Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

7.7.2017 klo 11:47

Juhannus Tampereella  

MINNA MINKKINEN
Vietin juhannusaattoa kavereideni kanssa. Söimme hyvin, katselimme You Tube -videoita ja joimme vähän olutta ja kuohuviiniä. Perinteinen juhannusmeno siis käynnissä, paitsi, että juhlat olivat vastaanottokeskuksessa ja kaverini olivat turvapaikanhakijoita. Illan edetessä päätimme lähteä discoon, koska olimme valinneet kaupunkijuhannuksen.

Kavereideni passit ovat poliisin hallussa turvapaikanhakuprosessin ajan. He ovat kukin saaneet leimallisen asiakirjan, jossa on kopio passista ja todistetaan, että passi on poliisilla. Tämän asiakirjan pitäisi riittää todistamaan henkilöllisyys, näin viranomaiset ovat ohjeistaneet. Tiesimme kuitenkin jo aiemmasta kokemuksesta, että kaikki ravintolat eivät välttämättä päästä asiakasta sisälle tällä paperilla, vaikka saisivatkin päästää. Pelkoa anniskeluoikeuksien menettämisestä ei ole, koska paperi on virallinen henkilöllisyyttä todistava asiakirja siinä missä passi tai ajokorttikin.

Pahaa aavistellen lähdimme kuitenkin vaeltamaan Tampereen yöhön sopivaa discoa etsien. Päädyimme ensin Rodeo-nimisen yökerhon ovelle. Siellä ovimies ilmoitti, että heitä on ohjeistettu, ettei kyseisellä asiakirjalla saa päästää asiakasta sisään. Ei auttanut, vaikka tivasimme syytä tämmöiseen ohjeistukseen. Tylyn kohtelun lisäksi saimme  ”kaupan päälle” toiselta ovimieheltä naurut. Niin, mikäpä olisikaan hauskempaa, kuin olla päästämättä asiakkaita tyhjään baariin.

Pettyneenä lähdimme kohti Hämeenkatua, jossa sijaitsee Aussie Bar. Kehuin kyseistä paikkaa kertoen, että siellä on aiemmin ollut hauskaa. Ovella kysyttiin taas papereita ja ovimies päästi yhden kaverini sisään, mutta kun selvisi, että koko porukalla on samanlainen asiakirja, jolla todistavat henkilöllisyytensä, ovet menivätkin kiinni. Meille ilmoitettiin, että koko porukka ei pääse sisälle. Selvä, tämäkin ravintola on mieluummin tyhjä kuin päästää meidät sisälle.

Tässä vaiheessa seurue kyllästyi ja osa heistä lähti takaisin vastaanottokeskukseen. Osa päätti vielä jatkaa iltaa tutussa ravintolassa, johon pääsee sisälle, kun maksaa ovimiehelle kymmenen euroa. Ei äkkiä tule mieleen mitään törkeämpää, kuin rahastaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, tässä tapauksessa seksuaalivähemmistöön kuuluvia turvapaikanhakijoita. Tämänkin ovimiehen pitäisi päästää kaverini sisälle heidän asiakirjoillaan, mutta hänpä onkin nähnyt tässä paikan rahastaa ihmisiä, jotka eivät tunne oikeuksiaan.

Olisin kiinnostunut kuulemaan, miksi Rodeo ja Aussie Bar Tampere eivät kelpuuta dokumentteja, jotka ovat virallisia asiakirjoja ja jotka riittävät todistamaan henkilöllisyyden.

Mitkä ovat hyväksyttyjä henkilöllisyystodistuksia?

Anniskelupassista (Verkkosivu)

 

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu.

|||

Etusivun kuvakollaasi: Päivi Tyni

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *