Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

21.6.2017 klo 09:10

Yllätyksiä erämaassa ‒ Pohjaslahden Egypti

Erämainen tervehdys. Elävä lajitoveri on saattanut joskus pistäytyä katsomassa kuvaansa. Pohjaslahdesta kertovan artikkelisarjan toinen osa vie Egyptiin.

 

Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI   
Tampereelta pohjoiseen mennään sydänmaille. Tuo vanhahtava sanonta tulee mieleen teiden pienentyessä ja niiden numeroiden suurentuessa. Ellei tiedä, minne on menossa, ei sinne löydä vahingossakaan paitsi onnellisen sattuman kautta. Suomessa on paljon kauniita maisemia, unohdettuja kyliä ja lähes asumattomia taloja. Toisaalta sitten on ruuhka-Suomea, tiivisrakentamista ja liikenneruuhkia. Jatkuva melu häiritsee jopa tiedostamattomasti. Modernin elämäntavan sanotaan syövän ihmistä.

Vajaa viikko sitten järkyttävä uutinen levisi mediassa: viidesosa nuorista aikuisista käyttää säännöllisesti reseptilääkkeitä selviytyäkseen työelämässä täällä Suomessa. Käytössä on kipulääkkeitä, unilääkkeitä ja erilaisia psyykenlääkkeitä. Jenkkilässä ollaan psyykkisessä rasituksessa paljon meitä edellä. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että jo kaikille koululaisille pitäisi opettaa mielenhallintaa ja keskittymistä, ettei koko kansakunta lopulta koe burn outia. Yhdysvaltojen menestyvillä alueilla pilvenpiirtäjät raapivat taivasta ja monikaistaiset moottoritiet halkovat maisemaa. Monesta kaupungista kerrotaan ylpeinä, että se ei koskaan nuku. Tosin ihmisen pitää nukkua pysyäkseen terveenä.

Ilma on puhdistunut viime vuosikymmeninä niin, että naava kasvaa jälleen. Puhdistuminen alkoi Mäntän paperitehtaan sulkeuduttua. Luonto hoitaa loput. Erityisesti havupuut hävittävät saasteita. (Tuore tutkimus Tiede-lehdessä)

 

Suomessakin kaupunkisuunnittelijat ovat sairastuneet pilviä hipovaan hybrikseen. Seuraamalla kansainvälistä tutkimusta saisi hyvin nopeasti selville, ettei tuollainen kaupunkisuunnittelu edistä ihmisen terveyttä. Tosin tätä hybristä tukevaa tutkimustoimintaakin esiintyy. Sen mukaan on aivan yhtä hyvä katsella tekokasveja kuin oikeitakin. Aivot eivät muka huomaa eroa. Tosiasia on, että liian urbaani ympäristö sairastuttaa. Japanissa ja Yhdysvalloissa on huomattu luonnon hoitava vaikutus. Pitkäkestoiseen stressiin määrätään metsäkylpyjä ja oleskelua luonnossa. On menty niin pitkälle, että ihmisen normaali luontosuhde tuotteistetaan ja myydään.

Meillä on onneksemme vielä liki koskematonta luontoa ikiaikaisessa ympäristössä. Ylä-Pirkanmaalla on mahdollisuus nauttia aidosta rauhasta luonnon omilla ehdoilla. Sellaisen mahdollisuuden tarjoaa esimerkiksi Egyptin pyhä ja arki, pieni harrastuksenomainen maaseutuyritys. Sen ideana on jakaa muillekin ihmisille mahdollisuutta nauttia luonnonrauhasta ja elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Yritystä emännöi Kirsi-Maaria Jyväsjärvi, syntyperäinen egyptiläinen. Hänen puolisonsa Pertti Jyväsjärvi on kouluttautunut kylätalkkariksi.

Kirsi-Maaria ja Pertti Jyväsjärvi toivottavat myös satunnaiset matkailijat tervetulleiksi.

 

Suurin osa lähinaapurustosta on kesäasukkaita. Lähinaapuri tarkoittaa pääasiassa muutaman kilometrin etäisyydellä olevia mökkejä. Ympäri vuoden asuvia asukkaita on todella vähän, mutta  Egypti on aina lämpöisenä. Pariskunta pyrkii luomaan ja rakentamaan yhteisöllisyyttä kyläläisten ja kesäasukkaiden kanssa. Tällaiseksi keinoksi he keksivät kesäkioskin palveluineen. Säännöllisesti kioski on auki vain pari tuntia iltaisin, mutta palvelee sopimuksen mukaan ja tarvittaessa, jos isäntäväki on paikalla.

Vieraalla maalla?

Egyptin tila oli aikaisemmin Pohjaslahden kuntaa, mutta vuonna 1973 tapahtuneen kuntaliitoksen kautta se siirtyi Virtain kuntaan. Ympäristö on todella erämainen. Egyptin tila sijaitsee Syväjärven maisemissa. Järvellä käy aterioimassa lähistöllä pesivä joutsenpariskunta. Jossakin peltoaukealla saattaa nähdä kurkia syömäpuuhissa.

Jännittävää, mutta ei kaikkien mielestä kovin mukavaa, on mahdollisuus aitoon kohtaamiseen suurpetojen kanssa. Toiset toki ovat niistä kovin innoissaan. Suhtautuminen suurpetoihin jakaa mielipiteitä. Maankuulun karhunkaatajan Martti Kitusen museo sijaitsee 15 kilometrin päässä Kotalassa. Karhut ovat palanneet takaisin mailleen, vaikka ovatkin vielä jokseenkin harvinaisia.

Egyptin pyhä ja arki tarjoaa tilapäistyötä satunnaisesti seudun ihmisille. Isojen tilausten toteutukseen on pakko palkata aputyövoimaa. Kirsi-emäntä miettii yrittäjyytensä luonnetta. Harrastuksenomaisena yritys tuo virkistävää vaihtelua hiljaiseen arkeen. Päivän tapaus on, jos yksi auto ajaa Egyptintietä suuntaan tai toiseen. Tästä syystä luonnonrauha on aidosti rikkomaton.

Vanha rakentaminen kestää aikaa ja muutoksia. Kiviseinille on aivan sama, suojaavatko ne eläimiä vai ihmisiä. Nykyisin kivinavetan suojissa on juhlatila esiintymislavoineen.

 

Ajatus luonnon ehdoilla toimimisesta näkyy Egyptin pihapiirissä teeskentelemättömästi. Jos yritystoiminta olisi ammattimaista, sen luonne muuttuisi. Entinen kivinavetta näyttää kasvavan maasta. Ympäristöä ei ole liikaa hoidettu. Puna-ailakit saivat rajatusti valloittaa pyramidiksi sanotun vanhan maakellarin rinteen. Ainoa kompromissi nykyajalle on muutama frisbeegolfmaali takapihalla.

Päärakennuksessa on normaalit mukavuudet, juokseva vesi, sähkö ja sisävessa. Uusi porakaivo turvaa ympärivuotisen vedensaannin. Mummulaksi nimetyssä päärakennuksen osassa on muutama majoituspaikka. Piharakennuksessa on kesäistä yöpymistilaa. Siellä on mahdollista nauttia kesäsateen rauhoittavasta ropinasta aitan katolle.

Egyptin kissat ovat vilkkaita ja seurallisia. Erityistä herkkua on kotijärven luomuinen lähiruoka, elävä kala.

 

Syväjärven rantaan kiemurtelee pieni polku. Kissat kirmaavat edellä, sillä rannassa saattaa olla luvassa kala-ateria suoraan katiskasta. Kissatkin arvostavat tuoretta luomuista lähiruokaa. Rannassa on ikkunaton hiljentymisaitta. Valoa sinne tulee avoimesta ovesta tai kynttilöistä. Lampukka valaisee ikonia. Jos on sulkenut oven jäljessään, voi hiljentymisaitassa kuunnella omaa hengitystään ja sydämensä sykettä. Ilman meditaatiotakin aika katoaa ja tulee syvä rauhallinen yhteys oman itsensä kanssa. Tynnyrisauna lämpiää nopeasti ja antaa armaat löylyt. Vene rannassa odottaa soutajaa.

Tulevaisuutta kohti päivä kerrallaan

Ensi talveksi Egyptin emäntä on saanut opettajan sijaisuuden Virroilta. Viime vuodet hän on opettanut Mikkelissä, mikä on merkinnyt Pyhän ja arjen toiminnan asettumista ainoastaan koulun loma-aikoihin. Nyt olisi mahdollisuus kehittää enemmän ympärivuotista ohjelmaa. Avantouinti, lumikenkäily, laavu ja valosaastetta vailla oleva tähtitaivas ovat mahdollisuuksia.

Kesän luontomatkailulle puitteet ovat oivalliset. Monenmittaisia patikointilenkkejä mielenkiintoisissa maisemissa riittää. Polkupyöriä on hankittu vuokrattavaksi. Päivän pyöräilymatkan etäisyydellä ovat luonnonkauniit Salussärkkä ja Rantalansärkkä, Monoskylän Takalahden jylhät maisemat sekä Virtain Torisevanjärvien henkeäsalpaavat näkymät.

Erämaisesta sijainnistaan huolimatta Egypti on kansainvälinen monessakin mielessä. Se on mukana kansainvälisessä vapaaehtoistyöohjelmassa ja tarjoaa näin eri maista tuleville nuorille mahdollisuuden tutustua aitoon suomalaiseen maaseutuun. Emäntä on aiemmin ollut kulttuurisihteerinä kunnissa ja toiminut matkaoppaana. Hektisessä elämänmenossa mukana olleena hiljaisuuden ja rauhoittumisen merkitys on tullut omakohtaisesti tutuksi. Asiakkaita on tullut eri maista ja omien sukulaisten kautta yhteydet ovat ympäri maailmaa. Metsäpolulla voi vastaan kävellä afroamerikkalainen nuori saunavihta kainalossa.

Egypti on entinen torppa, joka on ollut 101 vuotta Jyväsjärven suvulla. Nimi lienee peräisin ajalta, jolloin sinne ei ollut kunnon teitä. Matka Egyptiin oli konkreettisesti korpivaellusta.

 

Kirsi-Maaria Jyväsjärvi on hermoratahieronnan mestaritutkinnon suorittanut terapeutti ja aikoo kouluttaa itseään yrttien lääkinnällisten vaikutusten tuntemiseen. Kaukainen esi-isä on ollut kuuluisa kansanparantaja. Ihmisen luontosuhde on muuttunut riistäväksi ja niinpä myös syväkosketus luontoon on kadonnut. Egyptin pyhän ja arjen yksi sisään rakennettu tavoite on auttaa ihmisiä löytämään se uudelleen.

Meidän tulisi opetella kohtaamaan luonto uudelleen ennen kuin olemme tuhonneet sen. Median tuomaa infoähkyä, ikuista kiirettä ja jatkuvaa hälinää pääsee pakoon helposti. Vain reilun sadan kilometrin päässä Tampereelta odottaa liki koskematon luonto ja ihmisiä, jotka auttavat kokemattomiakin kohtaamaan luonnon turvallisesti ja aidosti.

|||

Kadonneet kunnat – Pohjaslahti

Tämä on Pohjaslahdesta kertovan artikkelisarjan toinen osa. Muut osat:
Pohjaslahti ‒ kadonneen kunnan historiaa (19.6.2017)
Pohjaslahden Vehkaniemi: aikamatka antaa levollista voimaa (28.6.2017)

Lue lisää muualta verkossa:

Pohjaslahden kylän kotisivut

Egyptin pyhä ja arki (Facebook-sivut)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *