Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

28.7.2017 klo 17:59

Festivaali rakennetaan talkootyöllä

Tapahtuman rakentaminen on alkanut. Kuva viime maanantailta. Työväen musiikkitapahtuma käynnistyi eilen torstaina.

 

Teksti ja kuvat: WANDA LINDGREN
Maanantaiaamuna Tervasaaren paperitehtaan kentällä kuhisee. Tunnelma on silminnähden innostunut ja väreilevä, pienestä vesisateesta huolimatta. Kymmenet vapaaehtoiset talkoolaiset ovat kerääntyneet rakentamaan Työväen musiikkitapahtumaa. Innokkaimmat ovat aloittaneet festivaalirupeamansa jo viikkoa aiemmin telttojen pystytyksellä.

Tapahtuma toteutetaan pääsääntöisesti talkoovoimin, joten tehtävää on monenlaista. Talkooporukka koostuu eri tiimeistä, joilla kaikilla on oma vastuualueensa. Rakennusporukka vastaa telttojen pystytyksestä ja kalusteiden toiminnallisesta sijoittelusta. He kantavat tavarat paikoilleen, avustavat muita tiimejä, täyttävät juomakaappeja ja rakentavat paikan oikean festivaalialueen näköiseksi. Rakennusporukan jäsenet tekevät suurimman työpanoksensa ennen ja jälkeen festivaalin.

‒ Talkootyön joustavuuden ja monipuolisuuden vuoksi kaikille löytyy jotain, kertoo eräs talkoolainen. Monet talkoolaiset ovat työelämässä tai muutoin kiireisiä, joten kaikki eivät pääse osallistumaan joka päivä. Tämä on hyvin huomioitu tehtäviä ja vuoroja suunnitellessa.

Talkoolaisten joukko on kirjavaa: mukana on eri-ikäisiä ihmisiä eri paikkakunnilta, jopa Helsingistä asti. Mukana on ensikertalaisia sekä konkareita, jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä.

Mikä talkoilussa viehättää?

Jukka Toivonen viettää kiireiset kaksi viikkoa talkoillen.

‒ Meillä on mahdottoman hyvä porukka ja ryhmähenki, toistuu monen suusta yhdistävänä tekijänä. Hyvä ryhmähenki saa mukaan aina uudestaan ja uudestaan.

Talkoilu tapahtumassa toimii myös monelle kohtauspaikkana. Täällä tapaa ihmisiä, joita ei muutoin välttämättä näe, kertoo Stage-tiimissä toimiva Pujo. Hän itse on ollut mukana tapahtumassa jo pitkään.
‒ Tosin tänä vuonna olen vähän vähentänyt vastuualuettani ja siirtänyt työmääräni muille. Yleensä olen ollut mukana kaksi viikkoa ja tänä vuonna olen viikon verran, toteaa Pujo.

Jukka Toivonen on tänä vuonna mukana talkoilemassa kolmatta kertaa. Hän on ollut jo viikon verran tehtaan kentällä telttojen pystytyksessä. Tapahtuman aikaan hän organisoi liikenteen ohjausta ja pysäköintiä. Ehtiikö mies sitten kiireiltään ollenkaan nauttimaan tapahtuman tarjonnasta?

‒ Olen iskelmäfani ja Anne Mattilaa ainakin menen katsomaan. Lauri Tähkänkin esiintymistä saatan mennä katsomaan. Erityistä kiitosta Toivoselta saavat tänä vuonna ruokahuolto, jonka hän mainitsee loistavaksi.

 

Visuaalinen ilme

Pitkänlinja talkoolainen Sirpa Räisänen vastaa tapahtuman somistuksesta, apunaan hänellä on oma seitsenjäseninen somistajatiimi, johon kuuluu myös alan opiskelijoita.

Sirpa Räisänen toimii somistaja-tiimin vetäjänä.

Hän suunnittelee, ideoi ja toteuttaa visuaalista ilmettä paikan päällä yhteistyössä tapahtumatoimiston kanssa. Saadessaan hyvän idean hän esittää sen eteenpäin muille ja toteuttaa hyväksynnän saatuaan. Ideoita hän ammentaa ympäriltään.

Tapahtumassa nähtävät upeat viheristutukset ja kesäkukat ovat myös hänen itse kasvattamiaan. Salakapakan näyttävä ja tunnelmallinen sisustus on Räisäsen käsialaa alusta loppuun.
‒ Tosin tänä vuonna Salakapakan sisustusta on hieman kevennetty, koska lauantaina paikka toimii myös Salsabileiden estradina, kertoo Sirpa Räisänen.

Backstagen teemana ovat tänä vuonna eri maat. Työväen musiikkitapahtuma tarjoaa aiempien vuosien tapaan sisustuksen ammattitutkintoa suorittaville muutamalle opiskelijalle työssäoppimispaikan, heidän vastuualueenaan on backstagen sisustuksen suunnittelu ja toteutus. Haasteena suunnittelun toteutukselle antamat vuokratiloja koskevat rajoitukset, backstage tilojen rakenteisiin ei saa kiinnittää mitään ruuveja tai nauloja, joten kekseliäisyyttä pitää olla.

‒ Kaikki somisteet ja huonekalut ovat hankittu kierrätyskeskuksesta tai lainattu, mitään ei ole ostettu, kertoo nimettömänä pysyttelevä opiskelija. Kestävä kehitys ja ekologisuus ovat tärkeä osa tapahtuman luonnetta.

 

Miten talkoolaiseksi

Tapahtumaan talkoolaiseksi pääsee täyttämällä Työväen musiikkitapahtuman sivuilla talkoolomakkeen. Ennen varsinaisen tapahtuman alkua järjestetään talkooinfo, jossa annetaan tietoa ja sovitaan työnkuvista.

Salakapakka on festivaalien viihtyisä kohtauspaikka.

 

Valmu ry. tarjoaa talkoolaisille kolme ateriaa päivittäin sekä kahvit. Kiitoksena talkootyöstä, jokainen vähintään kaksi talkoovuoroa tehnyt saa itselleen talkoopassin sekä 4 päivän tapahtumarannekkeen tapahtumaan. Loppuvuodesta järjestetään vielä talkoolaisten oma kiitosjuhla, johon voivat kaikki talkoolaiset osallistua.

Työväen musiikkitapahtuma 27.–30.7.2017 (tapahtuman verkkosivut)

|||

Työväen musiikkitapahtumasta aikaisemmin Vasen Kaistassa:

Meppi Merja Kyllönen ja vasemmistoliitto kutsuvat Valkeakoskelle (24.7.2017)
Työväen musiikkitapahtuma tulee taas (21.7.2017)
Politiikkaa, hellettä, hikeä ja tunnelmaa (10.8.2016)
Kokemus ei riitä alkoholipolitiikan perusteeksi (3.8.2016)
Rokki ja politiikka soivat Valkeakoskella (24.7.2016)
Musiikki luo tunnelmaa, ystävyyttä, iloa (27.7.2015)
Ilman laulua ei voi selvitä (27.7.2015)
Ennuste: viileään kesään hetkeksi raju muutos (20.7.2015)
Valkeakoskella hikoiltiin hyvässä seurassa (29.7.2014)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *