Artikkeli: Uutiset 2013–2018

19.9.2017 klo 09:01

Tilakeskuksen yhtiöittämisaie valtuustoon

Tilakeskus toimii Frenckellin vanhassa tehdasrakennuksessa Keskustorin laidalla. (Arkistokuva)

 

VK
Tampereen kaupunginhallitus päätti eilen esittää kaupunginvaltuustolle Tilakeskuksen yhtiöittämistä. Vasemmistoliiton Minna Minkkinen esitti Tilakeskuksen yhtiöittämisesityksen hylkäämistä. Minkkisen hylkäysesitystä ei kannatettu eikä siitä siksi äänestetty. Minkkinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Kaupunginhallitus esittää myös, että Tilakeskus-yhtiön hallitukseen valitaan henkilökunnan edustaja. Vasemmistoliitto pitää henkilökunnan edustajan mukaanottamista päätöksentekoon hyvänä. Henkilökunnan mukaan ottaminen yhtiön kehittämiseen ei kuitenkaan edellytä yhtiöittämistä.

Yhtiöittäminen tullee valtuuston päätettäväksi lokakuun aikana. Tampereen vasemmisto on suhtautunut epäillen Tilakeskuksen yhtiöittämiseen, sillä selvitykset eivät osoita että yhtiöittäminen olisi edellytys Tilakeskuksen toiminnan kehittämiselle.

 

Lisääa aiheesta Vasen Kaistassa

Tilakeskus ‒ yhtiöittäminen ei ole ainoa vaihtoehto (1.9.2017)
Tilakeskuksen yhtiöittämistarve arvioitava perusteellisesti (27.8.2017)
Tampereen Tilakeskuksen yhtiöittämistä runnotaan läpi  (23.8.2017)

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *