Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

1.8.2017 klo 12:01

Työväen musiikkitapahtuma hurmasi Valkeakoskella

Festivaalikansa sai nauttia hyvästä säästä

Teksti ja kuvat: WANDA LINDGREN    
Työväen musiikkitapahtuma houkutti viime viikonloppuna pieneen tehdaskaupunkiin runsaasti väkeä. Rauhallisissa merkeissä sujunut tapahtuma sai erityistä kiitosta yleisöltä ohjelmatarjonnan monipuolisuudesta. Väkimäärä näkyi myös festivaalialueen ulkopuolella. Lauantain aurinkoinen sää kutsui monia kanavanrannan penkereille.  

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teema näkyi tapahtuman koristeluissa, Myllysaaren museon puusilta ja kaiteet oli koristeltu sinisin nauhoin ja samansävyisiä paperiruusukkeita näkyi alueella myös muualla. Puusali-teltan seinille oli ripustettu tehdaskaupungin historiasta muistuttavia vanhoista kuvista teetettyjä tauluja. Tänä vuonna tapahtuma-alueen tilat oli järjestetty uudella tavalla. Toisesta suuresta teltasta oli luovuttu, samoin pöytien määrää oli vähennetty. Muutosten myötä liikkuminen alueella oli sujuvampaa ja päälavan kohdalle mahtui entistä suurempi yleisömäärä seuraamaan artisteja. Avarampi liikkumatila oli myös esteettömämpi, mikä on yksi tapahtuman kärkiteemoista.

Punaisen Ristin Tampereen osasto vastasi festivaaleilla ensiaputoiminnassa.
– Meillä on joka päivä paikan päällä viisi ensiapupäivystäjää, kertoo Arto. Päivystäjät partioivat kiinteän ensiapupisteen lisäksi myös yleisön seassa. Tänä vuonna suuremmilta haavereilta on vältytty.

 

Mari, Arto, Greta, Raija ja Pia vastaavat ensiapupäivystyksestä

 

Artistikattauksen ehdoton suosikki Lauri Tähkä

Lauantain ehdoton ykkössuosikki oli Lauri Tähkä. Tervasaaren tehtaan pihalle kerääntynyt valtava yleisöjoukko täytti lähes koko festivaalialueen. Karismaattisena lavaesiintyjänä tunnettu Lauri Tähkä sai väen liikkeelle. Tähkän mukaansatempaava esitys tarttuvine välijuontoineen hurmasi festarikansan. Yleisö tanssi ja lauloi esiintyjän tuttujen hittien tahtiin ja kännyköiden salamavalot välähtelivät tasain väliajoin koko keikan ajan. Osa yleisöstä myös videoi suosikkinsa esityksen.

Eva Louhivuori hurmasi satumaisella äänellään

Tähkän upean lavashown jälkeen tarjoiltiin Salakapakassa rauhallisempaa, teknisesti taitavaa laulua. Suomalais-ranskalainen folkduo Eva ja Manu eli Eva Louhivuori ja Emmanuel Laudic kiinnosti yleisöä saaden Salakapakan täyteen väkeä. Intiimeinä klubiesiintyjinä tunnetun duon uudelta albumilta Cinnamon Hearts kuultiin nimikkobiisin lisäksi myös muita tarttuvia hittejä.

Kaksikon keikan kruunasi Seija Simolan tunnetuksi tekemä Kun aika on (A Time For Us) -käännöskappale jonka on säveltänyt Nino Rota, suomeksi sanoittanut Lasse Mårtenson ja sovittanut Eva ja Manu. Evan kirkkaasti puhdas ja monivivahteinen tulkinta upposi suoraan laajan kuulijakunnan sydämiin. Liikuttava esitys kostutti herkimpien kuuntelijoiden silmät.

Vauhdikkaan lauantain päätti raskaan musiikin ystävien kestosuosikki Kotiteollisuus, joka aloitti viimeisenä esiintyjänä yhdeltä yöllä. Jouni Hynysen omintakeinen tulkinta ja persoonallinen esiintyminen toivat uutta virtaa väsyneeseen yleisöön. Kotiteollisuuden keikan jälkeen moni festivaaliyleisöstä suuntasi tyytyväisenä unten maille. Kestävimmät jäivät vielä katsomaan Japi Hyökyvaaran trubaduuriesitystä.

 

Työväen musiikkitapahtumasta aikaisemmin Vasen Kaistassa:

Hippa ja Huu tohisivat perhetapahtumassa (29.7.2017)
Festivaali rakennetaan talkootyöllä
 (28.7.2017)
Meppi Merja Kyllönen ja vasemmistoliitto kutsuvat Valkeakoskelle
 (24.7.2017)
Työväen musiikkitapahtuma tulee taas (21.7.2017)
Politiikkaa, hellettä, hikeä ja tunnelmaa (10.8.2016)
Kokemus ei riitä alkoholipolitiikan perusteeksi (3.8.2016)
Rokki ja politiikka soivat Valkeakoskella (24.7.2016)
Musiikki luo tunnelmaa, ystävyyttä, iloa (27.7.2015)
Ilman laulua ei voi selvitä (27.7.2015)
Ennuste: viileään kesään hetkeksi raju muutos (20.7.2015)
Valkeakoskella hikoiltiin hyvässä seurassa (29.7.2014)

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Työväen musiikkitapahtuma 27.–30.7.2017 (tapahtuman verkkosivut)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *