Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

18.8.2017 klo 16:22

Progea suviyössä Pyynikin kesäteatterissa

Pulse

 

Teksti ja kuva: HEIKKI SUOMINEN
Pyynikin kesäteatterissa elettiin loppukesän juhlaa suuressa progeillassa torstaina. Melko melko lämpimässä säässä lavalle astelivat vuoronperään urheasti progressiivisen rockin lippua kantavat kotimaiset yhtyeet Lasihelmipeli, Utopianisti ja Pulse.

Lasihelmipeli esitti mukavan tyylikkäästi setin kangasalalaisen 1970-luvun puolenvälin progesuuruuden Tabula Rasan tuotantoa. Ilta ei todellakaan ollut mikään hittikimara eikä Lasihelmipelikään soittanut tunnetuinta Tabula Rasan radiohittiä, vaan muun muassa biisit nimeltä Tuho ja Gryf.

Monitaituri Markus Pajakkala ja osa muitakin Lasihelmipelin soittajia jatkoi seuraavaksi esiintyneessä bändissä, Utopianistissa, jonka monin paikoin hyvinkin monimutkaiset Frank Zappa ja Pekka Pohjola -tyyppiset sävelkuvioinnit ja kiihkeä svengi haastoivat tavallisen progeharrastajan vastaanottavaisuutta. Aivan free jazzin puolelle ei sentään menty, ainakaan samalla tavoin kuin Brutoniapisti-nimisellä levyllä.

Lasihelmipeli

 

Illan pääesiintyjä oli Pulse, joka on suomalainen yksinomaan Pink Floydin musiikkiin keskittyvä yhtye. Yhtye on toiminut alun toistakymmentä vuotta esiintyen sekä pienillä että suurilla lavoilla, muun muassa Tampere-talon isossa salissa.

Yhdeksänhenkinen Pulse esitti tällä kertaa enimmäkseen harvemmin kuultua Floydin tuotantoa ajalta ennen ikonista Dark Side of the Moonia. Tämä oli viisasta, sillä Dark Siden kappaleet on kuultu jo niin moneen kertaan, että sen vuoksi monet muut hienot Pink Floyd kappaleet ovat jääneet aivan liian vähälle huomiolle. Tässä konsertissa näitä olivat muun muassa Cymbaline More-albumilta ja One of these Days ja Fearless Meddle-albumilta. Set the Controls For the Heart of the Sun kuulosti Pulsen käsittelyssä suorastaan pelottavan uhkaavalta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että bändi on tietääkseni saanut Pink Floydilta autenttiset efektitallenteet.

Parikymmenminuuttinen Echoes soi niin uljaana kuin vain livenä voi Tampereella toivoa. Kesäteatterin pieni lava näytti pimeässä kesäyössä mahtavalta. Toisin kuin yleensä soundit olivat tällä selkeät eikä pilattu liialla voimallisuudella. Kiitettävän runsaan yleisömäärän railakkaiden aplodien jälkeen kuultiin vielä rauhallinen akustinen Wish You Were Here.

Lue lisää muualta verkossa:

Grand progressive night (Tapahtuma Facebookissa)

Kesäkaista

Kesäkaista on juttusarja, jossa Vasen Kaistan toimittajat jakavat elämyksiään eri puolilta kesäsuomea. Myös menovinkit ovat kuvassa mukana. Vuonna 2017 ilmestyneet kesäkaista-jutut:

Läheltä lähtee – lähiruokakierros Akaassa (4.9.2017)
Progea suviyössä Pyynikin kesäteatterissa (18.8.2017)
Kuninkaantietä ‒ vaikka Trömperin kestikievariin (9.8.2017)
Spraycankontrol ‒ katsaus graffitikulttuurin sydämeen (4.8.2017)
Juupajoki on yliopistokunta Pirkanmaalla (16.7.2017)
Oriveden Purnun Loistava aika. ‒ Ei enää muttei vielä (15.7.2017)
Luopioisten kesäinen Taidenavetta (5.7.2017)
Ponimaan taianomaista tunnelmaa Orivedellä (2.6.2017)

Kaikki Kesäkaistan jutut:

Kesäkaistan artikkelit 2015-2017 vanhimmasta uusimpaan

Kesäkohteita esittelee myös Pohjaslahti-sarja:

Pohjaslahti ‒ kadonneen kunnan historiaa (19.6.2017)
Yllätyksiä erämaassa ‒ Pohjaslahden Egypti (21.6.2017)
Pohjaslahden Vehkaniemi: aikamatka antaa levollista voimaa (28.6.2017)

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *