.

‒ Alkavalla vaalikaudella haemme enemmän näkyvyyttä, koko vaalikauden ajan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta muutakaan mahdollisuutta emme näe, vetää Jouni Kallioluoma yhteen vaalianalyysinsä.

 

Pirkkalan vasemmisto (Kuntavaalisivut)

|||

Vuoden 2017 kuntavaalien tulokset Pirkanmaalla
Kooste koko Pirkanmaan kuntavaalituloksista on ensimmäisessä osassa, osat 2-17 esittelevät kuntien vaalituloksia, ja osat 18-20 analysoivat vaalien tulosta yleisemmällä tasolla.

20: Ennakoivatko kuntavaalit maakuntavaalien tuloksia? (10.5)
19: Keskusta voittaa aina? (7.5.)
18: Punaisen Pirkanmaan paluu? Miten kukin kuntavaaleissa menestyi (28.4.)
17: Kihniössä, Urjalassa ja Vesilahdella vasemmistolla ei ehdokkaita, vaikka kannatusta on (27.4.)
16: Mänttä-Vilppulassa kolmannesta paikasta uupui 13 ääntä, Punkalaitumella vaaliliitto (26.4.)
15: Vasemmistolle lisäpaikka Parkanossa, myötätuulta Ikaalisissa, Juupajoella ja Pälkäneellä (26.4.)
14: Ruovesi: perussuomalaiset romahti, yhteislistojen kannatus kasvoi (24.4.)
13: Sosiaalidemokraatit, vasemmisto ja vihreät Sastamalan suurimmaksi ryhmäksi (23.4.)
12: Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella (21.4.)
11: Virtain vasemmiston paikkojen triplaus jäi 24 äänen päähän (20.4)
10: Lempäälän vasemmisto piti asemansa kuntavaaleissa (20.4.)
09: Vasemmiston suurin valtuustoryhmä Pirkanmaalla kasvoi, vaalivoitto Nokialla (19.4.)
08: Valkeakoski yhden paikan päähän vasemmistoenemmistöstä (19.4.)
07: Pirkkalassa vasemmiston kolmas paikka jäi kahdeksan äänen päähän (18.4.)
06: Pirkanmaan vasemmiston suurin vaalivoitto tuli Hämeenkyrössä (16.4.)
05: Akaan valtuusto pieneni, vasemmisto menetti vain yhden paikan (15.4.)
04: Ylöjärven vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi ja nuortui (12.4.)
03: Kangasalla vasemmisto ja vihreät voittivat vaalit (11.4.)
02: Vasemmistoliitto vahvistui Orivedellä (11.4.)
01: Vasemmistolle vaalivoitto myös Pirkanmaalla (10.4.)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *