Artikkeli: Uutiset 2013–2018

18.10.2017 klo 11:29

Vasemmistonuoret jakoivat leipää asunnottomien yönä

Eilen vietettiin asunnottomien yötä. Tampereen Vasemmistonuoret jakoivat tiistai-iltana Keskustorilla 255 ruisleipää – leivän jokaista Tampereen 255 asunnotonta kohden. Kuvassa vasemmalta Sanna Maria Anttila, Silja Nieminen, Jussi Määttä ja Johannes Asikainen.

 

Teksti ja kuva: MARKKU UUSINIEMI
Eilen vietettiin asunnottomien yötä. Tampereen Vasemmistonuoret jakoivat tiistai-iltana Keskustorilla 255 ruisleipää – leivän jokaista Tampereen 255 asunnotonta kohden.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2016 marraskuussa 6644 yksinäistä asunnotonta ja 325 asunnotonta perhettä. Yksinäisten asunnotomien määrä on laskenut, mutta perheiden asunnottomuus on kasvanut. Suhteellisesti määrä on samankaltainen.

Tampereella oli 2015 marraskuussa 255 asunnotonta. Asunnottomuuden määrässä ei Tampereella ole juuri muutoksia tapahtunut.

‒ Kannamme huolta erityisesti yhä kasvavasta määrästä paperittomia asunnottomia, sanoo Johannes Asikainen Tampereen Vasemmistonuorista.

‒ Hallituksen turvapaikkapolitiikka on johtanut paperittomuuden kasvuun ja nämä asunnottomat eivät tilastoissa näy. Asunnottomia on yhä 6644 liikaa. Tampereella on 255 asunnotonta ja me jaoimme 255 ruisleipää muistuttaaksemme, että tänäkin yönä moni on vailla kotia.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *