Artikkeli: Uutiset 2013–2018

18.5.2017 klo 15:47

Hannu Salamalle perustetaan nimikkoseura

Hannu Salama. Kuva: Otava/Irmeli Jung 2003.

 

JUSSI NIINENMAA   
Hannu Salama on asunut pitkään Helsingissä, mutta monet muistavat hänet Pispalan poikana. Pispalalaisuus on vahvasti mukana myös hänen teoksissaan.

Salaman proosaa on kuvattu työväenluokkaiseksi ja hän on kirjoittanut myös runoja. Yhteensä Salama on julkaissut viitisenkymmentä teosta. Ehkä kuuluisimmat niistä ovat Juhannustanssit (jonka vuoksi hänet tuomittiin jumalanpilkasta), Minä, Olli ja Orvokki sekä Siinä näkijä missä tekijä, joka kertoo Tampereen seudun sota-aikaisista toisinajattelijoista ja -tekijöistä.

Hannu Salama täytti viime syksynä 80 vuotta. Milla Peltosen teos Paperilla seisova Perkele Hannu Salaman elämä ja kirjat ilmestyi samaan aikaan.

Suomessa on tällä hetkellä runsaat 70 kirjailijoiden nimikkoseuraa, mutta Hannu Salamalle sellaista ei ole vielä perustettu. Salaman kirjalliset ansiot ovat kuitenkin niin mittavat ja hänen ajatuksensa niin omaperäisiä, että hänen nimikkoseuransa perustamiselle on vahvat perusteet. On myös helppo nähdä, että sellainen perustetaan juuri Tampereella.

Hannu Salaman kirjailijanimikkoseuran perustamiskokous pidetään Sampolan kirjaston neuvotteluhuoneessa perjantaina 19.5. klo 18.00 alkaen. Tervetuloa!

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *