Artikkeli: Uutiset 2013–2018

4.10.2017 klo 16:43

Vasemmistoliitto kampanjoi hyvinvoinnin tulevaisuuden puolesta

 

Teksti: CAI MELAKOSKI
– Tulevaisuuden hyvinvointipalvelut tulee meidän mielestämme rakentaa ihmisten, ei byrokratian ehdoilla. Tehokkainta on voimauttaminen: vahvistetaan ihmisen omaa toimintakykyä, karsitaan lannistavaa ja mielivaltaista byrokratiaa ja avataan ihmiselle mahdollisuuksia oman elämänsä parantamiseen, sanoi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen. Pekonen avasi tänään puolueen uuden Hyvinvoinnin tulevaisuus -kampanjan yhdessä puolueen puheenjohtaja Li Anderssonin kanssa.

Kampanja nostaa esiin vasemmiston aloitteita kolmen hyvinvointiteeman tiimoilta: sosiaali- ja terveyspalvelujen, työvoimapalvelujen sekä koulutuksen. Kampanja nostaa myös uudelleen esiin vasemmistoliiton jo vuonna 2012 muotoilemansa perustulomallin Perustulo on tulevaisuuden sosiaaliturvaa.

Vasemmistoliiton kampanjan tavoitteiden toteutuessa sosiaaliturvaviidakko on karsittu perustulolla. Sosiaali- ja terveuspalveluiden asiakasmaksut on kohtuullistettu yhtenäisellä maksukatolla ja terveyskeskusmaksut on poistettu. Työttömyysturvan karensseista on luovuttu. Ennakkopäätösjärjestelmä suo varmuuden tehdä keikkatöitä. Työttömyysturvan suojaosa korotetaan 500 euroon.

Kaikilla lapsilla on subjektiivinen oikeus maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Jokaisella peruskoulun päättävälle on koulutuspaikka, ja toisen asteen opinnot ovat maksuttomia oppimateriaaleja myöten. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus nostetaan 50 prosenttiin nuorista aikuisista. Asuntotakuu takaa jokaiselle asunnottomalle pääsyn omaan asuntoon kohtuullisessa ajassa.

Kampanjalle avattiin oma nettisivusto, josta löytyy tarkempaa tietoa itse kampanjasta ja sen teeman mukaisista aloitteista.

Osa vasemmistoliiton kansanedustajista otti varaslähdön jo viime viikonvaihteessa. Kansanedustajat Anna Kontula ja Jari Myllykoski vierailivat lauantaina Porin Sininauha-säätiössä. Kontula ja Myllykoski ovat huolissaan järjestöjen roolista, mikäli sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus tehdään kiirehtien markkinaehtoisuus edellä.

Anna Kontula pitää Hyvinvoinnin tulevaisuus -kampanjaa hyvin tärkeänä. Hän kommentoi kampanjaa Vasen Kaistalle:
‒ Tämän maan suurin aarre ja voimavara on sen asukkaat. He ansaitsevat järjestelmät, jotka tukevat jokaisen toimijuutta ja rohkaisevat rakentamaan parempaa, eivät kontrollia ja mielivaltaa.

Kontula on pitänyt kampanjan teemoja esillä jatkuvasti. Viime viikolla hän kysyi eduskunnan kyselytunnilla ulosottoon menneiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen määrän hurjasta kasvusta. Videotallenne kysymyspuheenvuorosta alla:

 

 

Hyvinvoinnin tulevaisuus -kampanjan tiedotustilaisuus tänään: (videotallenne)

***

Alkuperäiseen kirjoitukseen on 4.10. aamulla lisätty laajempi kuvaus kampanjan tavoitteista.

Lue lisää muualla verkossa:

Hyvinvoinnin tulevaisuus kampanjasivut

Vasemmistoliiton kampanjoita aikaisemmin nykyisen eduskunnan aikana Vasen Kaistassa:

Allekirjoita kansan välikysymys: oikeudenmukainen sote (30.3.2017)
Koivulaakso: Sadoilla ideoilla kuntia uudistamaan (8.2.2017)
Tolkkua työelämään -kampanjan runsas työkalupakki poliittiseen työhön (27.10.2016)
Tolkkua työelämään -ilta kysyi, miten työ määritellään (6.10.2016)
Lasten tasa-arvosta ei hevin luovuta (3.11.2015) 

*

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *