Artikkeli: Uutiset 2013–2018

15.8.2017 klo 09:17

Lasten oikeudet ja turvallisuus vasemmiston aloitteiden kärjessä

Suosittu Suomensaaren uimaranta Lentävänniemessä tarvitsee kunnostusta. Kuva: Ilkka Porttikivi.


Teksti: JANIKA KUNNARI    

Suomensaaren uimarannan laituri on vanha ja turvaton. Vettä laiturin päässä on puolesta metristä kahteen metriin. Laiturilta hypitään kieltomerkistä huolimatta.

– Uimaranta kaipaa kipeästi uuden ja turvallisen laiturin. Paras ratkaisu olisi samanlainen H-kirjaimen muotoinen ratkaisu, joka uimarannalla oli ennen. Se mahdollistaa myös matkauimisen kahden laiturin välillä, toteaa vasemmistoliiton varavaltuutettu Ilkka Porttikivi maanantaina kaupunginvaltuustossa jättämässään aloitteessa.

Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin maanantaina lukuisia aloitteita. Osa aloitteista, kuten Sirkkaliisa Virtasen (vas.) aloite liittyen huoltokiusaamiseen sekä Ulla-Leena Alpin (vas.) ja Johanna Loukaskorven (sd.) aloite nuorisovaltuutettujen kokouspalkkioiden korottamisesta, on tehty jo viime valtuustokaudella

Keinoja puuttua huoltokiusaamiseen

Tampereen vasemmiston nykyinen varavaltuutettu Sirkkaliisa Virtanen jätti varsinaisella valtuustokaudellaan aloitteen koskien lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen. Virtanen ilmaisee aloitteessaan huolensa niistä erotilanteista, joissa vanhempi vaikeuttaa toisen vanhemman osallisuutta lastensa elämään.

Virtanen huomauttaa huoltokiusaamisen ja vieraannuttamisen olevan henkistä väkivaltaa, jota viranomaisten on vaikea tunnistaa ja johon on vaikea puuttua. Tällaisten tilanteiden tunnistamisen ja puuttumisen valmiuksia tulisi parantaa täydennyskoulutuksella. Aloitteessa esitetään myös etävanhemman tiedonsaantioikeuden turvaamista kaikissa lasta koskevissa palveluissa, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä koulun piirissä.

Kaupunginvaltuustossa käsiteltiin Virtasen saama vastaus, jonka mukaan tarvetta lisäkoulutukselle on ja että asia on pyritty ja pyritään tulevaisuudessakin ottamaan huomioon. Aloite sai lukuisia tukipuheenvuoroja ja asiaa pidettiin selvästi tärkeänä valtuutettujen keskuudessa yli puoluerajojen.

Nuorisovaltuutettujen palkkio nousee

Vasemmistoliiton Ulla-Leena Alpin sekä sosialidemokraattien Johanna Loukaskorven aloite nuorisovaltuuston edustajien palkkioiden nostamisesta käsiteltiin myös kokouksessa. Nuorisovaltuuston edustajat ovat tähän asti saaneet kymmenen euron kokouskohtaisen palkkion. Jatkossa nuorisovaltuutettujen palkkio valtuuston kokouksiin osallistumisesta on 40 euroa. Alppi ja Loukaskorpi esittivät kokouksessa, että jatkossa nuorisovaltuuston edustajien kokouspalkkioita käsiteltäisiin aina samanaikaisesti valtuutettujen palkkioiden kanssa.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaistassa

Valtuustoaloite: korotetaan nuorisovaltuutettujen palkkiot (21.3.2017)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Sirkkaliisa Virtasen valtuustoaloite koskien lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen (Tampereen kaupungin verkkosivut)

Ulla-Leena Alpin ja Johanna Loukaskorven valtuustoaloite nuorisovaltuuston edustajien palkkioiden nostamiseksi (Tampereen kaupungin verkkosivut)

Ilkka Porttikiven valtuustoaloite Suomensaaren uimarannan kunnostamiseksi

Suomensaaren uimaranta on aktiivinen uimaranta Tampereen Lentävänniemessä. Uimarannalla käy kesän aikana paljon lapsiperheitä. Uimaranta tulee olemaan tulevaisuudessa entistäkin aktiivisemmassa käytössä, koska alueelle rakennetaan tulevaisuudessa uusia asuntoja hyvin vilkkaasti.

Uimarannan laituri on vanha ja siitä on purettu suurin osa vuosien kuluessa. Vanhasta H-kirjaimen muotoisesta laiturista on jäljellä vain pieni osa. Laiturilta hyppääminen on kielletty kieltomerkillä, mutta vain harva noudattaa sitä. Vettä laiturin päässä on vaihtelevasti 0,5-2m syvyydeltä. Laiturilta hyppyminen ei tällä hetkellä ole turvallista. Uimaranta kaipaa kipeästi uuden ja turvallisen laiturin. Paras ratkaisu olisi samanlainen H-kirjaimen muotoinen ratkaisu, joka uimarannalla oli ennen. Se mahdollisti myös matkauimisen kahden laiturin välillä.

Ranta on nopeasti syvenevä ja se on riskialtis pienille lapsille. Rannalla oli ennen erillinen pienille lapsille tarkoitettu alua, jossa oli matalaa vettä. Se on kasvanut umpeen. Rannalle tulisi rakentaa turvallinen alua uimataidottomille lapsille.

Pukukopit ja wc-tilat ovat asianmukaisessa kunnossa ja ne eivät kaipaa suurempaa remonttia.

Esitän, että Suomensaaren vanha laituri puretaan ja tilalle rakennetaan asianmukainen laituri, jossa myös veteen hyppääminen on turvallista. Uimataidottomille lapsille tulee rakentaa turvallinen alue, missä on matalaa vettä.

Vasen Kaista julkaisi valtuustoaloitteen kokonaisuudessaan, sillä Ilkka Porttikivi jätti valtuustoaloitteensa valtuuston kokouksen aikana, eikä sitä ole saatavilla verkossa ennen pöytäkirjan julkaisemista.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *