Artikkeli: Uutiset 2013–2018

11.9.2017 klo 18:41

Valtuustoaloite: paperiset aikataulukirjat takaisin

Paperiset aikataulukirjat varmistaisivat, että nyssen palvelut saavuttaisivat kaikki kaupunkilaiset yhdenvertaisesti. Kuva: Cai Melakoski

 

VK
Pormestariohjelman tavoitteena on, että valtaosa tamperelaisista käyttää ensisijaisesti digitaalisia palveluja vuonna 2025. Kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alppi (vas.) jätti maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa vasemmistoliiton aloitteen paperisten bussiaikataulujen takaisinsaamiseksi.

– Digitaalisuus on väistämättä tulevaisuutta ja hyvä asia silloin kun se esimerkiksi hoivapalveluissa vapauttaa inhimillistä resurssia, hoitohenkilökuntaa sitä tarvitseville. Kuitenkin palveluiden harkitsematon siirtäminen nopealla aikataululla digitaalisiksi on aikamme uusi syrjäyttämisen muoto. Näin on tapahtumassa suuren joukon kohdalla kun joukkoliikenteen käyttäminen tehdään hankalammaksi sen sujuvoittamisen sijaan. Tällä digisyrjäyttämisellä lisätään erityisesti vanhusten turvattomuuden ja osattomuuden tunnetta – juuri päinvastaisesti pormestariohjelman vanhustyötä koskevien kirjausten kanssa, perustelee Alppi aloitteessaan.

Vasemmistoliitto korosti pormestariohjelman neuvotteluissa, että kaupungin on tarjottava palveluita myös niille, jotka eivät käytä digitaalisia palveluita. Pormestariohjelmaan onkin kirjattu, että digitaalisten palvelujen ohessa on tarjottava mahdollisuus myös perinteiseen palvelutarjontaan.

– Tilastokeskuksen mukaan yli 75-vuotiaista vain 31 prosenttia käyttää internetiä ja yli 65-vuotiaistakin vasta 74 prosenttia. Ikäihmisten lisäksi on paljon myös nuoria ihmisiä, jotka eri syistä eivät voi käyttää digipalveluiden edellyttämiä laitteita.Yksi syy digitaalisista palveluista syjäytymiseen laitteiden hinta. Vaikka hinnat ovat tulleet alaspäin, ovat ne yhä liian kalliita köyhyysrajalla eläville tai suoranaisesti köyhille ihmisille. Myöskään vammaiset ihmiset eivät aina pysty käyttämään digilaitteita, vaikka niihin olisi varaakin. Se on usein vaikeaa myös maahanmuuttajille, toteaa Ulla-Leena Alppi toteaa.

Yksityinen yritys on kertonut aikeistaan ryhtyä painattamaan paperista aikataulukirjaa. Ulla-Leena Alppi katsoo, että jatkuvuuden turvaamiseksi kaupungin tulisi painattaa mainostuloista riippumaton aikataulukirja.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaistassa

Aikataulukirja takaisin (26.5.2017)

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *