Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

6.9.2017 klo 11:10

Agit-Prop ei suostu lopettamaan

Agit-Prop -yhtye löi itsensä läpi Maailman nuorison ja ylioppilaiden kymmenensillä festivaaleilla Berliinissä vuonna 1973. (Kuva on elokuvan lehdistökuvia.)

 

Teksti: MARKKU UUSINIEMI   
New York yhdestoista syyskuuta 2001. Terrori-isku lentokonein World Trade Centerin kaksoistorneihin. Kaikki tuon päivän – amerikkalaisittain 9/11 – tietävät.

Santiago de Chile yhdestoista syyskuuta 1973. Terrori-isku panssarein Chilen presidentin virka-asuntoon. Kapinalliset kenraalit kaappasivat vallan ja kukistivat demokraattisesti valitun presidentin, Salvador Allenden. Kaappauspäivänä sai surmansa arviolta 5 000 henkilöä. Alkoi lähes kaksi vuosikymmentä kestänyt sotilasjuntan kausi.

Santiago de Chile, kesäkuu 1973. Suomalaisen Agit-Prop -yhtyeen jäsenet Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka sekä yhtyeen säestäjä, säveltäjä Eero Ojanen heräävät hotellissaan kiväärien paukkeeseen. Kapinakenraalien panssarit vyöryvät Santiagon kaduilla. Tässä vallankaappauksen esinäytöksessä kuolee 22 ihmistä. Se kuivuu kuitenkin huonosti valmisteltuna lopulta kasaan.

Agit-Propin jäsenet patistetaan turvallisuussyistä heti paluumatkalle kotimaahan. Yhtye oli vieraillut Chilessä konserttikiertueella ja hurmannut kuulijat omaperäisellä saundillaan. Santiagon stadionilla pidetty yhtyeen konsertti esitettiin suorana Chilen TV:n pääkanavalla. Yhtyeen jäsenet tapasivat presidentti Allenden.

Agit-Prop matkusti Chilestä Suomeen ja sen jälkeen Berliiniin, kymmeninsille Nuorisofestivaaleille heinä-elokuun vaihteessa 1973. Yhtye toi festivaaleille Chilestä laulun. Siitä ja sen kertosäkeestä El pueblo unido jamas sera vencido! ‒ Yhtenäistä kansaa ei koskaan voi voittaa! tuli kansainvälisen Chile-solidaarisuustyön tunnus.

Tampere, Niagara-elokuvateatteri 1.9.2017. Valkokankaalla Agit-Propin jäsenet kertovat järkytyksestään Chilen 1973 tapahtumista. Elokuva kertoo yhtyeen suosiosta 1970-luvulla live-konserttien taltioinnein.

Seuraavalla vuosikymmenellä moni halusi unohtaa niin politiikan kuin yhtyeenkin. 1990-luvun puolen välin jälkeen seurasi uusi tuleminen. Se on jatkunut harventunein mutta säännöllisin esiintymisin, näihin päiviin asti.

Agit-Prop ei ole suostunut lopettamaan. Lainaus ei ole sanatarkka, mutta Monna Kamun tokaisu elokuvassa kiteyttää koko jutun: ”Kun jotkin asiat on menny vaan huonommaksi ni eihän tätä vaan voi 40 vuoden jälkeenkään lopettaa. Piru vieköön!”

Lauluja utopiasta

Peter von Baghilla (1943‒2014) oli pitkäaikainen haave tehdä dokumenttielokuva suomalaisen poliittisen laululiikkeen kirkkaimmasta tähdestä, Agit-Propin kvartetista. Hän ehti aloittaa projektin haastattelemalla kvartetin jäsenet kesällä 2014. Elokuvan ohjasi valmiiksi Jouko Aaltonen. Ensi-iltansa se sai Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesänä.

Lauluja Utopiasta on dokumenttielokuva neljästä äänestä, jotka soivat yhteen ainutlaatuisella tavalla. Kvartetista tuli nopeasti poliittisen laulun johtava ryhmä Suomessa, lauluyhtye, jonka suosio oli ällistyttävää myös maailmalla. Se täytti konserttisaleja ja välillä jopa stadioneita niin Ruotsissa, Saksassa, Etelä-Amerikassa, Kuubassa kuin Euroopan sosialistisissa maissa. Kun yhtyeen levy julkaistiin Länsi-Saksassa, kutsuttiin yhtyettä ”sosialistiseksi Abbaksi.”

Pekka Aarnion, Monna Kamun, Martti Launiksen ja Sinikka Sokan muodostama lauluyhtye on paradoksi. Se on hetkeen syntynyt agitaation ja maailman muuttamisen työkalu, josta on tullut ajaton klassikko. Tiukasti ajassa kiinni olevat laulut käsittelevät isoja teemoja solidaarisuudesta, sitoutumisesta ja taistelusta aina yksilön kokemaan rakkauteen.

Agit-Prop – sukupolven ääni

Agit-Prop laulaa oikeudenmukaisemman ja paremman tulevaisuuden utopiasta. Levottoman, ilmapiiriltään kovenevan 2010-luvun maailmassa tälle laululle on taas kysyntää. Agit-Prop ja sen sanoma ovat ehkä ajankohtaisempia kuin koskaan sitten 1970-luvun.

Agit-Propin oli poliittisen liikkeen, idealismin, sosialismin ja kokonaisen sukupolven ääni. Elokuvassa kvartetin jäsenet kertovat itse oman tarinansa. Lisäksi mukana on yhtyeen sovittajan ja säestäjän, ”kvartetin viidennen jäsenen” Eero Ojasen ja toisen keskeisen säveltäjän Kaj Chydeniuksen haastattelut. Kokonaisuutta täydentää runsas ja ennennäkemätön arkistomateriaali, jota on kaivettu muun muassa DDR:n arkistoista. Sekä Peter von Bagh että Jouko Aaltonen ovat taltioineet yhtyeen esiintymisiä eri vuosikymmeninä.

Peter von Bagh juonsi ja dokumentoi

Vappuna 2014 Peter von Bagh juonsi viimeistä kertaa Agit-Propin perinteisen vappukonsertin. Ilmassa oli lämpöä, ehkä haikeutta, kun yhden sukupolven muusikot kohtasivat taas kerran. Jos olivat esiintyjät harmaantuneet, oli sitä yleisökin. Vaikka ohjelmistossa oli kokonaan uuttakin musiikkia, saivat vanhat klassikkolaulut yleisön taas kerran syttymään. Lauluille Utopiasta on taas tilaus.

Agit-Prop ei ole pelkkä nostalginen jäänne ajoilta, jolloin ”sosialismi” oli painokas sana. Se on, ja oli jo silloin joskus, toiveiden ja pelkojen sähkökenttää. Kvartetti on yhtä kuin uskaltamisen sankarinäytelmä: jännittynyt, kiihtynyt olotila paremman elämän puolesta, tosiseikka idealismin ikuisesta nuoruudesta. (Peter von Bagh)

Tampere, Niagara-elokuvateatteri 1.9.2017

Kiti Neuvonen, Jouko Aaltonen ja Sinikka Sokka viime torstaina elokuvateatteri Niagarassa. (Kuva: Markku Uusiniemi)

 

Elokuvan jälkeen raikuvat salissa aplodit. Yleisössä ilmeisesti useimmat tuntevat yhtyeen ja sen historian hyvin. Tunteet vellovat. Agit-Prop yhtyeen ensimmäisessä kokoonpanossa mukana ollut Kiti Neuvonen ja Sinikka Sokka kertovat lyhyesti itsestään.

Kiti Neuvonen sanoo, että koko aamun hänen päässään on soinut vanha työväenlaulu ”Taas valkean vallan aaveet minun eessäni liihoittaa. Taas valtavat vapaushaaveet mua lauluhun kiihoittaa.”

Tilaisuus loppuu – Neuvonen ja Sokka kajauttavat yhdessä Neuvosen päässä soineen laulun lopun: “Tokko tiedätte kummoiset teljet on murjuimme ovilla, oi… Niin totta kuin veljeys elää, pois saatava teljet on nää!”

|||

’Lauluja utopiasta’ esitysajat Arthouse Cinema Niagarassa: (ainoat esitykset)
pe 8.9. klo 18.30
su 10.9. klo 16.30
ti 12.9. klo 18.30 ja
ma 18.9. klo 14.00

Lue lisää muualla verkossa:

Agit Prop (Facebook-sivut)
Agit Prop ‒ Lauluja utopiasta (elokuvan Facebook-sivut)

*

Kommentteja: 2

  1. ”Koko ajan mukana ollut Sinikka Sokka” on virheellisesti sanottu, sillä Sinikan tilalla 1970-luvun jälkipuolella Agit-Propissa lauloi Liisa Tavi. Myös vuoden 1976 Ylen studiossa tehdyillä äänityksillä (mm. Che Guevara ja Itämeri, rauhan meri) toista naisääntä laulaa Liisa eikä Sinikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *