Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

23.10.2017 klo 08:06

Tampereen vastamielenosoitus sujui sekä rauhallisesti että vihaisesti

Ihmisten tekemät värikkäät kyltit kertoivat mielipiteensä natsien läsnäolosta Tampereella.

Teksti ja kuvat: JUKKA PELTOKOSKI    
Tampereen keskustorille kokoontui lauantaina arviolta 600 ihmistä rauhanomaiseen mielenosoitukseen natseja vastaan. Koko Tampere vihaa natseja -niminen tilaisuus oli järjestetty vastamielenosoitukseksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen marssille, joka kokoontui samaan aikaan vähän matkan päässä Laukontorilla. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamista puidaan parhaillaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Keskustorilla kuultiin puheita ja musiikkia. Tilaisuuden avasi Emilia Honkonen, joka kiitti paikalle saapunutta runsaslukuista väkeä, kehotti ihmisiä jakamaan kuvia ja ajatuksia päivän tapahtumista sosiaalisessa mediassa ja lämmitteli yleisöä huudattamalla iskulausetta Ei natseja Tampereelle, ei natseja mihinkään.

Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja muun muassa Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtajalta Caglayan Merveltä, Tampereen vasemmistonuorten Noora Tapiolta, Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston varapuheenjohtajalta Henrik Jaakkolalta sekä kaupunginvaltuutettu Sinikka Torkkolalta (vas.).

Rumpuryhmä ylläpiti karnevalistista tunnelmaa ja tahditti iskulauseita.

 

Paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä lapsiperheistä eläkeläisiin. Rumpuryhmä ylläpiti karnevalistista tunnelmaa ja jotkut tanssivat. Erityistä ilmettä toivat ihmisten itsensä tekemät kyltit, joissa oli vakavasta aiheesta huolimatta huumoria ja värien leikkiä.

Keskustorilta oikeustalolle

Keskustorin tilaisuuteen tuli käänne, kun korviin kantautui tieto, että Pohjoismaisen vastarintaliikkeen marssi on liikkumassa Hämeenkadun yli Koskipuiston puolella. Toritapahtuma jatkui, mutta suuri osa väkijoukosta alkoi siirtyä kohti Hämeensiltaa huutamaan iskulauseita. Poliisi sulki sillan, eikä päästänyt vastamielenosoittajia etenemään.

Arviot natsimarssin koosta liikkuivat 250 ihmisen tienoilla. Näistä huomattava osa oli saapunut Ruotsista, sillä vastarintaliike oli mobilisoinut paikalle jäseniään kaikkialta Pohjoismaista. Monien takeissa luki Nordic Resistance Movement logoineen.

Nordic Resistance Movementin tunnuksia kantanut ryhmä nousi Koskipuistosta rappuset Hämeenkadulle ja otti yhteen vastamielenosoittajan kanssa. Mukana ryhmässä oli julkisuutta saanut varusmies.

 

Hämeensillan jälkeen vastamielenosoittajat lähtivät spontaanisti hakemaan muita reittejä päästäkseen natsimarssin kintereille. Poliisi sulki sillan toisensa perään. Satakunnansillalla poliisi tuli mielenosoittajia vastaan hevosilla ja poliisia vastaan heitettiin muutama paukku- ja savupommi.

Pian Hämeensilta oli kuitenkin taas normaalisti auki ja mielenosoittajat löysivät yksi toisensa jälkeen tiensä oikeustalolle, jossa natsit olivat pitämässä puheitaan. Poliisi eristi puolentoista sataa paikalle tullutta vastamielenosoittajaa Tampellan porttien ulkopuolelle Kelloportinkadun ja Lapintien risteykseen.

Oikeustalolla natsit ja vastamielenosoittajat olivat näkö- ja kuuloetäisyyden päässä toisistaan, vain poliisit välissä. Vastamielenosoittajat huusivat taukoamatta natsien vastaisia iskulauseita Ei natseja Tampereelle, ei natseja mihinkään! sekä Inga fascister på våra gator!, jotka kantoivat varmasti iloisesti natsikokoontumiseen.

Tampellan porteille kerääntyi parisen sataa vastamielenosoittajaa ja rumpuryhmä huutamaan iskulauseita oikeustalon luona olleelle Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle ja sen tukijoille.

 

Kokoontuminen porteille oli spontaania liikehdintää ja parviälyn tuotosta ennemmin kuin johdettua. Mielipide natsien läsnäolosta kaupungissa haluttiin saada natsien korville ja näin myös toimittiin. Lopulta myös rumpuryhmä saapui oikeustalolle ja iskulauseet kohosivat uusiin korkeuksiin.

Lopulta vähän yli tunnin mielenosoittamisen jälkeen poliisi avasi natseille reitin ulos oikeustalolta ja natsit lähtivät marssimaan kohti Koskipuistoa. Huomattavan moni näytti kädellään natsitervehdystä (“hailasi”) vastamielenosoittajille. Osa uhitteli ja heristeli käsiään kutsuen vastamielenosoittajia tappelemaan. Marssijoiden aatteellisuus ja väkivaltaisuus ei jäänyt kenellekään epäselväksi. Poliisirivistön väljyys joukkojen välissä tuntui itsestäni huolestuttavalta.

Natsien vastustajat osoittivat natseille vihaansa viheltämällä, huutamalla ja keskisormilla. Osa lähti seuraamaan natsimarssia aina Koskipuiston läpi kohti Hämeentietä huudellen välimatkan päästä iskulauseita. Fyysisiä yhteenottoja tapahtui ilmeisesti kaksi, toinen hotelli Tammerin edustalla kun natsi hyökkäsi mielenosoittajan kimppuun ja toinen Hämeenkadulla ravintola Puiston edessä.

Varsinkin jälkimmäinen tapaus on saanut mediahuomiota Aamulehden julkaistua tilanteesta videon. Näin itse tilanteen tien toiselta puolelta, mutta en valitettavasti nähnyt aivan jokaista sekuntia.

Näin kun joukko Nordic Resistance Movementin tunnuksilla varustettuja aktivisteja nousi Hämeensillalle ravintola Puiston sivusta – siis erkani muusta natsimarssista, joka meni sillan ali. Rosson sivustalla yksi heistä kävi käsiksi paikalla olleeseen vastamielenosoittajaan, joka rimpuili itsensä irti.

Seuraavia sekunteja en täysin nähnyt, koska ylitin samalla tietä, mutta seuraavaksi näin kun poliisit taltuttivat nujakoivaa paria. Vain toinen toinen otettiin kiinni. Nordic Resistance Movementin tyyppi otettiin puolestaan takaisin oman porukan turviin. Mahdollisesti tilanteeseen oli mennyt joku avittamaan irti rimpuillutta mielenosoittajaa, mutta mitään vastamielenosoittajien joukkoa ei ollut tappelemassa natseja vastaan, vaikka uutisoinnista koskien “rajua yhteenottoa” saattaisi niin päätellä.

Poliisi on ilmoittanut ottaneensa kiinni neljä henkilöä, kaikki vastamielenosoittajia.

Kolmen tapahtumasarjan kokonaisuus

Vastamielenosoituksen kokonaisuus jakaantui nähdäkseni kolmeen tapahtumasarjaan. Keskustorilla kuultiin puheita, tanssittiin ja huudettiin iskulauseita. Toritapahtuma oli täysin rauhanomainen, eikä sillä ollut suoraa kontaktia natsimarssiin. Valitettavasti juuri tämä osuus on se, jonka valtamedia ja julkinen keskustelu unohtavat nopeasti jännittävämpien otsikoiden ja kiistanalaisempien kysymysten tieltä.

Vastamielenosoituksessa mukana olivat myös Loldiers of Odinit rakkaudellisine lakanoineen.

 

Toisen tapahtumasarjan muodosti suoraan natsimarssia vastaan suuntautunut mielenosoittaminen Hämeensillalta oikeustalolle kun joukot liikkuivat spontaanisti oikeustalon edustalle näkö- ja huutoyhteyteen natsien kanssa.

Voimakkaista tunteista, katutilan haltuunotosta ja äänekkäistä iskulauseista huolimatta toiminta ei ollut väkivaltaista saati kokoontumisvapauden vastaista, vaan lähinnä kansalaistottelematonta. Sitäkin se oli vain tilan haltuunoton osalta, sillä poliisi ei antanut hajaantumiskäskyä Tampellan porteilla, vaan rajasi vastamielenosoittajille tilan ja keskittyi pitämään joukot erossa toisistaan, kuten hyvä olikin.

Kolmas tapahtumasarja nähtiin, kun natsimarssi purkautui oikeustalolta poliisin turvissa ja lähti liikkumaan takaisin kohti Laukontoria. Tilannetta luonnehti sekavuus. Tuntui, että poliisilla oli tilanhallinta kateissa. Se pidätteli osaa vastamielenosoittajista liikkumasta, mutta samalla osa käveli vapaasti sivummalta natsimarssin perään.

Koskipuisto edessä ammotti tyhjyyttään ja olisi sallinut helposti suorat yhteenotot. Sama natsiporukka, joka operoi myöhemmin Hämeensillalla ravintola Puiston luona, nousi ylös Koskipuiston rinnettä erossa muusta marssista ja huusi vastamielenosoittajia tappelemaan.

Poliisi ei muodostanut puistioon ennalta rivistöjä natsien ja antifasistien väliin, vaan poliisiryhmät olivat valmiudessa etäämmällä ja poliisihevoset juoksutettiin puiston halki vasta kun natsit ja antifasistit huutelivat toisilleen suorassa näköyhteydessä jo Pikku Kakkosen puiston alapuolella. Myös Hatanpäänvaltatielle poliisi kurvasi miehistöautoillaan vasta kun natseja ja antifasisteja hyppi jo tiellä huutelemassa toisilleen.

Keskustorille kokoontui arviolta 800 ihmistä osoittamaan mieltään rauhanomaisesti natseja vastaan.

 

Ilmeisesti kolmannen tapahtumasarjan johdosta vastamielenosoitusta on alettu tutkia väkivaltaisena mellakkana, mutta kääntäen voi sanoa, että vain kuumimpienkin antifasistien pidättyväisyys selittää sen, ettei mitään todellista joukkotappelua nähty.

Miksi PVL saa olla olemassa?

Arvioitaessa tapahtumaa kokonaisuutena on pidettävä mielessä, että Tampereella marssi avoimen rasistinen ja natsistinen järjestö, Pohjoismainen vastarintaliike, jonka jäseniä on tuomittu toistuvasti rasistisesti ja poliittisesti motivoituneista väkivallanteoista.

Jotkut ovat huomattaneet, etteivät kaikki natsimarssin osallistujat olleet natseja, vaan mukana oli myös maahanmuuttokriittisiä Suomi ensin -aktivisteja ja muita rasisteja.

Tämä on totta, mutta kaikki marssivat Pohjoismaisen vastarintaliikkeen asialla. Marssi oli Pohjoismaisen vastarintaliikkeen järjestämä ja mielenosoituspaikkana toimi Tampereen oikeustalo, jossa puidaan parhaillaan järjestön lakkauttamista. Natsimarssi on perusteltu nimitys liikkeen ja sen tukijoiden näyttäytymiselle.

Käsittämättömintä kaikessa onkin, että Tampereella marssii natseja, jotka hailaavat avoimesti poliisirivistöjen suojeluksessa. Tämän ei pitäisi olla mahdollista satavuotiaan Suomen kaduilla.

Järjestö olisi pitänyt lakkauttaa jo aikoja sitten ja sen aktivistien toimintatila olisi pitänyt rajoittaa minimiinsä poliisitoimin. Kaikkea Tampereella tapahtunutta on syytä arvioida viranomaisten ja poliitikkojen saamattomuutta vasten.

 

Mielenosoituksen kylteissä nähtiin huumoria ja hyvää asennetta.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Tampereen vastamielenosoitus sujui sekä rauhallisesti että vihaisesti (23.10.2017)
Pysäytetään fasismi (22.10.2017)
Fasismia ei voi vastustaa vaikenemalla (22.10.2017)
Natseille ei ole tilaa Tampereella (20.10.2017)
Peli vihellettiin poikki Tampereellakin (24.9.2016)
Myös Tampereella Peli poikki -mielenosoitus lauantaina (22.9.2016)
Kynttilä Jimille (21.9.2016)
Rasismia ja katupartioita (9.1.2016)
Millaisia ovia Tampere tahtoo avata (6.3.2016)
Katupartiointi ei kuulu sananvapauteen (3.3.2016)
Siirtolaisuus ja rasismi Suomessa puhuttaa (9.11.2015)
Mielenosoitukset: Solidaarisuus 10–0 rasismi (3.10.2015)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *