Artikkeli: Uutiset 2013–2018

31.5.2017 klo 21:50

Vasemmisto mukaan Tampereen pormestariohjelmaan

Kesäkuussa valtuustosali täyttyy uudella valtuustolla, jonka kaikki ryhmät ovat mukana pormestariohjelmassa. (Kuva: Ulla-Leena Alppi)

 

VK   
Tampereen Vasemmiston valtuustoryhmä ja kunnallistoimikunta ovat tänään yhdessä päättäneet, että vasemmistoliitto allekirjoittaa Lauri Lylyn pormestariohjelman. Ohjelma sisältää paljon vasemmistoliiton vaaliohjelmassakin mainittuja tärkeitä tavoitteita, kuten panostamisen työllisyyteen ja koulutukseen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden turvaamisen, köyhyysohjelman ja siihen kuuluvan aktiivipassin kehittämisen sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen.

Näiden lisäksi esimerkiksi Eteläpuiston suojeleminen on Tampereen vasemmistolle tärkeä tavoite. Vasemmistoliitto tulee tekemään parhaansa, jotta sen ajamat tavoitteet toteutuvat. Vasemmistoliitto on huolissaan palvelulupausten ja taloustavoitteiden välisestä ristiriidasta. Tiukka menokuri ei sovi yhteen peruspalveluiden turvaamisen kanssa.

Tampereen vasemmiston uusi valtuustoryhmä ja kunnallistoimikunta ovat kokoontuneet asian tiimoilta jo moneen otteeseen seuraten tilanteen ja näkemysten kehittymistä muissa valtuustoryhmissä. Myös luottamustoimipaikkojen jako on ollut kynnyskysymys, josta on neuvoteltu paljon. Asiaa käsiteltiin myös Tampereen vasemmiston kunnallisjärjestön kevätkokouksessa tiistaina 30.5. Monitoimitalo 13:ssa.

Aiheesta aiemmin Vasen Kaistassa

Paikkajako ratkaisee vasemmiston tuen pormestariohjelmalle (23.5.2017)

Tampereen vasemmisto aloitti luottamushenkilöiden valintojen valmistelun (11.5.)

Oikeisto hävisi kuntavaalit Tampereella (21.4.2017)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *