Artikkeli: Uutiset 2013–2018

20.6.2017 klo 12:13

Tampereen valtuusto: Pormestariohjelma puhutti, luottamushenkilövalinnoista äänestys

Tampereen valtuuston kokous venyi myöhään kesäillan hämärään, kuten valtuustosalin ikkunastakin saattoi nähdä. (Kuva: Sinikka Torkkola)

JANIKA KUNNARI   
Tampereen kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston paikkavalintoja tahkottiin jälleen maanantaina. Konsernijaoston jäseneksi vasemmistoliitosta valittiin Sinikka Torkkola, tarkastuslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi Sampsa Rantanen ja varajäseneksi Johannes Asikainen. Maahanmuuttajaneuvoston varsinaiseksi jäseneksi valittiin Mahmoud Machaal ja varajäseneksi Zafar Ahmed. Kadunnimitoimikuntaan nimettiin Sudath Perera.

Vasemmistoliitto ei saanut kaupunginhallituksen edustajina lautakuntiin yhtään paikkaa, mikä on herättänyt valtuustoryhmässä hämmennystä. Vammaisneuvostoon saatiin varsinaisen jäsenen Liisa Aholan lisäksi hieman yllättäen myös varajäsen, ja tähän tehtävään nimettiin Christina Brandt.

Kaupunginhallitus käsitteli myös valtuutettujen Ulla-Leena Alpin ja Johanna Loukaskorven (sd.) valtuustoaloitetta, jossa esitettään valtuuston kokouksiin osallistuvien nuorisovaltuuston edustajien kokouspalkkion nostamista 20 eurosta 40 euroon ja lautakuntien kokouspalkkiota 10 eurosta 20 euroon. Kaupunginhallitus päätti esittää korotuksia valtuustolle päätettäviksi.

Pormestariohjelma puhutti

Valtuuston kokouksessa keskusteltiin pitkään Lauri Lylyn pormestariohjelmasta. Ulla-Leena Alppi esitteli vasemmistoliiton näkemyksen, jonka mukaan ohjelma tarjoaa paljon mahdollisuuksia toteuttaa inhimillistä ja kestävää politiikkaa, mutta sisältää myös merkittäviä riskejä tavoitteiden toteutumiselle. Pormestariohjelmassa halutaan hillitä menoja ja esitetään veronkorotus mahdolliseksi toimenpiteeksi aikaisintaan vuonna 2020, mikä on vasemmistoliiton mielestä ristiriidassa hyvinvoinnin lisäämisen tavoitteiden kanssa.

Valtuutettu Minna Minkkinen painotti konkreettisten toimenpiteiden tarvetta, jotta kunnianhimoiset tavoitteet – kuten yhdenvertaisuus, työttömyyden väheneminen sekä harrastamisen hinnan lasku – voisivat toteutua.

Valtuutettu Sinikka Torkkola nosti esille itsensätyöllistäjien aseman ja peräänkuulutti heidän toimintaedellytystensä vahvistamista käytännössä. Torkkola kysyi myös, kuinka palvelulupaus aiotaan lunastaa, mikäli veronkorotusta ei olla valmiita tekemään. Hän toi esille myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöryhmän perustamistarpeen.

Äänestys lautamiehistä pitkitti kokousta

Kaupunginvaltuusto valitsi maanantaisessa kokouksessaan jäseniä johtokuntiin ja muihin luottamustehtäviin. Vasemmistoliiton edustajaksi Sara Hildénin taidemuseon johtokuntaan valittiin Sohvi Sirkesalo ja hänen varajäsenekseen Leena Rodriguez, Tampereen Infran johtokuntaan Janika Kunnari ja varajäseneksi Javiera Marchant Aedo, Tampereen kaupunkiliikenteen johtokuntaan Tatu Ahponen ja varajäseneksi Susanna Leinonen. Tilakeskuksen johtokunnan varsinaiseksi jäseneksi nimettiin Johannes Tolonen ja varajäseneksi Juho Puusniekka, Tampereen Veden johtokunnan varsinaiseksi Aapo Niemi ja varajäseneksi Emmi Liinalaakso sekä Tampereen Voimian johtokuntaan Ilkka Järvelä ja hänen varajäsenekseen Jani Salminen. Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaalissa valittiin Päivi Tyni. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon nimettiin Anu Ropponen ja varajäseneksi Pekka Pälmä ja hallitukseen Sinikka Torkkola.

Aarne Raevaaran (vata) vaatimuksesta Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamiesten paikoista käytiin suljettu lippuäänestys. Äänestyksestä huolimatta lautamiehiksi valittiin henkilöt, joista oli sovittu puolueiden välisiissä neuvotteluissa. Vasemmistoliitosta Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamiehiksi valittiin Annu Toljola, Ari Jalava sekä Wilhelmiina Karikko.

Ääntenlaskenta venyi pitkälle iltaan, joten valtuusto jätti pöydälle muut kuin luottamushenkilöiden valintapäätökset. Pöydälle jääneiden asioiden joukossa oli muun muassa Sirkkaliisa Virtasen (vas.) aloite, joka käsitteleen lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaistassa:

Tampereen Vasemmiston uusi valtuustoryhmä aloitti työt

Vasemmiston ehdokkaat Tampereen luottamustehtäviin valittu

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Työllisyyttä, tasa-arvoa ja veronkorotuksen tarpeen arviointia (Sinikka Torkkolan puheenvuoro valtuustossa, julkaistu Torkkolan verkkosivulla)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *