Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

24.4.2017 klo 17:33

Ruovesi: perussuomalaiset romahti, yhteislistojen kannatus kasvoi

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI   
Ruoveden valtuuston kesäkuussa toimikautensa alkava kokoonpano poikkeaa useimmista pirkanmaalaisista valtuustoista. Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja vihreät puuttuvat kokonaan kunnan korkeimmasta päätöksentekoelimestä. Vuoden 2012 kuntavaaleissa perussuomalaiset nousivat Ruoveden kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi liki 20 prosentin kannatusosuudella ja 538 äänellä. Nyt perussuuomalaiset jäivät ilman valtuustopaikkoja 38 äänellään.

Ruovesi kuuluu valtuustoaan pienentäneisiin kuntiin, kesäkuussa toimikautensa aloittaa 21 valtuutettua, kuusi vähemmän kuin nykyisessä valtuustossa. Myös ääniään hiukan menettäneet, vaikkakin kannatusosuuttaan nostaneet, keskusta, sosiaalidemokraatit ja vasemmisto menettivät kukin yhden paikan. Ruoveden sitoutumattomat -yhteislista voitti kaksi paikkaa ja sitoutumaton kuntalaisten parhaaksi -yhteislista yhden paikan.

Raimo Leppänen ja Mikko Niemelä

 

Vasemmiston kannatus on Ruovedellä suurempaa kuin Pirkanmaalla keskimäärin. Kannatusosuus nousi puoli prosenttiyksikköä, 285 ääntä toi 10,6 prosentin osuuden äänistä. Vasemmiston valtuustoryhmään valittiin varastomies Raimo Leppänen (97 ääntä) ja yhteiskuntatieteiden maisteri, aineenopettaja Mikko Niemelä (55 ääntä). Varavaltuutetun asemiin ylsivät työnohjaaja Sinikka Jokinen (44 ääntä) ja puutyöntekijä Riitta Rasinen (43 ääntä).

Sitoutumattomat yhteislistat saivat suurimman kannatuksensa Pirkanmaalla juuri Ruovedellä, jossa niiden yhteenlaskettu kannatusosuus on lähes 17 prosenttia. Pirkanmaalla yhteislistoilta valittiin yhteensä 13 valtuutettua. Toiseksi suosituimpia yhteislistat olivat Ruoveden naapurikunnassa Virroilla, kolme valtuutettua 11,7 prosentin kannatusosuudella.

Tampereella kaksi yhteislistaa sai yhteensä neljä valtuutettua 6,6 prosentin kannatusosuudella. Lisäksi yhteislistoilta valittiin Valkeakoskella kaksi valtuutettua 5,2 prosentin kannatusosuudella ja Kihniössä yksi 5,9 prosentin kannatusosuudella.

|||

Ruoveden vasemmisto (Facebook-sivut) 

|||

Vuoden 2017 kuntavaalien tulokset Pirkanmaalla
Kooste koko Pirkanmaan kuntavaalituloksista on ensimmäisessä osassa, osat 2-17 esittelevät kuntien vaalituloksia, ja osat 18-20 analysoivat vaalien tulosta yleisemmällä tasolla.

20: Ennakoivatko kuntavaalit maakuntavaalien tuloksia? (10.5)
19: Keskusta voittaa aina? (7.5.)
18: Punaisen Pirkanmaan paluu? Miten kukin kuntavaaleissa menestyi (28.4.)
17: Kihniössä, Urjalassa ja Vesilahdella vasemmistolla ei ehdokkaita, vaikka kannatusta on (27.4.)
16: Mänttä-Vilppulassa kolmannesta paikasta uupui 13 ääntä, Punkalaitumella vaaliliitto (26.4.)
15: Vasemmistolle lisäpaikka Parkanossa, myötätuulta Ikaalisissa, Juupajoella ja Pälkäneellä (26.4.)
14: Ruovesi: perussuomalaiset romahti, yhteislistojen kannatus kasvoi (24.4.)
13: Sosiaalidemokraatit, vasemmisto ja vihreät Sastamalan suurimmaksi ryhmäksi (23.4.)
12: Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella (21.4.)
11: Virtain vasemmiston paikkojen triplaus jäi 24 äänen päähän (20.4)
10: Lempäälän vasemmisto piti asemansa kuntavaaleissa (20.4.)
09: Vasemmiston suurin valtuustoryhmä Pirkanmaalla kasvoi, vaalivoitto Nokialla (19.4.)
08: Valkeakoski yhden paikan päähän vasemmistoenemmistöstä (19.4.)
07: Pirkkalassa vasemmiston kolmas paikka jäi kahdeksan äänen päähän (18.4.)
06: Pirkanmaan vasemmiston suurin vaalivoitto tuli Hämeenkyrössä (16.4.)
05: Akaan valtuusto pieneni, vasemmisto menetti vain yhden paikan (15.4.)
04: Ylöjärven vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi ja nuortui (12.4.)
03: Kangasalla vasemmisto ja vihreät voittivat vaalit (11.4.)
02: Vasemmistoliitto vahvistui Orivedellä (11.4.)
01: Vasemmistolle vaalivoitto myös Pirkanmaalla (10.4.)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *